Viime marraskuun puolen välin paikkeilla lomailin vaimoni ja poikani kanssa Teneriffalla. Vietimme jo viidettä kertaa viikon mittaisen aurinkoloman Los Gigantesin kylässä ja samassa mukavassa hotellissa... Hotellissa järjestetään kaikenlaista ohjelmaa ja kilpailuja lomailijoille pitkin päivää, joihin on ollut aina kiva osallistua. Ruoka on erittäin hyvää ja lomapäivät on joka ilta hienoa päättää upeisiin taikuri, akropaatti, musiikki, lintu-show, yms. esityksiin hotellin yökerhossa.... Olotilani oli vain koko lomaviikon hyvin väsynyt, nuhainen ja flussainen... Olisinko vilustunut menomatkalla lentokoneessa, koska jossain vaiheessa tunsin t-paitaan pukeutuneena oloni vähän viluisaksi ja lentokoneen ilmastoinnin puhaltavan kylmää ilmaa tällä kertaa yllättävän voimakkaasti...?... Kyllä harmitti palata kotiin, koska loma Teneriffalla meni melkein kokonaan auringossa makoilemiseksi hotellin uima-altailla... Ja olinhan odottanut lomaa koko pitkän syksyn, sekä suunnitellut kaikenlaisia urheilujuttuja tälle Teneriffan lomamatkalle enemmän, kuin koskaan aikaisemmin...
Teneriffalta palattuamme kotiin lauantai-sunnuntai välisenä yönä, ei ollut seuraavana päivänä kiva alkaa katsomaan työvuorolistasta, miten tulevien päivien työvuorot menevät...Työvuorolistaa vähän aikaa katseltuani, siinä olikin mukavia yllätyksiä!...Pari seuraavaa päivää oli vielä vapaata, eikä seuraavalla viikollakaan ollut kuin kaksi työvuoroa, jonka jälkeen olikin harvinaisen pitkä, peräti kuuden päivän vapaa...
Vähän vanhoja juttuja muistellessani, olisiko ollut marraskuussa vuonna 1992, kun viimeksi kävin ensilumen hiihtoleirillä Lapissa ? ! ... On siitä aikaa...
...Miten satuin sunnuntaina-maanantaina vapaapäiviä viettäessäni saamaan ajatuksen, lähtisinkö viikon päästä alkavalla pitkällä vapaalla Leville hiihtämään, ensilumen leirille ? Katselin sitten mielenkiinnolla lentoja Kittilään ja hotelli vaihtoehtoja Levillä... Laskeskelin sitten, että viiden yön reissubudjetti olisi ihan kohtuullinen... Pitäisikö lähteä..?... Maanantai-iltana rohkenin sanoa ääneen vaimoni kuullen, mitä olen pari päivää mietiskellyt... Vaimoni tokaisi, "senkus menet, kerran on vapaata.".... Mitä hemmettiä... Voisinko ihan oikeasti lähteä yksin Leville lähes viikoksi hiihtämään... Edellisestä ensilumen hiihtoleiristä on kulunut vuosikymmeniä... Melkein pelästyin tätä mahdollisuutta. : ) Tunnemyrskystä toivuttuani, varasin lennon Kittilään lauantaille, ja hotellihuoneen Levin keskustasta... Sitten alkoi vähän jopa jännittämään, miltä tuntuu tehdä kaksi hiihtoharjoitusta päivässä vuosikymmenien jälkeen... Nyt kuitenkin tuntui siltä, että halusin ainakin kokeilla harjoitella oikein kahdesti päivässä...
Lensin Leville sinivalkoisin siivin lauantain iltakoneella. Vaikka ilta oli jo aika pitkällä päästyäni hotelliini, oli kuitenkin hienoa lähteä hiihtämään noin puolentoista tunnin lenkki Levin tykkilumiladulle... Kahtena ensimmäisenä leiripäivänä hiihdin kahdesti päivässä, mutta hiihtäminen kolmen kilometrin mittaisella tykkilumiladulla kävi hieman yksitoikkoiseksi, sekä vähän rankaksikin... Seuraavina päivinä urheilin niin, että aamupalan jälkeen tein kävelylenkin ja illalla kävin hiihtämässä...
Toiseksi viimeisenä leiripäivänä lähdin jälleen aamupalan jälkeen kävelylenkille. Kiipesin ensin eturinteen vieressä olevia rappusia pitkin Panorama hotellille, ja katselin sitten vähän aikaa maisemia. Sää oli aurinkoinen ja taivas upean punainen Levin maailman cup laskettelurinteen suunnalla..... Koska eihän minulla ollut mihinkään kiire, päätin kävellä tietä pitkin kisarinteen huipulle...
Kisarinteen huippua kohti kävellessäni huomasin, että tien päässä olevasta autosta nousi ulos kolme miestä, jotka lähtivät myös kävelemään tunturin huippua kohti. Yhdellä heistä oli videokamera, yhdellä tavallinen kamera ja yhdellä sukset, sekä sauvat...."Mitähän porukkaa tuolla on", ajattelin itsekseni ja jatkoin matkaa...Tavoitin heidät lähes tunturin laella yhden heistä laittaessa lumipenkalla istuen monoja jalkaansa... Katseeni oli vahvasti lukittuneena erikoisen näköiseen videokameran kehykseen, kun monoja laittava mies sanoi kohteliaasti, että "ylöspäinkin saa mennä..."... Sehän on Jauhojärven Sami !.... Moikkasin Samia ja kysyin, "saanko katsella, mitä te puuhailette".... Kuka heistä vastasikaan, vai vastasiko kaikki kolme miestä yhteen ääneen, "totta kai saan seurata heidän työskentelyä"... "Reippaan ja mukavan oloisia kavereita kaikki, koko porukka," ajattelin itsekseni kävellessämme hissiasemaa kohti, sekä jutellessamme niitä, näitä ...
Sami ja kameramiehet taisivat tehdä jonkinlaista hiihtotekniikoiden opetusvideota. Sami hiihti pientä lenkkiä, vaihtoi välillä tekniikkaa ja kertoi siinä välissä videokameralle tärkeimpiä huomioon ottettavia asioita... Minä annoin heille työrauhan, katselin kuvauksia vähän kauempaa ja pidin itseni lämpimänä kävelemällä rinnettä ylös ja alas, mutta ei tietenkään ihan sinne alas... : ) ....
Kuvauksien päätyttyä liityin kuvausporukkaan uudelleen mukaan... Videokamerakuvaajan kanssa jutellessani hän kertoi, että kuvaukset sujuvat heiltä hienosti, koska ovat kaikki vanhoja hiihtomiehiä... Katsoin sitten tarkemmin hänen kasvojaan ja mietin samalla, että toisenkin kameramiehen olemus on hieman tutun oloinen... Kun videokamerakuvaaja kertoi heidän nimensä, totesin siihen, "televisiosta tuttuja miehiä"... : ) ... Videokamerakuvaaja oli entinen maajoukkue hiihtäjä Niclas Colliander ja toinen kameramies oli Vancouverin olympialaisissakin vuonna 2010 hiihtänyt Jesse Väänänen... Oli kiva paiskata kättä ja jutella näiden miesten kanssa...
Ehdin vielä viimeisenä leiripäivänä käydä hyvin hiihtämässä tykkilumiladulla, jota oli saatu pidennettyä golf-kentälle asti. Sami, Niclas ja Jesse olivat tällä kertaa siellä kuvaamassa .... Hetken aikaa juteltuamme totesimme, että illalla lennämme samalla Finnairin lennolla Helsinkiin.. : )
Kittilän lentokentän lähtöterminaalin kahviossa istahdin samaan pöytään Samin, Niclaksen ja Jessen kanssa... Edellisenä päivänä tunturin huipulla oli jo kavereiden kanssa vähän puhetta, että keräilen kilpasuksia autotalliini... Kysyin heiltä, "kiinnostaisiko heitä nähdä valokuvia Suksitallini kokoelmista mukanani olevalta tietokoneeltani, kun koneemme lähtöaikakin vähän viivästyi..." Sami, joka oli nähnyt muutaman kuvan Järvisen kokoelmastani tunturin huipulla edellisenä päivänä kommentoi heti, "on aika vaikuttava kokoelma".... : )
Valokuvat Järvisen suksi- ja hiihtovarustekokoelmastani herättivät miehissä suurta mielenkiintoa ja muistoja... Esim. Jessen kilpahiihtäjä isä oli ollut aikanaan Järvisen miehiä... Näyttäessäni heille valokuvan Fischer:n kilpasuksikokoelmastani, he innostuivat tosi tarkkaan katsomaan mitä malleja suksirivistä löytyy. Sami, Niclas ja Jesse olivat kaikki hiihtäneet aikanaan kilpaa Fischer:n kilpasuksilla... Muistelivat kenen huippuhiihtäjän nimellä mitäkin kilpasuksimallia aikanaan kutsuttiin, sekä mistä malleista heillä oli ollut oikein superhyviä pareja... Aikataulusta myöhässä olevaa paluulentoa oli mukava odotella tässä porukassa.... !
Lentokoneessa istuimme koneen vastakkaisissa päädyissä... Lennon aikana ajattelin, että olipa kahtena päivänä upeaa juttuseuraa, sekä mielenkiintoista seurata kuvauksia... Helsinki-Vantaan lentokentällä odotellessani laukkuja, en Samia enää nähnyt... Kiitin Jesseä ja Niclasta mukavasta seurasta ja siitä, että he piristivät minun, yksin hiihtoleirillä olleen päiviä mukavasti.... Niclas ja Jesse toivottivat minulle hyvää hiihtokautta, sekä kertoivat minunkin olleen heille seuraa Suksitalli juttuineni ja valokuvineni..... : )
Laskuja, Laskuja, Sananlaskuja....
On lukuisia vanhoja sananlaskuja, viisauksia, jotka aina silloin tällöin arkisessa elämässä osoittautuvat paikkansa pitäviksi: ympäri käydään ja yhteen tullaan, minkä taakseen jättää, sen eestään löytää, rakennettuja siltoja ei kannata purkaa.... Nämä vanhat sananlaskut osuivat aika hyvin kohdalleen jälleen kerran Levin hiihtolomallani.Eräänä aamuna lähdettyäni hotellilta kävelylenkille, oli aikomukseni kiivetä rappusia pitkin Panorama hotellille. Pysähdyin kuitenkin heti alkumetreillä katsomaan kiinteistövälitystoimiston ikkunaa, minkälaisia loma-asuntoja Levin keskustassa olisi myytävänä. Katselin ja vertailin loma-asuntojen hintoja. Ajatuksiini heräsi muutama kysymys loma-asunnoista, mutta en meinannut rohjeta kuitenkaan mennä sisään kysymään. Parin hassun pyörähdyksen jälkeen rohkenin, tai ehkä se oli kuitenkin kiinni vaan viitsimisestä, menin sisään kiinteistövälittäjän toimistoon.
Sisällä kiinteistövälitystoimistossa oli paikalla kolme työntekijää, jotka kaikki tervehtivät minua ystävällisesti. Esitin kysymyksen eräästä myynnissä olevasta loma-asunnosta. Miespuolinen kiinteistövälittäjä pyysi minua kohteliaasti istumaan viereensä ja sanoi, että katsotaanpa kohteen tiedot tietokoneelta. Kun olin istahtanut hänen viereensä, hän kysyi nimeäni, jonka tietysti kerroin. Samalla me oikein kättelimme, niinkuin hyviin kaupanteko tapoihin tietysti kuuluukin. Sitten hän kysyi minulta, että tunnenko hänet? Sekunnin-kahden ajan ajatuksissani pyörittelin, että kuka tämä kiinteistövälittäjä voisi olla ? Yleensä aina vastaavissa tilanteissa henkilö osoittautuu vanhaksi intti-, tai rauhanturvaaja kaveriksi...
Tällä kertaa suustani lipsahti kuitenkin, etten nyt kyllä muista, kuka hän voisi olla ? Vaikka samalla hetkellä siitä olikin vahva tunne! Kiinteistövälittäjä kertoi sitten nimensä. Kyllä... Jos olisin muistellut hetken pidempään, niin olisin muistanut kaverin ja kaverin nimenkin, sekä tietysti sen, mistä tunnemme toisemme. : ) .... Vuonna 1989 suoritimme varusmiespalvelusta samaan aikaan Vekaranjärvellä, Karjalan prikaatissa. "Kiinteistövälittäjä" oli Sissikomppanian miehiä ja minä suoritin varusmiespalvelusta Esikunta- ja Huoltokomppaniassa, varuskunnan hiihtovalmennettavana. Aliupseerikoulussa olimme samalla sissilinjalla ja olimme ihan hyviä juttukavereita.
Jälleen kerran voin todeta; maailma on pieni, tai ainakin Suomi ! Siitä on lähes kolmekymmentä vuotta aikaa, kun edellisen kerran näimme toisemme. Kyllä tuo aika rientää... Tuntui kuitenkin mukavalta, kun hän kertoi, etten ole muuttunut kyllä yhtään vuosien varrella....No, kauppamies on kauppamies ja loma-asunnon hän olisi tietysti myynyt minulle asevelihintaan ! ; )
Ilta-Sanomat 20.2.2014. Lööppi museoitu Suksitalliini. : )
Hotellin pimeässä saunassa
Majoituin Levin keskustassa olevassa hotellissa. Hotellihuoneeni oli oikein viihtyisä ja tilava. Kylpyhuoneessa oli kylpyamme, jossa rentouduin pitkään kuumassa kylvyssä kahtena ensimmäisenä iltana. Kolmannen hiihtoleiripäivän iltana tuntui kuitenkin mukavalta mennä hotellin alakerrassa sijaitsevaan saunaan. Saunan oven avattuani yllätyin, koska löylyhuone oli lähes pimeä. Saunan seinät olivat värjätty mustaksi ja katossa oli ainoastaan muutama pieni, himmeä led-lamppu. Hieman lisävalaistusta saunaan tuli ovessa olevasta pienestä ikkunasta. Istuttuani saunan lauteille, vastakkaisesta nurkasta kuului aikamoinen pulina. Heidän puheensa kuullosti siltä, että he taisivat olla Kroatialaisia alppihiihtäjiä, joita oli majoittunut samassa hotellista.
Hetken aikaa pimeässä saunassa istuttuani, katseeni alkoi hapuilemaan löylyvesiämpäriä. Täytyyhän saunassa saada lämpöä lihaksiin, sekä hikeä pintaan... Kuten aina, niin tietysti tälläkin kertaa, vesiämpäri oli tyhjä.... Koska hieman viluinen oloni voimistui käytyäni täyttämässä vesiämpäri viileältä tuntuvassa pesuhuoneessa, aloin heittämään vettä kiukaalle perisuomalaiseen tapaan, hikeä pintaan....
Joitakin löylykauhallisia vettä kiukaalle heitettyäni, pulina saunan vastakkaisessa nurkassa alkoi hiljenemään ja saunojat alkoivat istua hämärässä saunassa entistä kumarammassa asennossa..... Hetken päästä he poistuivat saunasta yksi toisensa jälkeen....
Hetken aikaa istuin saunassa yksin, kunnes ovi avautui. Lähes pimeään saunaan astui hahmo, joka Suomea puhuen ihmetteli myös vähän saunan valaistusta.
Saunaan tullut henkilö antoi varsin mukavan ja sosiaalisen ensivaikutuksen itsestään, ja kun keskustelu yhteys oli saatu, kerroin hänelle ulkomaalaisista saunojista, jotka olivat juuri poistuneet ennen hänen tuloaan.
Suksitallille, Sami Jauhojärvi, 28.11.2018. : )
Innostuin sitten muistelemaan vastaavanlaista tilanne talvella vuonna 1997, jolloin olin Bosniassa rauhanturvaajana. Toimin siellä varastonhoitajana pataljoonan keskusvarastolla. Suomalaisten rauhanturvaajien leirissä asui talvikuukausien ajan myös Bulgarialainen lumityöryhmä, joka teki lumityöt leirissä, sekä läheisessä Doboj:n kaupungissa.
Eräänä synkkänä ja pimeänä arkipäivän iltana, kun työpäivä varastolla oli päättynyt ja päivällinen syöty, oloni oli hyvin väsynyt, eikä huvittanut lähteä edes urheilemaan millään tavalla. Päätin mennä suoraan saunaa ja siitä sitten ajoissa nukkumaan.
Koska menin saunaan melkein päivälliseltä suoraan, sain saunoa aluksi isossa saunassa ihan yksin. Huh, huh...Saunan lämpö, rauha ja hiljaisuus tuntui tosi mukavalta, erityisesti nyt, koska olotilani oli lisäksi hieman alakuloinen... Sitten alkoi saunan ovesta ramppaamaan porukkaa sisään... Saunaan saapui toistakymmentä Bulgaarialaista rauhanturvaaja... Voi hemmetti minkälainen pulina heistä läksi..... Tämäkin vielä..... : ( !
Sitten huomasin löylyvesiämpärin lähelläni, jossa oli tälläkertaa vielä reilusti vettäkin. Aloin viskaamaan vettä kiukaalle oikein kunnolla... Oli mukava huomata, mitä enemmän heitän vettä kiukaalle, sitä vähemmän kuului saunan toisesta kulmasta Bulgarialaisten pulinaa... Vettä vaan lisää kiukaalle, ei tunnu missään.... Sauna, Sisu ja Sibelius.....
Sitten alkoi saunan ovi käymään, Bulgaarialaiset alkoivat poistumaan aika vauhdikkaasti saunasta.... Eikä siinä mennyt kauan, kun sain jälleen istua saunassa ihan yksin, omassa rauhassa... Mielialanikin kummasti piristyi, melkein alkoi hymyilyttämään....
Kun sain tarinan kerrottua loppuun Levillä hotellin pimeässä saunassa vuonna 2018, vieressäni istuva henkilö kertoi olleensa aikanaan myös Bosniassa rauhanturvaajana... Hetken aikaa keskusteltuamme: olimme olleet samaan aikaan Bosnian Doboj:ssa vuonna 1996-1997, asuimme samassa leirissä, olimme samassa komppaniassa, asuimme viereisissä majoitusparakeissa ja saunoimme sielläkin samassa saunassa....
Pukuhuoneen puolelle mentyämme jäähdyttelemään, katseemme kohtasivat ja hauskasti totesimme yhteen ääneen, että sinähän se siinä... Oli tosi kiva nähdä ja paiskata kättä mukavan, vanhan rauhanturvaaja kaverin kanssa !
Toisen kerran tällä hiihtoleirillä sain todeta; maailma on pieni, tai ainakin Suomi, sekä ympäri käydään ja yhteen tullaan... : ) ! Siitä on yli kaksikymmentä vuotta aikaa, kun edellisen kerran näimme rauhanturvaaja kaverin kanssa toisemme.... Kyllä tuo aika vaan rientää.. : )
Hetken aikaa pimeässä saunassa istuttuani, katseeni alkoi hapuilemaan löylyvesiämpäriä. Täytyyhän saunassa saada lämpöä lihaksiin, sekä hikeä pintaan... Kuten aina, niin tietysti tälläkin kertaa, vesiämpäri oli tyhjä.... Koska hieman viluinen oloni voimistui käytyäni täyttämässä vesiämpäri viileältä tuntuvassa pesuhuoneessa, aloin heittämään vettä kiukaalle perisuomalaiseen tapaan, hikeä pintaan....
Joitakin löylykauhallisia vettä kiukaalle heitettyäni, pulina saunan vastakkaisessa nurkassa alkoi hiljenemään ja saunojat alkoivat istua hämärässä saunassa entistä kumarammassa asennossa..... Hetken päästä he poistuivat saunasta yksi toisensa jälkeen....
Hetken aikaa istuin saunassa yksin, kunnes ovi avautui. Lähes pimeään saunaan astui hahmo, joka Suomea puhuen ihmetteli myös vähän saunan valaistusta.
Saunaan tullut henkilö antoi varsin mukavan ja sosiaalisen ensivaikutuksen itsestään, ja kun keskustelu yhteys oli saatu, kerroin hänelle ulkomaalaisista saunojista, jotka olivat juuri poistuneet ennen hänen tuloaan.
Innostuin sitten muistelemaan vastaavanlaista tilanne talvella vuonna 1997, jolloin olin Bosniassa rauhanturvaajana. Toimin siellä varastonhoitajana pataljoonan keskusvarastolla. Suomalaisten rauhanturvaajien leirissä asui talvikuukausien ajan myös Bulgarialainen lumityöryhmä, joka teki lumityöt leirissä, sekä läheisessä Doboj:n kaupungissa.
Eräänä synkkänä ja pimeänä arkipäivän iltana, kun työpäivä varastolla oli päättynyt ja päivällinen syöty, oloni oli hyvin väsynyt, eikä huvittanut lähteä edes urheilemaan millään tavalla. Päätin mennä suoraan saunaa ja siitä sitten ajoissa nukkumaan.
Koska menin saunaan melkein päivälliseltä suoraan, sain saunoa aluksi isossa saunassa ihan yksin. Huh, huh...Saunan lämpö, rauha ja hiljaisuus tuntui tosi mukavalta, erityisesti nyt, koska olotilani oli lisäksi hieman alakuloinen... Sitten alkoi saunan ovesta ramppaamaan porukkaa sisään... Saunaan saapui toistakymmentä Bulgaarialaista rauhanturvaaja... Voi hemmetti minkälainen pulina heistä läksi..... Tämäkin vielä..... : ( !
Sitten huomasin löylyvesiämpärin lähelläni, jossa oli tälläkertaa vielä reilusti vettäkin. Aloin viskaamaan vettä kiukaalle oikein kunnolla... Oli mukava huomata, mitä enemmän heitän vettä kiukaalle, sitä vähemmän kuului saunan toisesta kulmasta Bulgarialaisten pulinaa... Vettä vaan lisää kiukaalle, ei tunnu missään.... Sauna, Sisu ja Sibelius.....
Levi, 28.11.2018
Sitten alkoi saunan ovi käymään, Bulgaarialaiset alkoivat poistumaan aika vauhdikkaasti saunasta.... Eikä siinä mennyt kauan, kun sain jälleen istua saunassa ihan yksin, omassa rauhassa... Mielialanikin kummasti piristyi, melkein alkoi hymyilyttämään....
Kun sain tarinan kerrottua loppuun Levillä hotellin pimeässä saunassa vuonna 2018, vieressäni istuva henkilö kertoi olleensa aikanaan myös Bosniassa rauhanturvaajana... Hetken aikaa keskusteltuamme: olimme olleet samaan aikaan Bosnian Doboj:ssa vuonna 1996-1997, asuimme samassa leirissä, olimme samassa komppaniassa, asuimme viereisissä majoitusparakeissa ja saunoimme sielläkin samassa saunassa....
Pukuhuoneen puolelle mentyämme jäähdyttelemään, katseemme kohtasivat ja hauskasti totesimme yhteen ääneen, että sinähän se siinä... Oli tosi kiva nähdä ja paiskata kättä mukavan, vanhan rauhanturvaaja kaverin kanssa !
Toisen kerran tällä hiihtoleirillä sain todeta; maailma on pieni, tai ainakin Suomi, sekä ympäri käydään ja yhteen tullaan... : ) ! Siitä on yli kaksikymmentä vuotta aikaa, kun edellisen kerran näimme rauhanturvaaja kaverin kanssa toisemme.... Kyllä tuo aika vaan rientää.. : )
Mukavia hiihtomuistoja vuosikymmenien takaa !
Maakuntaviesti hiihdetään perinteisesti loppiaisena
Myllykosken Kilpa-Veikot voitti Maakuntaviestin Kouvolassa vuonna 1987 vuosikymmenien tauon jälkeen.
Suksitalli on Instagramissa
Aki O
