Suksitallin tarinoita: Joulun taikaa 2.0

Suksitallin tarinoita: Joulun taikaa 2.0

Tänäkin syksynä jouluvalmistelut aloitettiin monissa paikoissa jo hyvissä ajoin syksyllä, tai siinä alkutalvesta. Ehkä tästä tuli mieleeni, että siitä on jo vuosi vierähtänyt, kun julkaisin viimeisimmän blogi  kirjoitukseni, joka kertoi joulun ajan taiasta.  

Järvisen kilpasuksien ja varusteiden keräily kokoelmani on karttunut edelleen aika mukavasti, niin sain näin joulun lähestyessä idean, että voisinkin yrittää kirjoittaa jatko-osan viime joulun tarinalle…

Jouluna ja ylipäätään vuoden lopulla on tapana kiitellä eri tahoja kuluneesta vuodesta.  Minähän voisin tässä kiittää Järvisen kilpasuksien ja varusteiden sekä Adidaksen kilpahiihto mono kokoelmaani lahjoituksia tehneitä, joita on ollut yllättävän paljon. KIITOS! Tuntuu mukavalta, kun useat lahjoittajat ovat sanoneet, että ”varusteet pääsevät nyt hyvään kotiin.”  

Kiitos myös heille, kenen kanssa olen saanut tehtyä kauppoja. Lähes kaikki kaupat olen onnistunut solmimaan sopuhintaan. 

Uuden vuoden kynnyksellä voi aina esittää toivomuksia uudelle vuodelle, niin minähän voisin toivoa ainakin sitä, että vielä löytyisi lisää suksia ja varusteita kokoelmaani. 

Järvisen kilpasuksien ja hiihtovarusteiden keräilyharrastukseni on kestänyt jo kolme vuosikymmentä…. Tänä vuonna on ollut pari sellaista merkittävää tapahtumaa Suksitallille, jotka tuntuvat hienoilta ja ikimuistoisilta saavutuksilta. 

Kesäkuussa oli ilo ja kunnia ottaa vastaan Suksitalliini vieraita Lahden hiihtomuseolta.  Museon kaksi amaneumsia ja valokuvaaja tutustuivat kokoelmaani reilun kahden tunnin ajan.  Hiihtomuseon ammattilaisten vierailuaika vierähti hurjan nopeasti. Oli mukava esitellä heille Suksitallini kokoelmaa ja kertoa heille vähän taustoja ja tarinoita…  Lämmin kiitos vielä teille! Oli tosi kiva, kun kävitte!

Syyskuussa Lahden hiihtomuseon nettisivuilla julkaistiin juttu: ”TALVIURHEILUN TALLENTAJAT:  Aki Onatsun Suksitalli”.  

Muutama päivä ennen jutun julkaisua Lahden hiihtomuseon Instagram sivulle ilmestyi hieno musiikkitehosteinen videotraileri Suksitallistani, jossa kehotettiin olemaan kuulolla tulevasta jutusta…. ”Kun olet vähän keräillyt” …. 

Muistoksi vierailusta minulle jäi myös Lahden hiihtomuseon kanssa tehty sopimuspaperi, johon oli kirjoitettu: ”Suomen hienoin Järvisen kokoelma”… 

Aika UPEETA! 

Muutama viikko Lahden hiihtomuseon henkilöiden vierailun jälkeen Kouvolan Sanomien legendaarinen urheilutoimittaja Juha Vesala otti yhteyttä minuun ja kysyi mahdollisuudesta tulla tutustumaan Suksitalliini jutunteon merkeissä.  Oli suuri ilo ja kunnia toivottaa Juhakin lämpimästi tervetulleeksi Suksitalliini. Olenhan vuosikymmenien varrella lukenut monia hänen  kirjoittamiaan mukavia ja ammattitaitoisia juttuja Kouvolan Sanomissa. 

Kun Juha soitti minulle ja sovimme päivän hänen vierailulleen, hän kertoi saapuvansa erityisen mielellään ja mielenkiinnolla, koska hänellä on lapsuudesta omakohtainen kokemus ihastumisesta Kneissel:n sinikeltaisiin kilpasuksiin.  

Lapsuudessa hän oli asunut Kouvolassa lähellä Palomäen hiihtolatua. Juha ja hänen muutama kaveri oli aina mennyt katsomaan ladun varteen upeilla sinikeltaisilla Kneilleleillä hiihtäneen ”Kneissel miehen" suksia, kun huomasivat hänet.  Niissä suksissa kun oli sitä jotain ”tarunhohtoista” loistoa! 

Kun Juha sitten meillä Suksitallissa otti vielä puheeksi Kneissel:n sukset, otin kulman takaa ”jemmasta” juuri sellaiset, joita hän oli nuorena poikana Palomäen ladun varressa ihastellut. Oli mukava huomata, miten Juha ilahtui ja innostui nähdessään sukset ja saadessaan ne kainaloihinsa kuvauksen ajaksi. En tiedä oliko se nyt oikein sopivaa, kun yllytin hänet laittamaan ylleen vielä Järvisen legendaarisen toppaliivin?  Upea kuva siitä kuitenkin tuli! 

JOULUTAIKAA 2.0

 

Alle viikko jouluaattoon vuosi sitten onnistuin noin kolmenkymmenen vuoden etsimisen jälkeen saamaan kokoelmaani Järvisen toppatakin, jonka selässä on upea Järvinen Ski Team painatus. Tällaisen takin olisin halunnut itselleni jo noin 15 vuotiaana, koska se Järvinen Ski Team painatus takin selässä oli se kova juttu. Mutta silloin aikanaan, kun minulle ostettiin Järvisen toppatakki, oli malli muuttunut, eikä selässä ollut minkäänlaista painatusta, niin sekös silloin harmitti suunnattomasti.  Tästä kirjoitinkin edellisen blogitarinan. 

Järvisen kilpasuksien ja varusteiden sekä Adidaksen kilpahiihto monojen keräilijänä 

selailen satunnaisesti netissä muutamien kirpputorien ja urheiluväline kamapörssien sivuja. 

Syyskuussa yllätyin suuresti, kun huomasin ”kolmekymmentä vuotta etsimäni Järvisen toppatakki mallin tulleen ”jälleen” myyntiin.  Ilmoituksen julkaisemisesta oli kulunut alle tunti, kun huomasin sen. Lähetin välittömästi viestin ostohalukkuudestani takin myyjälle, koska sain ilmoituksen nähtyäni loistavan idean. 

Suksitallissani  olevan samanlaisen Järvisen punavalkosinisen toppatakin olen laittanut näytille seinälle niin, että takin etupuoli on eteenpäin, eikä sitä kuuluisaa ja upeaa Järvisen Ski Team tekstiä luonnollisesti näe.  Jos saisin nyt ostettua toisen samanlaisen takin, laittaisin ne Suksitalliini vierekkäin ja toinen takki tulisi näytille niin, että takin selkäteksti olisi esillä. 

Lähetin siis melko nopeasti myyjälle viestin halukkuudestani ostaa takin, mutta vastausta ei vaan kuulut…. EI edes seuraavana päivänä…. Eikä vielä sitä seuraavana…. No mitä hemmettiä, minulla kun olisi loistava suunnitelma valmiina, kuinka uudelleen järjestelisin yhden Suksitallin seinistäni!  Vasta neljäntenä päivänä tuli vastaus viestiini:  ”Hei. Anteeksi, en huomannut viestiäsi.  Olet jonossa sijalla 2.” …. No voi perhana…. 

Hetken mietin tilannetta, jonka jälkeen  laitoin myyjälle viestin, jossa harmittelin tilannetta ja kerroin olevani Järvisen suksien ja varusteiden keräilijä. 

Tällä kertaa myyjä vastasikin ”jo” seuraavana päivänä:  ”Koska ensimmäisestä kyselijästä ei ole kuulunut mitään, niin tehdään kaupat.”… Mahtavaa! … Kiitos! 

Takin myyjä tekee reissu töitä, niin hän ilmoitti, että menee ensi viikkoon, ennen kuin pääsee kotiin paketoimaan ja lähettämään  sen minulle. … Oli jälleen monta piinaavaa päivää odotella, mutta takki tuli!  Hieno takki !!!!

Takki oli myyjän puolison, joka oli tehnyt pientä salapoliisi työtä nettissä…  Hän oli löytänyt joitakin valokuvia kokoelmastani ja oli hyvin tyytyväinen, millaiseen upeaan kokoelmaan hänen takkinsa pääsi. 

Ilo oli siis molemmin puolista. 

Niinkuin tarina kertoi, oli toisen takin kaupanteossa hyvää tuuriakin mukana…..

Vai oliko tässäkin takissa sittenkin jonkinlaista taikaa… Kun oikein kovasti jotakin toivoo… 

Kun oikein kovasti jotakin toivoi kolmekymmentä vuotta, niin sitten se toteutuukin täydellisesti… 

Housutkin tuli takin mukana… Kiitos! 

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !

T. Suksitalli - Myllykoski

Suksitallin Tarinoita: Jouluntaikaa

Olen vuosien varrella sanonut useamman kerran, että kylläpäs tuo aika rientää ja niin sanon jälleen kerran.  Kylläpäs tuo aika rientää..... 

Kun kirjoitin edellisen Suksitalli blogini, aikaa on vierähtänyt lähes kolme vuotta... Mutta voi hyvänen aika sentään! Siitä, kun aloitin keräilemään autotalliini Järvisen kilpasuksia ja varusteita, on kulunut aikaa lähes 30 vuotta.... ! 

Lähes 30 vuotta olen yrittänyt löytää kokoelmaani Järvisen puna valko sinistä toppatakkia, jossa selässä on Järvinen Ski Team painatus. Tätä takkia myytiin 70 ja 80-luvun vaihteessa. Omasta mielestäni olen saanut kerättyä aika mukavan Järvisen kokoelman. Mutta sen voin sanoa, vaikka kokoelma on karttunut pikku hiljaa ja tasaiseen tahtiin, on kyllä harmittanut, ettei puna valko sinistä Järvisen Ski Team toppatakkia ole vaan löytynyt.... Olen nimittäin etsinyt, katsellut ja kysellyt takkia vuosien varrella sieltä sun täältä!

Joskus 80-luvun alussa aloitin harrastamaan kilpahiihtoa. Alkuvuosina osallistuin ainoastaan Myllykosken Kilpa-Veikkojen sarjahiihtoihin sekä mestaruuskilpailuihin. Ensimmäisen kerran  osallistuin kansallisiin hiihtokilpailuihin, kun hiihdin 14-vuotiaiden sarjassa. Muistan hyvin ensimmäisen kansallisen kilpailuni joka oli Kuusankosken Pilkanmaalla. Osallistujia oli kilpailuissa joka sarjassa tuohon aikaan aina runsaasti. Ennen kilpailua en uskaltanut haaveillakkaan minkäänlaisista sijoituksista, kunhan vaan olin osallistumassa. Kilpahiihdon jälkeen olin tyytyväisen oloinen suoritukseeni ja jossain vaiheessa menin isäni kanssa katsomaan tuloksia. Tulostauluna toimi narurivistö. Jokaiselle sarjalle oli viritetty oma naru, johon sitten niitattiin pahvilappuja kiinni, joissa oli kilpailijoiden nimet sijoitusjärjestyksessä. Muistan vieläkin sen tunteen, kun huomasin oman nimeni kolmannessa lapussa. Se oli minulle ja isälleni täydellinen yllätys, että pärjäsin niin hyvin. Minä jopa halasin siinä isääni ilosta. Se oli hieno hetki. Sain palkinnoksi kuusi kappaletta pellekuviollisia juomalaseja, joista muutama taitaa olla vieläkin tallessa jossakin Suksitallin "uumenissa."

Silloin 80-luvulla kansallisia hiihtokilpailuja järjestettiin Kymenlaaksossa runsaasti, niin kuin varmasti ympäri Suomea. Joka kylässä ja kaupungissa oli useampikin hiihtoseura, joista jokainen seura halusi tietysti järjestää omat kansalliset hiihtokilpailunsa. Kilpailuihin osallistuin lähes joka viikonloppu, joskus jopa molempina päivinä, koska innostus kilpahiihtoon oli kova. 

Hiihdin Järvisen kilpasuksilla, niin kuin lähes kaikki Myllykosken Kilpa-Veikkojen hiihtäjät. Seuralla kun oli pitkäaikainen ja hyvä suhde Järvisen tehtaalle. "Järvisen miehenä" aloin haaveilemaan puna valko sinisestä Järvisen toppatakista, joita näkyi tuohon aikaan aika paljon hiihtäjien päällä kilpailupaikoilla. Nuoresta hiihtäjästä se tuntui erityisen kovalta jutulta, kun takin  selässä oli Järvinen Ski Team painatus. Jossain vaiheessa uskaltauduin pyytää isältä ja äidiltä, että voisimmeko ostaa myös minulle upea Järvinen Ski Team toppa-asu. Nyt tuntuu ihan viisaalta vanhempieni ratkaisu, että kasvuikäiselle nuorelle hiihtäjälle ostettiin Järvisen toppa-asu vasta seuraavana syksynä, mutta silloin se vähän harmitti. Järvisen toppa-asun malli nimittäin uudistui, eikä uuden mallin selässä lukenut enää Järvinen Ski Team. 

Joulun aika on mukavaa rauhoittumisen aikaa. Lisäksi syödään Jouluruokia yhdessä läheisten kanssa, saunotaan, vietetään aikaa rennosti, annetaan ja saadaan lahjoja. Joulun aikaa tuntuu, kuin ilmassa olisi ihmeellistä taikaa ja kaikin puolin Joulunaika on usein myös onnellista aikaa. 

Tänä vuonna "höpinät" Joulutaian olemassaolosta tuli mieleeni neljäntenä adventtisunnuntaina, eli vajaa viikko ennen Jouluaattoa. Niin kuin jutun alussa kerroin, olen yrittänyt ja tehnyt asian suhteen aika paljon töitä lähes 30-vuoden ajan, että löytäisin Suksitallini kokoelmaani puna valko sinisen Järvinen Ski Team toppatakin, niin nyt minulle tuli mahdollisuus ostaa sellainen.  Vaikka olenkin usein kova tinkimään hinnoista, niin tällä kertaa sanoin heti myyjälle, tehdään kaupat. 

Kuluneen syksyn ja alkutalven aikana olen uudistanut jälleen ties monennenko kerran Suksitallini ilmettä. Kokoelmaan saamani uudet sekä siellä jo olleet Järvisen sukset ja varusteet olivat löytäneet paikkansa ja homma oli siivousta vaille valmis. Mutta tälläkään kertaa ei harmita yhtään, että saan heti alkaa suunnittelemaan miten saan uuden Järvisen varusteen mahtumaan Suksitalliini. Niin paljon olen tästä takista haaveillut lähes 30-vuoden aikana, että kyllä se hyvälle paikalle sijoitetaan. 

Joulutaika.... Kiitos 

                                                            Hyvää Joulua Kaikille

 

Oltermanni

Todennäköisesti kaikki suomalaiset tietävät Valion Oltermanni juuston, ja hyvin moni on myös sitä syönyt, tai ainakin joskus vähän maistanut. Vuonna 1981 yleiseen myyntiin lanseerattu juusto on tutkitusti Suomen suosituin kermajuusto. Oltermanni juustoa valmistetaan Suomessa, Suomalaisesta maidosta.

Joskus nuorena muistan ihmetelleeni, miksi Oltermanni juuston televisiomainoksissa esiintyy pipopäinen, joulutontun näköinen, mutta pääsiäistipun värinen iloinen ukkeli. Vanhempana ja vähän viisaampana minulle selvisi, että Oltermanni on historiallinen, satoja vuosia vanha arvonimi, jota kylänvanhin käytti.

Oltermannilla, kylänvanhimmalla oli myös hallussaan Oltermanninsauva, jota hän käytti esimerkiksi viestivälineenä. Kun Oltermannilla oli kyläläisille yhteisesti tiedotettavaa asiaa, esimerkiksi vaaran uhatessa, hän laittoi sauvan, johon viesti oli kiinnitetty, kiertämään kylässä talosta taloon tietyssä järjestyksessä. Sauvan tultua taloon, talonväen velvollisuus oli viedä Oltermannin viesti seuraavaan taloon.

Vuonna 1933 Suomen puolustusvoimien 3. divisioonan komentaja, eversti A S Heikinheimo allekirjoitti asiakirjan, jossa päätettiin järjestää Oltermanni hiihto divisioonan perinteisien talviurheilupäivien yhteydessä. Asiakirjaan kirjattiin, että Oltermanni hiihdon perustarkoitus on "3. Divisioonan joukko-osastojen sotilaallisen ja urheilullisen hiihtotaidon kehittäminen. Viestihiihto tulee hiihtää kahden vähintään 100 km etäisyydellä olevan  paikkakunnan välillä, ja jossa kiertopalkintona mukaeltu vanhatyylinen viestikapula, Oltermannin sauva."

Oltermannin hiihtohistorian toinen kiertopalkinto sauva palveli 1971-1992, jonka jälkeen se luovutettiin eniten palkintoon kiinnityksiä saaneelle joukko-osastolle Karjalan prikaatille. 

Ensimmäinen Oltermanni viesti hiihdettiin yhtäjaksoisesti Haminasta Mikkeliin, jossa divisioonan esikunta sijaitsi. Vuoden 1933 Oltermanni hiihtoon osallistuivat: Pohjois-Savon Rykmentti, Polkupyöräpataljoona 3, Kenttätykistörykmentti 3, Viestipataljoona 2, Tampereen Rykmentti, Pioneeripataljoona ja Viipurin Rykmentti. Ensimmäisen kiinnityksen kilpailun kunniapalkintoon, Oltermannisauvaan sai Pohjois-Savon Rykmentti.

Talvisodan alussa Oltermanni hiihdon kiertopalkinto sauva siirrettiin Sotamuseoon. Oltermannisauvasta, maineesta ja kunniasta alettiin jälleen kilpailemaan vuonna 1951. Siitä asti kilpailu on järjestetty yhtäjaksoisesti, ja se on puolustusvoimien vanhin kilpailu.

Vuosien varrella puolustusvoimissa on tapahtunut paljon suuria muutoksia. Oltermanni viestihiihto toteutetaan kuitenkin edelleen vanhoja perinteitä kunnioittaen, mutta joitakin muutoksia kilpailun kulkuun ja järjestelyihin on kuitenkin erityisesti viime vuosina tehty.

OLTERMANNI JOUKKUEEN TEHTÄVÄ PYSYNYT SAMANA

Joukko-osastojen komentajat lähettävät joukkueensa mukana viestin, jonka ankkurina aina toimiva joukkueen johtaja lukee maalissa kilpailun Oltermannille. Joukkueilla on siis selkeä tehtävä, jonka se omien voimavarojensa puitteissa suorittaa. "Tärkeintä ei ole se, milloin viesti on perillä - tärkeintä on se, että viesti tulee perille."

Kilpailun Oltermanneina ovat toimineet: 3.Divisioonan komentajat, Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajat, Itä-Suomen sotilasläänin komentajat, maavoimien komentajat, maavoimien esikuntapäälliköt, maavoimien operaatiopäälliköt.

Karjalan prikaatin komentajan viesti Oltermannille vuonna 1983, joka oli Oltermanni hiihdon
50 - vuotisjuhlahiihto

Vuonna 1990 hiihdin ensimmäisen kerran Oltermanni hiihdossa Karjalan prikaatin varusmiesten joukkueessa. "Kierot" Savon prikaatilaiset voittivat ja me tulimme toiseksi. Hopea ei ole häpeä, mutta kyllä vieläkin, kolmekymmentä vuotta myöhemmin toinen sija harmittaa... Siinä kun oli vähän kaikenlaista... ; )

Reserviläisjoukkueet pääsivät ensimmäisen kerran kilpailuun mukaan vuonna 1992. Minä hiihdin reserviläisenä Oltermannissa Kymen reserviläisten joukkueessa vuosina: 2004, 2005, 2006, 2007... Koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vuosina 2012 ja 2013 minulla oli ilo ja kunnia hiihtää Oltermannissa Karjalan prikaatin henkilökunnan joukkueessa.

Karjalan prikaatin lippu

Kokemusta Oltermanni hiihdosta minulla on siis peräti seitsemän viestihiihdon verran. Viime talvena voitin Karjalan prikaatin henkilökunnan yleisen sarjan hiihtomestaruuden, mutta prikaatin Oltermanni joukkueeseen varusmiesten kanssa hiihtämään valittiin henkilökunnasta vähän nuorempia miehiä. Kilpailun järjestelyt ja kilpailun kulku oli suurin piirtein samanlainen kaikissa hiihtämissäni Oltermanneissa... Kilpailupaikka vaihtui vuosittain ja viesti kulki aina Kaakonkulmalla kylästä kylään, talosta taloon.

Kun olin mukana Oltermanni hiihdoissa, viestiä vei paikkakunnalta toiselle kuusi, kahden miehen partiota ja aina ankkurina yksin hiihtävä upseeri. Vähintään yhden joukkueen hiihtäjistä tuli olla opisto-, tai aliupseeri. Joukkueeseen kuului myös autonkuljettaja, varamies ja huoltaja. Ainakin se on Oltermanni hiihdon järjestelyissä viime vuosina muuttunut, että joukkueen koko on pienentynyt kuudesta viiteen hiihtopartioon ja todennäköisesti kokonaishiihtomatkakin on hieman lyhentynyt. Se on myös Oltermannissa ikävä kyllä muuttunut, että Kaakonkulmilla edelleen toimivista muutamasta varuskunnasta ei enää henkilökunnan joukkueita Oltermanni hiihtoon kasata.

Oltermanni hiihtäjä: 1990, 2004, 2005, 2006, 2007, 2012, 2013

Oltermanni hiihdon perinteisiin kuuluu, että kilpailureitti pidetään salassa reitin julkistamiseen asti, joka tapahtuu joukkueiden saavuttua käskettyyn varuskuntaan kilpailua edeltävänä iltana.  Kokoontumispaikalle hiihtojoukkueet saavat lähteä omista varuskunnistaan kilpailun järjestäjän aikataulun mukaisesti.

Kokoontumispaikalla joukkueen johtajien ja varajohtajien kilpailupuhuttelussa kerrotaan minkä paikkakuntien välillä Oltermanni viesti hiihdetään,  kilpailun lähtöpaikka, maali sekä hiihdon tarkastusrastipaikkojen sijainnit. Kilpailupuhuttelun jälkeen jokainen joukkue  suunnittelee itsenäisesti kartalla parhaaksi katsomansa hiihtoreitin, osuuksien vaihtopaikat, hiihtoparit ja missä järjestyksessä joukkue hiihtää. Suunnittelu on tarkkaa, huolellisuutta ja hyvää arviointikykyä vaativa tehtävä, jossa voidaan jo tehdä kilpailun ratkaisuja puoleen, jos toiseen. Joukkueen reittivalinnat ovat luonnollisesti "turvaluokiteltua, erittäin salaista tietoa", joista ei muiden joukkueiden hiihtäjien kanssa puhuta.

Hiihtoreittiä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon sekä arvioida monia asioita. Hiihdetäänkö teitä pitkin, vai oikaistaanko metsien, soiden, tai järvien yli. Metsän läpi  ja järvien yli hiihtäminen ei ole läheskään niin nopeaa etenemistä, kuin teitä pitkin mentäessä.

Illan aikana hiihtäjät pakkaavat myös henkilökohtaiset kolme reppua kilpailuun: tiedustelureppu, lähtöreppu ja maalireppu.

Kolmen repun pakkaaminen illalla täytyy tehdä huolellisesti, jotta kaikki tarvittavat varusteet tulevat mukaan sekä oikeisiin paikkoihin oman hiihto-osuuden reitin varrelle. Lisäksi suurta huolellisuutta vaatii eväiden ja juomien jakaminen sekä pakkaaminen vuorokauden ajaksi kolmeen eri reppuun.

Aikaisin kilpailupäivän aamuna joukkue lähtee ajoneuvolla alueelle, jossa Oltermanni viestihiihto seuraavana yönä hiihdetään. Ajoneuvolla ajetaan hiihtoreitin mukaisesti, ja pysähdytään  reitin varrelle suunniteltujen vaihtopaikkojen kohdalle. Vaihtopaikka on yhden partion maali, toisen partion lähtöpaikka. Kaksi partiota  kerrallaan sopii tarkemmin vaihtopaikan sen mukaan, mistä he sattuvat saamaan majoituksen. Partiot käyvät lakki kourassa ja kahvipaketti toisessa kädessä nöyrästi kysymässä reitin varrella olevista tavallisten ihmisten taloista, pääsisikö Oltermanni hiihtäjät heille majoittumaan. Täytyy kyllä ihmetellä, kuinka vieraan varaisia ja ystävällisiä ihmisiä loppujen lopuksi Suomalaiset ovat. Ainakin omalla kohdallani majoitus on järjestynyt joka kerta hienosti. Ollessani varusmiehenä Oltermannissa pääsin jopa isännän luvalla talon tyttären sänkyyn lakanoiden väliin. Harvaan asutulla alueella kun silloin viestiä hiihdettiin, niin talon tytär oli tosin opiskelemassa kaupungissa. Samaisessa kilpailussa joukkueeni toisella partiolla ei käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä maatalon isäntä majoitti joukkuekaverini sikalan eteistilaan. Sikalan automaattiruokinta piti kaverit hereillä melkein koko yön.

Kun majoituspaikat oman osuuden lähdössä ja maalissa on saatu sovittua, lähtöreppu sekä maalireppu jätettyä oikeisiin paikkoihin, alkaa oman osuuden tiedusteluvaihe hiihtämällä osuuden maalista lähdön suuntaan. Varustuksena tiedusteluvaiheessa voi käyttää omaa hiihtoasua, mutta hiihtäminen tapahtuu armeijan suksilla ja sauvoilla kumisaappaat jalassa, niinkuin itse kilpailussakin hiihdetään. Mukana on kartta, johon partion alustavasti suunniteltu hiihtoreitti on piirretty sekä kompassi. Tiedustelurepussa on juomista ja evästä koko pitkän päivän ajaksi. Jos osuudella on metsätaipaleita, voi olla syytä ottaa vesurikin mukaan. Heijastin nauhoja laitetaan reitin varrelle käännöksien kohdalle, sekä tarvittaessa suurelle järvenselälle tikun nokkaan, jotta yöllä kilpaa hiihdettäessä mennään varmasti oikeaan suuntaan, jos vaikka tuuli, tai lumisade peittääkin ladun illan aikana. Joskus on Oltermannissa käynyt niinkin, kun partio ei tiedustellut, eikä merkannut suoraa reittiä päivällä suuren järven selän yli säästääkseen voimia kilpailuun, partio alkoikin itse kilpailussa kiertämään isoa saarta kirjaimellisesti ympäri. Yön pimeydessä partio vain seurasi otsalmampun valossa tarkasti  ison saaren rantaviivaa. Kilpailukeskuksessa oli kuulemma ollut ihan mielenkiintoista seurata partion etenemistä GPS-seurantakankaalta.

Joskus hiihto-osuus voi olla jopa kokonaan tietä pitkin hiihtämistä. Silloin osuuden hiihtäjät saattavat tiedustella reitin joukkueen ajoneuvolla ja näin säästävät voimiaan. Usein pelkän tieosuuden hiihtäjät saavat hiihtää kilometreissä vähän pidemmän matkan.  Kun hiihtoreitti siirtyy tieltä metsän puolelle, alkaa usein kova ja uuvuttava työnteko. Maastoa tähystetään ja tiedustellaan, mistä kohdasta kilpaladun olisi hyvä mennä. Optimaalisen ladun kulkusuunnan selvittyä, tehdään latua hiihtämällä vähän matkaa edestakaisin. Mikäli lunta on runsaasti, on syytä tampata hiihtämällä kova pohja sauvan sommillekin. Usein joukkueet hiihtävät samoja reittejä, jolloin riittävän hyvä latu syntyy melkein yhdellä kertaa läpi hiihtämällä.

Hiihto-osuuksien pituudet vaihtelevat noin 15 km:stä, jopa yli 25 km:in. Kun partio saa tiedusteltua oman hiihto-osuutensa reitin ja saapuu lähtöpaikan majoitukseen, alkaa päivä usein kääntymään illaksi. Joskus latuja on tehty vielä illan pimeydessäkin otsalamppujen valossa.

Illalla lähtöpaikan majoituksessa syödään eväitä, voidellaan sukset, levätään, katsellan televisiota ja jutellaan talonväen kanssa. Jossain vaiheessa iltaa käydään nukkumaan, mutta nukkuminen on, mitä on; herätyskellon kyttäämistä. Oltermanni hiihdon yhteislähtö tapahtuu illalla kello 21:00. Pitkän ja rankan tiedustelupäivän jälkeen on kuitenkin hyvä yrittää edes vähän nukkua ennen oman osuuden lähtöä.

Vuonna 1990 ollessani varusmiehenä oltermannissa, ei matkapuhelimia vielä ollut. Siihen aikaan Oltermanni hiihtäjien piti vain arvioida, mihin aikaan  edellisen osuuden viestinviejät saapuvat sovitulle vaihtopaikalle. Tarinoiden mukaan pommiinkin on joskus nukuttu ja seuraavan osuuden hiihtäjiä haettu majoitustalon sisältä. Nykyään aikataulun tekeminen on helppoa. Matkapuhelimilla soitetaan ja ilmoitetaan, milloin edellinen vaihto on suoritettu. Silloin täytyy viimeistään alkaa valmistautua omaan hiihto-osuuteen.

Lähtöreppuun pakatut armeijan lumipuku ja pipo puetaan kilpailuun hiihtoasuksi sekä otsalamppu otsalle. Oltermannissa hiihtojalkineina käytetään keveytensä ansiosta  kesäkumisaappaita, jotka useimmilla hiihtäjillä on tapana vielä teipata jalkaan tiukasti kiinni erityisesti luisteluhiihtoa helpottamiseksi. Viime vuosina keltaiset huomioliivit ovat tulleet pakollisiksi varusteiksi hiihtäjille, joka lisää hiihtäjien turvallisuutta merkittävästi, koska viestiä viedään usein yleisiä autoteitä pitkin. Pidemmille hiihto-osuuksille on hyvä ottaa myös pieni juomapullo mukaan, koska armeijan lumipuvussa hiihtäminen on hikistä hommaa. Varmuuden vuoksi, "hätävaraksi" kannattaa lumipuvun taskuun laittaa energia geeli,  jos sattuu uupuminen iskemään yön pimeydessä. Lisärasitusta molemmille partion hiihtäjille tuo selässä kulkeva rynnäkkökivääri, jotka toimivat "viestikapuloina." Joukko-osastojen komentajien paperille kirjoittama viesti Oltermannille kulkee toisen aseen perään kiinnitetyssä putkessa. Saman osuuden hiihtäjät pyritään valitsemaan niin, että molemmat partion hiihtäjät olisivat suurin piirtein tasavahvoja hiihtäjiä. Joskus voi käydä kuitenkin niin, että partiosta toinen hiihtäjä "sippaa", tai toisella on vain selvästi parempi hiihtopäivä. Silloin kovakuntoisempi voi viedä selässään molempien aseet vaihtoon, mutta kaveria ei jätetä muutamaa metriä kauemmaksi.

Kun vaihto on suoritettu, viestiä tuonut partio menee samaan taloon majoittumaan, missä viestiä jatkanut partio vietti illan ja alku yön. Viestiä tuoneen partion maalireput ovat edellisenä aamuna tuotu tänne valmiiksi. Maalirepussa on yleensä peseytymisvälineet, puhtaat/kuivat vaatteet, juomista ja evästä. Hiihtänyt partio käy henkilökohtaisen huollon jälkeen nukkumaan isäntäväen osoittamaan paikkaan.

Eräänä vuonna ollessani Tohmajärven suunnalla Oltermannissa, hiihto-osuuden jälkeen majoituimme parini kanssa iäkkään eläkeläispariskunnan kotiin. Talon sauna oli lämmin ja emäntä tarjoili pientä purtavaa hiihtäjille keskellä yötä. Sängyt rouva oli pedannut meille valmiiksi olohuoneen lattialle.  Saunan ja pienen yöpalan jälkeen istuimme ja juttelimme olohuoneessa vielä pitkän aikaa..... Oli mukava huomata, kuinka tervetulleita Oltermannin miehet olivat tähän taloon... Välillä katseeni kävi olohuoneen lattialla olevassa valmiissa sängyssä, sillä minua väsytti siinä vaiheessa vuorokautta ihan älyttömän paljon. Aamulla talon emäntä tarjoili meille vielä aamupalankin. Kun joukkueemme ajoneuvo tuli meidät noutamaan ja oli aika lähteä, talon väki toivotti meidät seuraavanakin vuonna tervetulleiksi.

Koska joukkueet vievät viestiä usein samoja reittejä pitkin, niin osuudella hiihtävät tietävät suurin piirtein sijoituksensa. Yön pimeydessä välkkyvistä otsavaloista voi myös hyvin arvioida etäisyyksiä muihin joukkueisiin. Kilpailun viralliset väliajat kellotetaan reitin varrella olevilla muutamalla pakollisella tarkastuspaikkalla. Nykyään hiihtäjät sekä yleisö voi netissä hienosti seurata kilpailun kulkua realiajassa GPS-paikannusjärjestelmän ansiosta. Kilpailuyön jälkeisenä aamuna on kuitenkin aina ollut omanlainen jännitys ja epätietoisuus, kuinka oma joukkue on Oltermannissa onnistunut.

Oltermanni hiihdossa on ehdottomasti tärkeintä se, että joukkueelle käsketty tehtävä, viestin vieminen perille, tulee tehdyksi... Oltermanni hiihto on aina myös kovaa taistelua joukkueiden välillä. Se, miten kovaa taistelua yön pimeydessä käydään mies miestä vastaan Oltermannisauvasta, kullasta ja kunniasta, voi vain Oltermanni hiihtäjät tietää !

Mukava ja reipas koulupoika

Vuonna 2007 olin mukana Oltermannissa Kymen Reserviäisten joukkueessa. Hiihdin parini kanssa osuuden, joka  kulki Luumäen ja Tuohikottin puolivälin paikkeilla. Kilpailun maali sijaitsi Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä.

Meillä kävi osuutemme lähtöpaikan majoituksen löytämisen suhteen hyvä tuuri. Saimme nimittäin juuri alustavasti suunnitellun vaihtopaikan kohdalta punatiilisestä talosta majoituspaikan.

Hiihtoparini kanssa tiedustelimme ja hiihtelimme tulevan yön kilpailureittiä koko päivä, iltaan asti. Kun  vihdoin alkuillasta saavuimme majoitukseen, talon isäntä, rouvan ja alakoulu ikäinen poika toivottivat Oltermanni miehet lämpimästi tervetulleiksi, ja pojan huone annettiin meidän käyttöön.

En muista enää mitä, mutta talon isännällä oli jotakin yhteyksiä Myllykosken suuntaan? Olisikohan hän käynyt työasioissa Myllykosken paperitehtaalla, olisiko meillä ollut yhteisiä tuttuja, tai jotain sen kaltaista? Ilta meni mukavasti ja nopeasti olohuoneessa jutellessa  ja televisiota katsellessa. Talon reipas ja mukava koulupoika viihtyi myös meidän seurassamme koko illan.

Jossain vaiheessa keskellä yötä heräsimme parini kanssa ja aloimme valmistautumaan omaan hiihto-osuuteemme.  Ennenkuin lähdimme talosta, laitoin pojan huoneen pöydälle omista eväistäni omenan sekä suklaapatukan toivoen, että mukavan oloinen koulupoika aamulla kouluun herätessään iloisesti yllättyisi.......

Pääsin töihin puolustusvoimille Maasotakoulun vartiostoon Lappeenrantaan tammikuussa vuonna 2011. Tasan vuosi myöhemmin siirryin Karjalan prikaatin vartiostoon Vekaranjärvelle.

Karjan prikaati on yksi Suomen suurimmista varuskunnista ja siellä palvelee noin kolmetuhatta varusmiestä. Jokainen varusmies saa erikoiskoulutuskaudella koulutuksen omaan sodan ajan tehtävään.

Minusta tuntui hienolta edustaa vuosina 2012 ja 2013 Oltermannissa maineikasta joukko-osastoa Karjalan prikaatia, sen  henkilökunnan joukkueessa. Pakkaillessamme vuoden 2013 Oltermanniin tarvittavia varusteita  joukkueen jäsenten kanssa  varuskunnassa, liikuntakasvatusupseeri antoi minulle tehtävän hakea Pahkajärven ampuma-alueelta yhden ison ja luonnollisesti tyhjän ammuksen hylsyn. Oltermanni hiihdossa viestikapulana käytettävään rynnäkkökivääriin kiinnitettävän hylsyn sisällä joukkue vie Karjalan prikaatin komentajan kirjoittaman viestin itse Oltermannille.

Joukkueellamme oli Oltermannissa käytössä Volkswagen Transporter henkilöpakettiauto, jonka kuljettajana toimi sotilaskuljettajan koulutuksen saanut varusmies. Pahkajärvelle kuljettajan kanssa kahdestaan hysyä hakemaan ajellessamme kysyin "pojalta", tietääkö hän, minkälainen tapahtuma Oltermanni hiihto on?  "Poika" tiesi Oltermanni hiihdon ja kertoi, että  joskus vuosia sitten Oltermanni hiihtäjiä oli majoittuneena hänen kotitalossaan.... Kiinnostuin sitten kysymään, että mistä päin hän on kotoisin? "Poika" kertoi missä päin hänen kotitalonsa sijaitsee ja kuinka mukavalta hänestä oli tuntunut aamulla, kun yöllä pois lähteneet Oltermannin miehet olivat jättäneet hänelle omenan ja suklaapatukan...

Tilanne tuntui aivan uskomattomalta......   Sanoin "pojalle", että minä taisin olla majoittuneena hänen kotitalossaan ollessani Oltermannissa vuonna 2007 !!!....  Kun vielä muistelin ja kerroin hänelle asioita talosta sekä siinä asuvista ihmisistä, kaikki täsmäsivät täydellisesti.....


Vanha sananlasku;  ympäri käydään ja yhteen tullaan, osoittautui jälleen paikkansa pitäväksi.... 
 

AKIO - SUKSITALLI - MYLLYKOSKI - FINLAND

Suksitalli 

Hiihtolegendat - Myllykosken Kilpa-Veikot

Myllykosken Kilpa-Veikot on minulle rakas, ja jopa hieman tunteisiin menevä urheiluseura. Aloitin hiihdon ja yleisurheilun harrastamisen Kilpa-Veikoissa pienenä poikana jo joskus 70-luvulla. Monia hienoja, sykähdyttäviä ja ikimuistoisia hetkiä sain kokea aikanaan kilpaurheilun parissa edustaessani Myllykosken Kilpa-Veikkoja.

Vuosi 2019 on Myllykosken Kilpa-Veikkojen juhlavuosi. Urheilun yleisseuran perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi peräti 90-vuotta.

Marraskuun 6. päivä, vuonna 1929 perustettiin Myllykosken Pallo-Veikot, jonka päälaji oli pesäpallo.
Seuran perustamisen jälkeen heräsi nopeasti halu edistää muidenkin urheilulajien kuuluvan seuran lajivalikoimaan. Seuran ylimääräisessä kokouksessa 5.12.1930 päätettiin vaihtaa seuran nimeksi Myllykosken Kilpa-Veikot.

Pienen paikkakunnan urheilun yleisseurassa on luonnollisesti harrastettu hiihtoa, yleisurheilua sekä painia. Kilpa-Veikkojen lajivalikoima on ollut kuitenkin pitkän historian saatossa monipuolinen. Seuran perustamisen alkuvuosikymmeninä myllykoskelaisilla oli mahdollisuus harrastaa urheilua seuran vihreämustissa väreissä: jääpalloa, nyrkkeilyä, painonnostoa, uintia, jalkapalloa, koripalloa, voimistelua, pesäpalloa, suunnistusta, mäkihyppyä, yhdistettyä.

Suomen maajoukkueisiin on vuosikymmenien aikana valittu Myllykosken Kilpa-Veikkojen urheilijoita useissa eri urheilulajeissa.

Urheilulajeista paini on ollut Myllykoskella erittäin suosittu ja menestyksekäs laji. Erityisesti 60-luku oli Myllykosken Kilpa-Veikkojen painijoiden kulta-aikaa. Seura voitti jopa vuonna 1963 Suomen Cupin, jonka voittaa Suomen menestynein painiseura.

Vuosikymmenien aikana tuhannet, kymmenet tuhannet urheilijat, valmentajat, taustahenkilöt, kannattajat ovat olleet Myllykosken Kilpa-Veikkojen toiminnassa mukana. Myllykosken Kilpa-Veikot on ollut yksi suurimmista urheiluhenkisten Myllykoskelaisten ihmisten yhdistävä voima.

Seura on antanut mahdollisuuden harrastaa urheilua monipuolisesti. Kilpa-Veikkojen urheilijat ovat saavuttaneet mainetta ja kunniaa lukuisissa kilpailuissa seuratasolla, sekä maailman huipulla. Kaikki seuran toiminnassa mukana olleet ovat varmasti kokeneet lukuisia hienoja ja unohtumattomia urheiluelämyksiä. 

Myllykosken Kilpa-Veikkojen perustamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 90-vuotta. Kymijoki virtaa Myllykosken läpi niinkuin vuonna 1929, jolloin seura perustettiin, mutta Kilpa-Veikkojen toiminta on hiipunut vuosikymmenien aikana jaosto kerrallaan. Vuonna 2019 seurassa ei ole enää minkäänlaista toimintaa....

Kilpa-Veikkojen hiihtäjät PARRASVALOISSA

Monille erityisesti vähän iäkkäämmille kilpahiihdon seuraajille ympäri Suomea, Myllykosken Kilpa-Veikot on hyvin tuttu hiihtoseura. Vielä viime vuosinakin on kuultu kerrottavan tarinoita,  kuinka kilpahiihdon seuraajien mieliin on aikanaan painuneet radioselostukset hiihtokilpailuista 40- ja 50-luvuilta, joissa urheiluselostajalegenda  Pekka  Tiilikainen ja kumppanit hehkuttivat Myllykosken Kilpa-Veikkojen hiihtäjiä Heikki Hasua ja Arvo Viitasta. 

Kevät-talvella 2018 menestyksekkään kilpahiihtouransa päättänyt Ville Nousiainen aloitti aikuisten arvokisaputkensa vuoden 2006 Torinon talviolympialaisista. Kouvolan Hiihtoseuran kasvatti on tullut tutuksi urheilijaksi miljoonille talviurheilun seuraajille niin kotimaassa, kuin ympäri maailmaa. Harva kilpahiihtourheilua seuraava kuitenkaan enää muistaa, tai tietää, että Ville on edustanut nuorten sarjoissa useamman kauden ajan Myllykosken Kilpa-Veikkoja. Hän nimittäin siirtyi edustamaan vuonna 1998 Kilpa-Veikkoja ollessaan 15-vuotias. Ville on siis "Myllykosken miehiä."  : )

Myllykosken Kilpa-Veikkojen HIIHTOLEGENDAT

Myllykosken Kilpa-Veikoissa on ollut vuosikymmenien aikana satoja, jopa tuhansia kilpahiihtäjiä, hiihtovalmentajia ja taustahenkilöitä. Jokainen on luonnollisesti omanlaisensa ihminen, mutta suureen joukkoon on mahtunut aikojen kuluessa useita persoonia. Välillä on mukava muistella seuran hiihtäjien upeita menestyksien hetkiä, mutta joskus on ollut mukava myös muistella värikkäitä Myllykoskelaisia hiihtourheilun parissa toimineita ihmisiäkin....

Myllykosken Kilpa-Veikkoja edustaneista kilpahiihtäjistä viisi hiihtäjää voidaan nimetä hiihtovauhtinsa ja kilpailumenestyksensä ansioista Mestariluokkaan, Legendoiksi:

Sotien jälkeen 40- ja 50-luvuilla Suomen ja maailman parhaimmistoa hiihdossa ja yhdistetyssä edustivat Myllykoskelaiset maanviljelijä Heikki Hasu, Myllykosken paperitehtaan metsäteknikko Arvo Viitanen, sekä kirvesmies Tauno Kirves.

Petri Aho oli 80-luvulla nuorten sarjoissa Suomen parhaimmistoa, ja yleiseen sarjaan siirtyessään hän haastoi hienosti erityisesti luistelutyylillä Suomen A-maajoukkuehiihtäjät. 

Ville Nousiainen voitti useita Suomen mestaruuksia, sekä himmeämpiä SM-mitaleita nuorten sarjoissa edustaessaan Myllykosken Kilpa-Veikkoja. Suomea hän edusti nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa vuosina 2002 Schonah:ssa ja 2003 Sollefteå:ssa, joissa parhaimmillaan ylsi seitsemänneksi yhteislähtökilpailussa. Ville vaihtoi vuonna 2004 seuraa Kilpa-Veikoista Kiteen Urheilijoihin. Kaudeksi 2007 hän palasi kasvattajaseuraansa Kouvolan Hiihtoseuraan, jota hän edusti kilpahiihto uransa loppuun asti.

Heikki Hasu

Heikki voitti 21-vuotiaana vuonna 1948 St Moritz:n olympialaisissa kultaa yhdistetyssä. Sodasta toipuvalle koko Suomen kansalle oli valtavan suuri merkitys Suomalaisten urheilijoiden menestyminen olympialaisissa. Menestyneet urheilijat olivat suuria sankareita. Heikin palattua St Moritz:n olympialaisista junalla Myllykoskelle,  sankaria oli  vastassa arviolta viisituhatta juhlijaa ! 

Sotavuosien  jälkeen Suomessa oli pulaa kaikesta.  St Moritz:n olympialaisiin valmistautuville urheilijoille ministeriö myönsi oikein ylimääräisen ravintoannoksen: kuukaudessa puoli kiloa voita ja puoli kiloa sokeria, sekä litra maitoa päivässä.  Pulaa oli myös hiihtovarusteista kintaita ja monoja myöten. Olympiaedustajien pitäessä Kittilässä valmistautumisleiriä, lähetti New Yorkin suomalainen hiihtoseura leiriläisten iloksi oikeaa kahvia. 

Vaikka Heikki oli yhdistetyn mies, niin hän kilpaili tasavertaisesti hiihdon erikoismiesten kanssa. Hän saavutti jopa vuoden 1952 Oslon olympialaisissa 4x10 km viestihiihdon kultaa, sekä Lake Placid:n vuoden 1950 MM-kilpailujen 4x10 km viestihiihdon hopeaa. Heikki hiihti vuonna 1950  Holmenkollenin 18 kilometrin hiihtokilpailussa peräti toiseksi, sekä on hän voittanut Suomen mestaruudenkin 18 kilometrin hiihtomatkalla.

Lisäksi Heikki saavutti vuoden 1952 Oslon olympialaisissa hopeamitalin yhdistetyssä. Lake Placid:n MM-kilpailuissa vuonna 1950 hän voitti kultaa yhdistetyssä.

Salpausselällä Hasu on voittanut yhdistetyn kilpailun peräti viisi kertaa.

Heikki oli myös Norjassa erittäin suosittu ja pidetty urheilija. Holmenkollenin yhdistetyn kilpailun hän voitti vuonna 1953, ja sain voitosta palkinnoksi arvostetun Kuninkaan kannun.

Heikki Hasu valittiin Vuoden urheilijaksi Suomessa vuosina 1948 ja 1950.

Vuonna 2001 Heikille myönnettiiin Pro Urheilu tunnustuspalkinto menestyksekkäästä urheilu-urasta.

Arvo Viitanen

Arvo oli Suomen ja maailman parhaita hiihtäjiä 50-luvulla. Hänet tunnettiin erityisesti armottomana viestinhiihdon miehenä. Viestinhiihdossa hän saavutti Cortina d Ampezzon olympialaisissa hopeaa vuonna 1956, sekä kultaa vuoden 1954 Falunin MM-kilpailuissa ja pronssia Lahden 1958 MM-kilpailuissa.

Lisäksi hän saavutti Falunin 1954 MM-kilpailujen 15 kilometrillä hopeaa ja pronssia 50 kilometrillä. Lahden vuoden 1958 MM-kilpailujen 50 kilometrin matkalla pronssimitalin.

Lahden Salpausselän kilpailuissa Arvo voitti neljänä vuonna peräkkäin. Hän voitti ensimmäisenä hiihtäjä pikamatkan kolme kertaa, vuosina 1952, 1953, 1954, ja sai himoitun kiertopalkinnon omakseen.

Vuonna 1955 maailman parhaat hiihtäjät saivat todeta Salpausselän 50-kilometrillä Arvo Viitasen hiihdon kiistattomaksi kuninkaaksi. Salpausselän 50-kilometrin kilpailua oli seuraamassa runsas joukko ulkomaalaisia diplomaatteja, melkein koko Suomen hallitus : ) , ja yli 20 000 päinen yleisö. Se oli suurta Suomalaista hiihtourheilun juhlaa.

Arvo voitti myös 50-kilometriä Holmenkollenilla vuonna 1956, kolme Suomen mestaruutta, kaksi SM-hopeaa henkilökohtaisilla matkoilla. Suomen mestaruuden 3x10 km viestissä vuonna 1954 (Evon Metsäpojat) ja pronssia 1951 (MyKV: Hasu, Viitanen, Kirves).

Tauno  Kirves

Monille jopa myllykoskelaisille Tauno Kirves on hieman tuntemattomampi hiihtäjäsuuruus. Vuodesta 1950 Myllykosken Kilpa-Veikkoja edustanut Tauno Kirves hiihti upean ja menestyksekkään kilpahiihtouran.

Vuonna 1950 Tauno oli Suomen MM-kisaedustajana Lake Placidissä. Hän sjoittui 18 km:llä 19:nneksi ja 50 km:llä 20:nneksi. Holmenkollenin 50 km:llä Kirves oli viides vuonna 1947, ja Ruotsissa samalla matkalla kolmas vuonna 1948. Salpausselällä hänen parhaat sijoitukset olivat kolmas sija 18 km:llä v. 1946 ja kuudes sija 50 km:llä vuonna 1948.

Tauno Kirves saavutti SM-kilpailuista pronssia 50 km:llä 1948, 30 km:llä 1949 ja viestissä vuosina 1945, 1951 ja 1952. Kilpa-Veikkojen 3x10km viestijoukkueessa hiihtivät: Hasu, Viitanen, Kirves

Vuosina 1947-1949 hän voitti Puijolla, Jyväskylässä, Kemijärvellä 30 km:n ja 50 km:n kilpailuja yhteensä kuusi kertaa.

Puolustuslaitoksen mestaruuden Kirves voitti sotilaspartiohiihdossa, Rajavartiolaitoksen mestaruuden 18 km:llä ja sotilaspartiohiihdossa vuonna 1941.

Sodan aikana Tauno Kirves kunnostautui päämajan kaukopartiomiehenä osasto Vehniäisessä. Edesmennyt sotakirjailija Pentti H Tikkanen kirjoitti todenperäisiä sotakirjoja kaukopartiomiehistä. Muutamissa Tikkasen kirjoittamissa sotakirjoissa on kerrottu juuri Tauno Kirveen osaston toiminnasta, ja Kirves esiintyy niissä omalla nimellään.

Yllä olevassa valokuvassa Vehniäisen Rastas partio on juuri palannut 37 vuorokauden "reissulta" vihollisen selustassa heinäkuussa 1944. Partio oli joutunut uimaan alasti Vuoksen yli omien puolelle palatessaan.
Rastas partio kuului ns. Matti-partioihin. Vihollisen aloitettua suurhyökkäys kesällä 1944, jättäytyivät Matti-partiot vihollisen selustaan Kannaksella.

Tauno Kirves kuvassa ensimmäinen oikealla.

Petri Aho

Inkeroisten Terhon kasvatti Petri Aho siirtyi Myllykosken Kilpa-Veikkoihin valmentaja Arto Purhon houkuttelemana heidän aloitettua yhteistyö 80-luvun puolivälissä. 

Nuorten 20-vuotiaiden sarjassa Pete voitti Suomen mestaruuden 30 kilometrin matkalla, ja saavutti SM-pronssia 15 kilometrin matkalla.  

Pete edusti Suomea vuonna 1986 nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Lake Placidissä. Hän sijoittui perinteisen hiihtotyylin 10 km kilpailussa 35.-sijalle, ja vapaan hiihtotyylin 30 km kilpailussa 16.-sijalle.

Yleisessä sarjassa hiihtäessään hänet valittiin edustamaan Suomea kahteen maailmancup:n osakilpailuun, Lahden Salpausselälle ja Tsekkoslovakian Nove Mestoon. 

Ville Nousiainen

Kaksinkertainen pronssimitalisti Liberecin MM-kilpailuissa vuonna 2009: parisprintti (Ville / Sami Jauhojärvi) ja 4x10 km viesti (Matti Heikkinen, Sami Jauhojärvi, Teemu Kattilakoski, Ville Nousiainen)

Olympialaiset: Torino v. 2006, Vancouver v. 2010, Sotsi v. 2014. Yhteensä 8 starttia.

MM-kilpailut: Sapporo v. 2007, Liberec v. 2009, Holmenkollen v. 2011, Val di Fiemme v. 2013, Falun v. 2015, Lahti v. 2017. Yhteensä 20 starttia.

Maailmancupissa kolmesti palkinnoilla kaudella 2007-2008: Rybinsk:ssä toinen yhteislähtökilpailussa, kolmas 15 kilometrin kilpailussa Otepäässä ja parisprinttissä Sami Jauhojärven kanssa toisia Liberec:ssä. Yhteensä 169 maailmancup starttia.

MARRASKUUN 2019 KUVAGALLERIA

Kansanjuhlaa Myllykoskella vuonna 1948. 

Olympiavoittaja Heikki Hasua kannetaan kultatuolissa

Vuonna 2002 Helsingin Sanomissa muisteltiin menneitä

Tyylikkäitä herrasmiehiä !

Myllykosken Kilpa-Veikojen vuoden 1957 Maakuntaviestin voittanut joukkue: Eino Alastalo, Tauno Kirves, Jouko Kääpä, Pauli Lindström, Vilho Häkkinen, Arvo Viitanen, joukkueen johtaja Reino Mänttäri.

Myllykosken Kilpa-Veikot voitti vuonna 1987 Kouvolassa Maakuntaviestin 24 vuoden tauon jälkeen.
Joukkueessa hiihtivät: Pertti Paajanen, Veini Ahola, Aki Onatsu, Ari Ivanoff, Kimmo Turkia, Veikko 
Purho.

 Petri Aho oli Skilom suksimerkin tallihiihtäjä noustessaan

Suomen nuorten sarjan huipulle 80-luvulla

Peltosen suksitehtaalla Heinolassa, on tällainen, noin kaksi metriä korkea upea banderolli

Peltonen Skin suksien testihiihto Imatran ensilumen ladulla 21.10.2019.


Hyvää ja Mukavaa hiihtokautta !

T. Suksitalli-Saviniemi-Myllykoski-Finland

Suksitalli Instagramissa  : )