keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Mr Seefeld - Eero Mäntyranta - Järvinen Erikoiskilpa



Vuoden 2019 pohjoismaiden hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 19.2. - 3.3.2019 Seefeldissä, Itävallassa. Seefeldissä hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään nyt toista kertaa, ensimmäinen kerta oli vuonna 1985.

Seefeldissä on järjestetty myös Innsbruckin olympialaiset vuonna 1964. Kilpailujen ehdoton hiihtokuningas oli Eero Mäntyranta, joka voitti olympiakultaa 15 km ja 30 km matkoilla ylivoimaisesti. Viestissä Mäntyranta saavutti hopeaa Väinö Huhtalan, Arto Tiaisen ja Kalevi Laurilan kanssa. Mäntyranta hiihti lisäksi 50 kilometrin kilpailun, sijoittuen siinä kilpailussa yhdeksänneksi.

Innsbruckin olympialaisten aikana Eero Mäntyranta oli ollut paikallisessa ravintolassa, jossa järjestettiin miesten kauneuskilpailut. Mäntyranta oli valittu kauneuskilpailussa Mr Seefeld:ksi, josta hän sai myös lempinimensä.

Vanhoja valokuvia katseltuani, olen huomannut, että Eero Mäntyranta hiihti Innsbruckin olympialaisissa Järvisen Erikoiskilpa puusuksilla. Suksitallini kokoelmasta löytyy useita eri vuosimalleja puisista Järvisen Erikoiskilpa suksista. Omasta mielestäni kokoelmani arvokkaimpia kilpasuksia ovat kolme Järvisen Erikoiskilpa puusuksiparia, joissa ei ole ollut koskaan edes siteitä kiinni. 


Lapin ensilumen lumileirit

Useana vuonna 80-luvulla ja vielä 90-luvun alkuvuosina kävin marraskuun lopulla, joulukuun alkupuolella ensilumen hiihtoleirillä Saariselällä Myllykosken Kilpa-Veikkojen hiihtäjien kanssa. Ensimmäisillä lumileireillä latu-urat olivat hyvin kapeita ja valaistua latua ei alueella ollut kuin muutama kilometri. Myllykoskelaisesta nuoresta hiihtäjästä Saariselän ja Kiilopään tunturialueella oli omanlainen, upea Lapin tunnelma hiihdellä. 

Vuosien vieriessä eteenpäin, hiihtourat alkoivat leventyä luisteluhiihdon yleistyessä ja valaistut ensilumen latukilometrit lisääntyivät vuosi vuodelta. Saariselällä Lapin erityinen taika ja tunnelma alkoi pikku hiljaa muuttua. 

Innostukseni hiipuessa kilpahiihto harrastukseen 90-luvulla ja siirtyessäni muihin urheiluharrastuksiin, Lapin ladut eivät houkutelleet minua vuosikausiin, ei edes Lapin keväthanget. 

Olisikohan ollut kevät-talvella vuonna 2004, kun lomailin Saariselällä vajaan viikon jalkapallojoukueeni mukavan pelikaverini kanssa. Saariselän alue oli muuttunut noin kymmenessä vuodessa aika paljon. Mökkejä, hotelleja ja ravintoloita oli rakennettu valtavasti lisää. Hiihto- / luistelu-urat olivat muokattu moottoritien levyisiksi ja valaistu latu ulottui Saariselältä Kiilopäälle asti. Kasvaneet Lapin turistimäärät ovat tietysti vaatineet suuria muutoksia. 


Kaisport:n valmistama Järvinen Ski Team kilpahiihtopuku 70-luvulta.

Vuonna 1987 olin Saariselällä ensilumen hiihtoleirillä poikkeuksellisesti vanhempieni ja enoni kanssa. Enoni, jolla oli hieman kilpahiihto kokemusta nuoruusvuosilta, oli innokkaasti mukana minun kilpahiihtoharrastuksessani ja se tuntui minusta mukavalta, vaikka hän välillä tiesikin kaikesta ihan kaiken....

Majoituimme koko porukka tutun myllykoskelaisen hiihtomiehen viihtyisässä ja tilavassa rivitaloasunnossa.  Nyt vuosikymmeniä myöhemmin mietiskellessäni tuota hiihtoleiriviikkoa, se oli aika hienoa aikaa elämässäni.  Minulla oli upea, mieleinen kilpahiihtoharrastus, jossa läheiseni elivät vahvasti mukana..... Elämä oli melko huoletonta aikaa..... 

Leiriviikon ensimmäiset hiihtopäivät sujuivat hienosti ja hiihtokunto tuntui hyvältä.  Eräänä iltana kävelin Saariselän pääkadun varressa olevalle puhelinkopille soittamaan valmentajalleni Purhon Artsille kertoakseni, että tosi hyvin kulkeee. : ) 

Artsi oli tietysti tyytyväinen kuullessaan valmennettavansa kuulumiset ensilumen leiriltä. Hän ehdotti, että voisin seuraavana viikonloppuna kotimatkatkalla aloittaa halutessani kilpailukauden Rukalla hiihdettävissä Kaamoshiihdoissa, mikäli jälki-ilmoittautuminen vaan onnistuu ?

Artsi soitti puhelimella Rukalle ja sai ilmoitettua minut mukaan kilpailuun. Me Saariselällä aloimme suunnittelemaan kotimatkan ajoreittiä ja majoittumista Rukalla. Enoni oli tuolloin töissä vakavaraisessa valtion yrityksessä Neste:llä, joka nykyään tunnetaan nimellä Gasum. Neste:llä oli Rukalla valtavan iso kelohonka mökki, jonka enoni sai vuokrattua meille kilpailuviikonlopun ajaksi. Asiat järjetyivät siis hienosti...

Hiihtokilpailun alku sujui hienosti ja johdin nuorten sarjaa alkumatkasta isäni ja enoni väliaikapisteellä. Maalissa sijoituin tosin vasta kuudenneksi, mutta Ihan hyvä kauden avaushiihto kuitenkin.


Järvisen tallihiihtäjän Frank Shorter kilpahiihtopuku vuodelta 1989


Nämä vuoden 1987 Rukan Kaamoshiihdot ovat tulleet vuosien saatossa useita kertoja mieleeni. Melkein aina, kun Rukalla hiihdetään kilpaa. : )

Kun valmentajani Artsi ilmoitti minut kilpailuun soittamalla puhelimella, olisikohan hän artikuloinut nimeni hieman epäselvästi, olisiko puhelinlinja ollut vähän huono, vai mistä sitten johtuikaan.... ?  Rukan vuoden 1987 Kaamoshiihtojen lähtöluettelossa oli poikien 18-vuotiaiden sarjaan ilmoittautunut:   AGI  ONATZU   Suomi.  : )

Omasta mielestäni sukunimeni ei nyt niin erikoinen ole, mutta lukuisia kertoja olen saanut tavata sitä kirjain kerrallaan sinne, sun tänne, kuinka se kirjoitetaan.

Ennen kuin pääsin puolustusvoimille töihin, olin useita kertoja kertausharjoituksissa, joista useat järjestettiin Karjalan prikaatin ampuma-alueella Pahkajärvellä.  Eräissä kertausharjoituksissa reserviläiskavereillani oli hauskaa, kun joku intin kapiainen, eli kantahenkilökuntaan kuuluva yritti saada minuun huutamalla yhteyttä ampuma-alueella, kun kävelin muusta joukosta vähän kauempana.  "SITSU".  Reserviläiskaverini olivat pyöritelleet päitään vinkiksi kapiaiselle, ettei nimi osunut kohdalleen.... "VATSU".  Reserviläiskaverini pyörittivät kapiaiselle jälleen päitään, ettei vielä toisellakaan kerralla osunut nimi ihan nappiin...... Joku reserviläisistä vinkkasi sitten kapiaiselle, että "se nimi on muuten Onatsu" .......  "Niii just.......  Onatsu !!!!!!!!!"


Suomen Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta 

Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. joillekin ansioituneille ihmisille annetaan kunniamerkkejä,  sekä kunnostautuneille reserviläisille ja puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluville sotilaille myönnetään sotilasarvon ylennyksiä... Minulle kävi aikanaan niin, että minun sotilasarvoani laskettiin peräti kahden sotilasarvon verran.... Ei tosin itsenäisyyspäivänä. 

Kävi nimittäin niin..... Pääsin puolustusvoimille töihin aliupseerin virkaan tammikuussa 2011. Menin sovittuna päivänä, oikeaan kellonaikaan uudelle työpaikalleni. Työtehtävä tuntui erittäin mielenkiintoiselta ja vuorossa olevat työkaverit ottivat minut hyvin vastaan.  Oli mukava aloittaa uudessa työpaikassa. 

Ensimmäinen työpäiväni aloitettiin rauhallisesti jutustellen ja aamukahveja juoden. Siirryin sitten varusvarastolle vastaanottamaan varusteeni. Kun varastomies oli antanut minulle kaikki listanmukaiset varusteet, hän kysyi lopuksi, mikä on sotilasarvoni ?  Hetken mietin asiaa, todeten sitten olevani vääpeli. Olenhan reservin sotilasarvoltani vääpeli.... 

Puolustusvoimien virassa olevien kantahenkilökuntaan kuuluvien sotilaiden sotilasarvot ja reservin sotilasarvothan ovat kaksi eri asia, mutta tätä minä en uutena työntekijänä tiennyt. 



Varusteet saatuani pukeuduin maastokuviolliseen pukuun, johon laitoin varusvarastolta saamani vääpelin arvomerkit. Tämän jälkeen lähdin varuskuntakierrokselle, sekä ilmoittautumaan esimiehilleni. Puolustusvoimissa on nimittäin sellainen tapa, että uusi työtekijä ilmoittautuu kaikille esimiehilleen. 

Aloitin ilmoittautumisen osastoni ylimmästä johtajasta alkaen..... "Vääpeli Onatsu ilmoittautuu"..... Päästyäni kolmannen esimieheni toimistoon ja siinä vähän aikaa jo jutusteltuamme, hänen puhelimensa  soi.... Toinen niistä esimiehistäni, joille olin jo ilmoittautunut oli soittaja. Hän ilmoitti, että "Onatsun palvelusarvo on muuten kersantti !"

Näinhän se menee, että aliupseerin sotilasvirka aloitetaan aina kersantin sotilasarvolla...  Jälkeenpäin työkaveri kertoi vähän ihmetelleensä vääpelin sotilasarvoani. Olihan hän ollut jo yli kymmenen vuotta aliupseerin sotilasvirassa ja oli vasta ylikersantti...... : )



Uuno Turhapuro armejan leivissä elokuvassa, Uuno ylennetään varusmiespalveluksen aikana majuriksi, vai peräti everstiluutnantiksi. Uunolla oli hieno rakettimaisesti nousujohteinen varusmiespalvelus.... Minulle kävi toisin...Minä aloitin aliupseerin sotilasurani vuonna 2011 tammikuussa hienosti vääpelinä, mutta jo ennen ensimmäisen työpäiväni ruokatuntia, sotilasarvoni oli pudotettu kersantiksi. : )  

Vuodet ovat vierähtäneet ja töitä tehty ahkerasti puolustusvoimilla. Sen verran  sotakoulujakin kerinnyt käymään, että olen saanut yhden ylennyksen, ylikersantiksi. : ) 

Suksitallin aarteita: käyttämättömät, siteettämät Järvisen kilpasukset. 



Suksitalli on nyt myös Instagramissa



 Kaamoshiihdot 1987, P 18, 10 km, IV.  Pokaali museoitu Suksitalliin. : ) 


Agi Onatzu,  Suomi, Myllykoski

torstai 1. marraskuuta 2018

RSS Järvinen - Made in Germany


Kyllä on aika jälleen rientänyt nopeasti...Siitä on jo melkein vuosi vierähtänyt, kun aloitin kirjoittamaan Suksitalli blogia. Pääasiassa hiihtoon liittyviä vanhoja tapahtumia, seikkailuja, juttuja on ollut mukava muistella ja niitä on ollut myös kiva kirjoittaa. Joitakin uusia jutun aiheita on myös syntynyt kuluneen vuoden aikana. Mieleisin kirjoittamani blogijuttu tämän vuoden  tapahtumasta on ollut ehdottomasti SUOMEN MESTARIT. 

Blogin kirjoittamisen myötä, uudeksi harrastuksekseni on tullut valokuvaus. 

On ollut mielenkiintoista kuvata suksia, laukkuja, vaatteita, monoja, sisällä ja ulkona. Aina homma ei ole sujunut niinkuin Strömsössä. Esimerkiksi valaistus ja varjot teettävät välillä paljon töitä. Esineiden sijoittelu kuvauksissa ja kuvan käsittely on ollut ihan mielenkiintoista ja hauskaa puuhastelua. 

Blogin kirjoittaminen ja valokuvaus on kyllä melko paljon aikaa vievä harrastus. Suuren työmäärän blogikirjoituksiin on palkinnut satunnainen hyvä palaute ihmisiltä, sekä Blogger:n tilasto. Suksitalli blogiani avataan päivittäin ympäri maapalloa ja yhteensä blogini avaukset lähentelevät jo 25 000 !  : )



Tammikuussa näin valokuvallisen suksimyynti-ilmoituksen netissä. Ilmoituksessa myytiin epämääräistä kasaa suksia 50 eurolla. Tälläkin kertaa avasin myynti-ilmoituksen kuvan suuremmaksi ja katsoin tarkasti, minkälaisia suksia kasassa näkyy. 
Mitä ihmettä, ei voi olla totta ! ! ! Kuvassa oli Järvisen RSS sukset, jollaista mallia en ollut ikinä aikaisemmin nähnyt. 

Muutamaa viimeisintä puukilpasuksimallia lukuunottamatta, Järvisen aikanaan valmistamissa puukilpasuksissa on merkintä Erikoiskilpa. Järvisen kilpamallisissa lasikuitusuksissa on  vuosien varrella käytetty erilaisia mallimerkintöjä: Graphite Base, Glass Micro Base, Carbon, ... ja viimeisimmissä malleissa RSS.

Miten ihmeessä en ole nähnyt nyt myynti-ilmoituksessa olevia Järvisen RSS kilpasuksimallia ikinä aikaisemmin ? Nuo sukset on pakko saada kokoelmaani !


Katsoin myynti-ilmoitusta. Sukset olivat myynnissä Polvijärvellä, Pohjois-Karjalassa. Soitin heti ilmoituksessa olleeseen puhelin-numeroon, jossa vastasi vanhempi mieshenkilö. Kerroin hänelle haluavani ostaa häneltä myynti-ilmoituksen kuvassa olevat Järvisen RSS sukset ja pyysin , että voisiko hän lähettää ne minulle Myllykoskelle. Vanhaherra suksimyyjä sanoi suoraan, ettei ala lähettämään suksia ja melko napakalla äänensävyllä antoi minulle ohjeen hakea pois koko myynnissä oleva suksikasa edulliseen hintaan. Ok, asia ilmaistiin ja se tuli minun osaltani ymmärretyksi harvinaisen selvästi.


Katsoin kartasta, missähän päin Polvijärvi oikein sijaitsee ? Voi hyvänen aika... Polvijärvi sijaitsee noin 50 km Joensuusta, keskellä metsäaluetta. Voi hemmetti .... En kyllä lähde Joensuun takaa hakemaan yhtä paria Järvisen käytettyjä suksia, vaikka ne  tosi hienolta parilta kuvassa näyttivät ja olisivathan ne tosi upea lisä kokoelmaani. Voi harmi:  myyjä ei viitsi lähettää suksia  ja ne ovat noin kaukana Myllykoskelta. : (



Ei, ei.... Nyt ylittyi se raja, mitä olen valmis tekemään saadakseni kokoelmaani haluamani kilpasukset. Navigaattorin mukaan matkaa Myllykoskelta Polvijärvelle tulee peräti 333 km. 

Yhtään kertaa ei muuten ole käynyt niin, että suksikaupat olisi jäänyt rahasta kiinni. Ihmiset ovat myyneet vanhoja suksiaan minulle kohtuuhinnalla, tai jopa antaneet ilmaiseksi.

Olisikohan tässä jokin keino, miten voisin saada nuo kovasti haluamani sukset itselleni..... Viikot kuluivat. ... Kävin aika ajoin netissä katsomassa, ovatko sukset vielä myynnissä? Kyllä ne aina oli... 

Olisikohan mulla ketään tuttua, joka asuisi Joensuussa. Voisin maksaa vaikka vähän vaivanpalkkaa, jos joku pystyisi auttamaan minua ja hakemaan sukset. Mulle ei vaan tullut ketään tuttua mieleen, joka asuisi Joensuun suunnalla. Voi harmi ! 

Viikot vaan vierähtivät. Seurasin  suksimyynti-ilmoituksia säännöllisesti "nettimyymälässä" ja pelkäsin, että joku ostaa Polvijärvellä olevat, mun kokoelmastani puutuvat RSS Järviset ...

Aika kovasti asia painoi mieltäni. Olisihan se tosi hienoa saada minulle  ennennäkemättömät Järvisen RRS sukset kokoelmaani !  Mitä mie keksisin ?
                                                       
Järvinen RSS,  Made in Germany

Joskus asiat järjestyvät itsestään, palaset loksahtavat paikoilleen....

Meillä oli Sannan ja Aleksin kanssa syksyllä alustava suunnitelma lähteä koulun hiihtolomaviikolla, eli helmi-maaliskuun vaihteessa perinteiselle Vuokatin mökkilomalle. Olin kuitenkin jo alkutalvesta kertonut heille , etten pysty saamaan töistä lomaa koulun hiihtolomaviikoksi, korkeintaan pariksi päiväksi. Minulle oli laitettu töissä sellaisia työtehtäviä juuri tuolle viikolle, joissa minun piti olla mukana. Koska Vuokattiin on sen verran pitkä matka, niin olin päättänyt,  ettei mun kannata lähteä sinne parin päivän takia ollenkaan.  Vuokatissa Sannan ja Aleksin seurana olisi Sannan sisarukset perheineen, niin kyllähän he siellä viihtyisivät ja keksisivät hauskaa tekemistä ilman minuakin. Ehkä jopa paremmin...

Sitten yllättäen ne muutamat työjuttuni järjestyivät kuin itsestään ja pystyin alkamaan valmistautua lähtemään Vuokattiin koulun hiihtolomaviikolla sannan ja Aleksin kanssa. : )

Aika nopeasti mieleeni tuli Polvijärvellä myynnissä olevat Järvisen kilpasukset. Minkälaisen koukkauksen reitti Vuokattiin tekisi, jos ajaisimmekin Joensuun ja Polvijärven kautta. Muutaman ajokilometrin pidentyminen ei haittaisi ainakaan minua yhtään, kun vain saisin sukset ostettua ja haettua ne tällä reissulla.




 Maailmanmestarin sukset Hiskory reunalla. 

Jo viikkoa ennen vuokattiin lähtöä soitin suksimyyjälle uudestaan. Ensin hän vähän ihmetteli, kun kerroin olevani Kouvolasta ja aikomuksestani tulla hakemaan Järvisen kilpasukset viikon päästä. ... Kerroin hänelle, että ei nyt ihan pelkästää suksien takia Polvijärvelle asti ajella. 


Mutkia matkaan tuotti kuitenkin se, että suksimyyjä kertoi lähtevänsä matkoille etelään meidän Vuokattiin menomatkapäivänä!  Niinpä tietysti. ..... Funtsailin heti puhelimessa, että etelän matkat ovat yleensä yhden - kahden viikon mittaisia ja suuntautuvat Suomesta maantieteellisesti ulkomaille etelään. Talvella esim. Espanjaan, Thaimaahan, yms. paikkaan. Jäi sukset saamatta tällä reissulla, kerkisin jo ajatella. ..

Suksimyyjä esittikin sitten kysymyksen, milloin olemme Vuokatista palaamassa kotiin, koska he ovat poissa kotoa vain viikonlopun ajan. Käyvät vain viikonloppuna kylpylälomalla "etelässä", jossain päin Etelä-Suomea ... No hemmetti... Onnistuisiko suksikaupat sittenkin....?





Skating / Classic: Plus, Klister, Electra, Pulver, Graphite, 
Double Sintered, Syncron Mix...... 

Suksimyyjän kanssa sovimme, että Vuokatista palatessamme, ajamme Polvijärven kautta ja haemme sukset. Mahtavaa !!!  : )

Muutaman kerran funtsailin ollessamme Vuokatissa, että nyt olisi iso pettymys, jos suksimyyjä ei olisikaan kotona, kun ajelemme kotiinpäin. Tämä kun jäi nyt "yhden kortin varaan".

Kotimatkalla Juan pikkuisesta kylästä, kun jatkoimme matkaa kohti Polvijärveä, tie muuttui yhden kaistan levyiseksi hiekkatieksi ja samalla hetkellä tienviitassa luki Polvijärvi 41 km. Siinä ajellessa ajattelin, että onko tässä hommassa taaskaan mitään järkeä ? 

Ääneen yritin perustella itselleni ja vieressä istuvalle vaimolle, kuinka upeat Järvisen RSS kilpasukset kuvan perusteella Polvijärvellä on ja miten hienoa ne on saada  täydentämään Järvisen kilpasuksikokoelmaani... Pakko kuitenkin tunnustaa, että homma tuntui vähän typerältä ajelemiselta kaikesta huolimatta !

Aikamme ajeltuamme pääsimme navigaattorin opastamana syksimyyjän kodin pihaan ja suksikaupat tehtiin. Sain upeat Järvisen RSS kilpasukset kokoelmaani 10 euron hintaan. : ) 

Voi että, miten mukava oli  lähteä Polvijärveltä jatkamaan kotimatkaa, kun auton takapaksissa oli kokoelmastani puuttuvat kilpasukset... Saati sitä mukavaa tunnetta, kun sain asetella suksiparista toisen suksen kotona Myllykoskella Suksitallissa Järvisen kilpasuksikokoelmani rivistöön !  

Oli kyllä aika iso yllätys, kun kotona katselin tarkemmin näitä Polvijärveltä hankittuja suksia ja  huomasin, että ne ovat valmistettu Made in Germany !  

En minä mieltäni pahoittanut, vaikka sukset ovatkin Saksassa valmistettu, mutta vähän tuli haikea mieli. Legendaariset Järvisen kilpasukset oli vaan aina  ennen valmistettu Lahdessa, Hollolan Soramäessä !!!




Tällaista se suksikeräilijän elämä välillä on ! ; )



AKI


Suksitalli on myös Instagramissa 



torstai 4. lokakuuta 2018

Presidentin adjutantti



Suksitallini kokoelmassa on myös "muutamat" Karhun kilpasukset. Karhun kilpasuksia   alkoi kertyä kokoelmaani aluksi hieman sattumalta, kun sain niitä muutamilta tutuilta hiihtomieheltä, joilta kyselin Järvisen kilpasuksia. Suksitallissani alkaa olemaan vaan hieman tilan ahtautta, mutta olen tosi iloinen, että olen saanut kerättyä myös pienen Karhun kilpasuksi kokoelman. 

Ollessani nuori, Karhun kilpasukset olivat usein esillä jopa olympialaisten ja maailmanmestaruuskilpailujen palkintojenjako tilaisuuksissa. Karhun kilpasuksilla hiihtäneistä suomalaisista huipuista, on mieleeni jäänyt erityisesti: Marja-Liisa ja Harri Kirvesniemi, sekä Marjo Matikainen. He jopa "rohmusivat" mitaleita useista  arvokilpailuista joitakin vuosia sitten. ; ) 


Hiihdon maailmanmestaruuskilpailuista ja talviolympialaisista otetuista valokuvista 70-, 80- ja 90-luvulla on mukava ja mielenkiintoinen katsella, millä Karhun kilpasuksimallilla milloinkin on kilpaa hiihdetty ja mitaleita voitettu. On myös joskus hauska todeta, että samanlaisia Karhun kilpasuksimalleja on kokelmassani. Esimerkiksi valokuvan perusteella kokoelmassani on samanlainen Karhun kilpasuksi, jolla Heikki Ikola voitti Lahdessa ampumahiihdon maailmanmestaruuden vuonna 1981. 


Viime syksynä etsin Googlesta valokuvia Suomen presidenteistä, tai oikeastaan heidän vierellään olevista adjutanteista ! Satuin näkemään valokuvan, jossa Suomen historian pitkäaikaisin presidentti, Urho Kalevi Kekkonen hiihtää Karhun suksilla.

Innokkaana hiihtomiehenä presidentti Kekkonen oli joskus uudenvuoden puheessaan kehottanut kansaa hiihtämään. Hänen ehdottaman mallin mukaan hiihdettiin UKK-kansanhiihto, joka sai 1,4 miljoonaa suomalaista ladulle vuonna 1976. 

Talvella vuonna 1976 olin 6-vuotias. UKK-kansanhiihdosta taidettiin puhua tuolloin aika paljon ja moni suomalainen siihen osallistuikin. Minäkin muistan hämärästi  osallistuneeni äitini kanssa hiihtotapahtumaan, sekä liimanneeni hiihdon jälkeen hienot UKK-hiihtotarrat suksiini.  

Presidentti Urho Kekkonen ja KARHUN sukset

Urheilullisena kansan miehen maineessa ollut presidentti Kekkonen oli joskus sanonut aika osuvasti:  "jokainen syy olla harrastamatta liikuntaa on tekosyy".

Kekkonen oli myös kovakuntoisen hiihtäjän maineessa, joka aina tykkäsi itse hiihtää joukon ensimmäisenä ja määrätä tahdin. Takana tulijoita kutsuttiin leikkisästi "Perässähiihtäjiksi", jonka sanonnan olen kuulut muutaman kerran vielä viime vuosinakin. 


Presidentin adjutantti

Hyvä työkaverini on ollut kolmessa elokuvassa elokuva-avustajana: Tuntematon sotilas, Suomen hauskin mies ja Valmentaja. Hän kertoi aina kuvauksien jälkeen pitäneensä kokemusta mielenkiintoisena ja kehui aina erityisesti hyvää ilmapiiriä, joka kuvauspaikoilla vallitsi. Tuntematon sotilas elokuvan Pahkajärvellä suoritettujen kuvauksien aikana itsekin vähän harkitsin hakea avustajaksi elokuvaan, mutta se ei silloin tuntunut mun jutulta..  

Viime syksynä Olga ja Tuukka Temonen alkoivat  kuvaamaan Valmentaja elokuvaa Kouvolan ympäristössä. Työkaverini sopiessa omasta elokuva-avustajan roolistaan, oli häneltä kysytty; "tietäisikö hän jotain sopivan ikäistä ja oloista henkilöä presidentin adjutantin rooliin?"  Minulta hän sitten kysyi, kun olimme seuraavan kerran samassa työvuorossa, olisinko minä kiinnostunut pienestä presidentin adjutantin roolista Valmentaja elokuvassa ? 

Vuorokauden mittaisen työvuoron aikana ajatukseni pyörivät avustajan roolissa, mutta en osannut, tai ei ollut kanttia päättää, haluaisinko elokuva-avustajan rooliin oikeassa elokuvassa. Minkäänlaista aikaisempaa kokemusta minulla ei ole näyttelemisestä, eikä elokuvan teostakaan.



Työvuoron jälkeisenä vapaapäivänä työkaverilta tuli tekstiviesti: "oletko kiinnostunut presidentin adjutantin roolista, vai kysynkö jotakin toista ?" Sitten se KOLAHTI:  "Elämäni Tilaisuus" päästä mukaan oikean elokuvan kuvauksiin. Roolikin tuntui sopivalta ja mukavalta.

Laitoin vapaamuotoisen hakemukseni ja pari valokuvaa itsestäni saamaani sähköpostiosoitteeseen. Aluksi tuntui kyllä vähän siltä, että tulikohan nyt "haukattua vähän liian iso pala kakkua . . ." , mutta tunnustan olevani välillä vähän "yllytyshullu." : ) 

Vastaus hakemukseeni tulikin jo seuraavana päivänä. Siinä toivotettiin minut tervetulleeksi Valmentaja elokuvan kuvauksiin Kouvolan Kasarminmäelle.

Lokakuussa 2017 kävin yhtenä päivänä Valmentaja elokuvan kuvauksessa, jossa toimin presidentti Ahtisaaren adjutanttina.  Kuvatussa pätkässä presidentti Ahtisaari vieraili Jari Sarasvuon ja Simo Rantalaisen isännöimässä Hyvät Pahat ja Rumat televisio-ohjelmassa.  

Kokemus oli upea. Oli tosi hienoa ja mielenkiintoista nähdä, kuinka elokuvan teon ammattilaiset, sekä huippu näyttelijät tekevät työtään! Studiossa oli mukava, leppoisa ilmapiiri, vaikka töitä tehtiinkin ripeään tahtiin Olga ja Tuukka Temosen johdolla.


Elokuvan kuvauksessa käytin sovitusti omaa puolustusvoimien juhlapukuani. Ilmoitin heti presidentin adjutantin roolin saatuani sähköpostiviestillä, että presidentin adjutantit ovat aina everstiluutnantin arvoisia sotilaita. Koska omassa juhlapuvussani on "vain" ylikersantin arvomerkit vihreillä kauluslaattapohjilla, on ne  ehdottomasti vaihdettava elokuvan kuvaukseen everstiluutnantin suuriin arvomerkki ruusukkeisiin, jotka ovat vielä laitettu pääesikunnan punaisille kauluslaattapohjille ! 

Puvustajalta, vai keneltä, jäi juhlapukuni puuttuvat varusteet kuitenkin osittain huomioimatta. Kuvauspäivänä everstiluutnantin arvomerkkejä kuvauspaikalla ei kuitenkaan ollut minulle. Paikalle oli hankittu juhlapukuuni ainoastaan kunniamerkki nauhalaatat, sekä olkanauhat, jotka kuuluvat upseerin juhlapukuun.  

Kuvauksien täytyi jatkua tiukassa aikataulussa ! Elokuvan tuotannon johto ratkaisi arvomerkki ja kauluslaatta ongelmatilanteen niin, että elokuvan kuvankäsittely ammattilainen sijoittaa jälkikäteen filmille juhlapukuuni everstiluutnantin arvomerkki ruusukkeet ja  vaihtaa vielä vihreät kauluslaatat pääesikunnan punaisiksi kauluslaatoiksi, kuten presidenttien adjutanteilla aina on !

Presidentti Ahtisaaren vierailu Hyvät, Pahat ja Rumat ohjelmassa kuvattiin niin, että juhlapuvussani olevista arvomerkkikauluslaatoista otettiin  pois minun ehdotuksestani ylikersantin kiiltävät arvomerkkikulmat, etteivät ne loistaisi huomiota herättävästi. 


Viime kesänä tuntui aika upealta, kun Valmentaja elokuvan virallinen traileri julkaistiin. Siinä presidentin Aki adjutanttikin vilahtaa noin kahden sekunnin ajan. 

Katsoin tietysti elokuvan trailerin muutaman kerran, onhan se aika jännä nähdä ensimmäistä kertaa itsensä elokuvassa. Alkoi kuitenkin vähän harmittamaan, koska huomasin heti, että juhlapukuni arvomerkkejä ja kauluslaattoja ei oltu kuvankäsittelyllä vielä tässä vaiheessa korjattu oikeanlaisiksi !

Onneksi sähköpostiosoite tuotantotiimin henkilölle oli vielä tallessa, niin pystyin heti lähettämään viestin trailerin havainnostani. En saanut minkäänlaista vastausta, tai "kuittausta" viestiini. Ajatuksiini tuli, että onkohan kyseinen henkilö enää mukana tämän elokuvan tuotanto team:ssä ? Olihan elokuvan kuvauksista kulunut jo reilusti aikaa ja elokuva lähes valmis ! Onneksi löysin sähköpostiviestistä  henkilön puhelin-numeron, niin pystyin puhelimella soittamalla varmistamaan viestini perille menon. 

Tuotantotiimin henkilö kiitteli kovasti lähettämästäni viestistä, ja kertoi välittäneensä sen eteenpäin elokuvan kuvankäsittelyyn. Arvomerkit ja kauluslaatat olisivat hänen sanojensa mukaan jääneet ilman minun havaintoani ja viestiäni mitä ilmeisemmin korjaamatta. 

Mikäli elokuvassa presidentin Aki adjutantti edes näkyy, niin on mielenkiintoista nähdä, miltä kuvankäsittelyllä lisätyt everstiluutnantin arvomerkit ja pääesikunnan punaiset kauluslaatat näyttävät juhlapuvussani. 

Tuntui mukavalta, kun taisin saada estettyä pienen virheen Valmentaja elokuvassa ? Olisihan se ollut vähän noloa, jos presidentin adjutantilla ei olisi ollut elokuvassa minkäänlaisia arvomerkkejä sotilaspuvun kauluksissa.... 

Se olisi ollut vielä nolompaa, jos olisin esiintynyt presidentti Ahtisaaren adjutanttina kylmän viileästi ylikersanttina !!!  ; )

Valmentaja elokuvan ensi-ilta 17.10.2018




MUKAVAA SYKSYÄ  ! ! !


AKI O


Suksitalli on nyt myös Instagramissa





torstai 6. syyskuuta 2018

POSTIMIES



Joskus on tullut vähän autotallissa mietittyä, : ) miten vuodet ja vuosikymmenet ovat vierähtäneet. Autotallimme suksikokoelmani suksia katsellessani, olen joskus  havahtunut, että "tuolla kilpasuksella kilpailin noin 35-vuotta sitten."... Niin se aika vaan on rientänyt.... Nopeasti...

Suksitallissani saan puuhastella suksien kanssa ihan  yksin ja rauhassa. Se on minulle jonkinlaista terapiaa... Siinä unohtuvat kaikki maaailman huolet ja murheet... Joskus vaimoni on tullut Suksitalliini katsomaan, mitä minä puuhailen ja tokaissut: "Laita nyt edes radio päälle, kun täällä yksin puuhastelet.".... Suksitallissani on aina mukava ja rauhallinen fiilis olla ja puuhastella niitä, näitä... Ei siinä radiota tarvita !  : )


Suksikokoelmaani kerätessäni, minulla on ollut hyvää tuuriakin !  Erityisesti viime vuosina,  suksikokoelmani on täydentynyt useilla sellaisilla vanhoilla kilpasuksilla, joita en olisi enään uskonut löytäväni ! Tällaisia suksia ovat käyttämättömät, siteettömät, vanhat kilpasukset, joita olen saanut hankittua kokoelmaani yllättävän monet parit, sekä puisina ja lasikuituisina.


Upeita vanhoja käyttämättömiä kilpasuksia on vaan ilmestynyt tarjolle silloin tällöin, kuin tyhjästä....


Järvinen RSS Carbon ELECTRA Classic
Järvinen RSS Carbon KLISTER Classic


Suomen mestaruuskilpailuissa, yleisessä sarjassa viestihiihtomitalinkin aikanaan voittanut ja useita hyviä hiihtoja 60-70-luvulla myös Salpausselän maailman cup:n kilpailuissa hiihtänyt mieshenkilö, lähetti minulle mieluisan postipaketin jokin aikaa sitten. 

Entiseltä Järvisen tallihiihtäjältä löytyi vielä vuonna 2018, kaksi paria Järvisen 80-luvun käyttämättömiä kilpasuksia, jotka minä sain nyt kokoelmaani. 

Sukset antanut, tällähetkellä jo vähän iäkkäämpi hiihtomies kertoi, että Järvisen tallihiihtäjät olivat aikanaan saaneet niin paljon kilpasuksia tehtaalta, ettei kaikkia pareja pystynyt edes ottamaan käyttöön. 

"Kruunu pitää pojistaan huolen !" Esko Järvisen suksitehdas antoi avokätisesti suksia myös uransa jo lopettaneille tallihiihtäjillekin. 


Järvinen RSS Carbon ELECTRA Classic = mustapohja
Järvinen RSS Carbon KLISTER Classic = valko / sinipohja

POSTIMIES   

Tuosta suksipaketista tuli mieleeni, että vuonna 1994-1995 tein ihan oikeita postimiehen työtäkin, varsinaisen työehtäväni lisäksi. 

Olin vuoden rauhanturvaajana Kroatian pääkaupungissa Zagreb:ssa. Sotatoimialueella kun olimme, niin voisiko sopivampi termi tehtävään olla jopa kenttäpostin kuljettaja....?  : )

"Postimiehen" tehtävänä oli noutaa Makedonian Skopjesta, Zagrebissa vartiointitehtävää suorittavan suomalaisen vartiojoukkueen posti, sekä rahan-nostokuoret 3-4 viikon välein.

Makedonian Skopjessa oli varsin suuri suomalaisten rauhanturvaajien leiri, jossa oli myös ihan oikea suomalainen Postipankki. Postinhaku reissu oli aina yhden, tai kahden yön yli kestänyt melkein aina mukava reissu.....

Postimatka Zagreb:sta, Skopje:en tehtiin lentämällä YK:n huoltolentokoneella. YK oli ostanut huoltolentopalvelun Venäläisiltä, jotka käyttivät tällä lentoreitillä Antonov mallista kuljetuslentokonetta. Se oli kyllä aika hurja kone...  : (



Kuljetuslentokoneessa ei ollut kunnollisia lentoistuimia matkustajille, vaan ne olivat selkänojattomia  kovamuovipenkkejä. Matkustajat istuivat kahdessa rivissä, kahta puolta lentokonetta ja kasvot vastakkain. Lentokoneen varsin pienen rungon ulkoseinät  kaartuivat sisäänpäin melko jyrkästi, josta johtuen seinään ei pystynyt edes nojaamaan kunnolla. Istuma-asento oli erittäin epämielyttävä ainakin tässä Antonov kuljetuslentokonemallissa. Kuljetettava rahti oli keskellä rahtiruumaa matkustajien välissä, verkon alla. 

Eräällä postinhaku lennollani, istuin rahtiruuman ohjaamon puoleisessa päädyssä. Koneessa oli sen verran paljon YK-rauhanturvaaja sotilaita ympäri maapalloa, ettei tyhjiä penkkejä juuri ollut. Pilvien yläpuolella lentäessämme, alkoi matkustajilla  olla hyvin, hyvin huolestuneita ilmeitä.

Rahtitilan ja ohjaamon välissä oli käytävä, jonka molemmin puolin oli pystykaappeja. Yhden kaapin ovi, jonka minäkin näin viistosti hyvin, oli raollaan auki. 
Raollaan olevasta kaapista alkoi tupruttamaan voimakkaasti savua lentokoneen sisälle...


Joutuessani tällaiseen tilanteeseen, kyllä minulle tuli aika nopeasti mieleeni, että "onkohan hiihdot hiihdetty ?" Muutamassa sekunnissa ajatuksissani näin,  vaikka minkälaisia eletyn elämän nauhoja, sekä  ehdin funtsailemaan kaikenlaista....

Savua muodostui vaan  lisää rahtitilan etuosaan ja ohjaamon väliseen käytävään. Kaikki matkustajat rahtitilassa pälyilivät jo hiukan pelonsekaisin katsein toisiaan. Miksei henkilökunta tee mitään !!!

Rahtitilan toisella puolella, minua vastapäätä istunut norjalainen rauhanturvaaja nousi penkiltään ylös ja käveli ohjaamoon. 

Hetken päästä ohjaamosta tuli rauhallisin elkein venäläinen lentokapteeni, hän otti savuavan kaapin ovenkahvasta kiinni ja alkoi tuulettaa kaappia. Tuulettaessaan kaappia, hän samalla ilmoitti meille matkustajille kähisevällä äänellä, sekä tyypillisellä venäläisellä Englannin aksentilla:  " No Problem, No Problem....."

Lentokapteeni sulki kaapin oven ja palasi sitten eleettömästi takaisin ohjaamoon. Loppulento sujui ainakin minulla hieman jännittyneissä tunnelmissa, mutta hyvin me loppujen lopuksi pääsimme perille tälläkin kertaa..... 

........Ja suomalaiset rauhanturvaajat saivat korttinsa, kirjeensä ja päivärahansa.... : ) 

Nuorten SM-hiihdot Maaningalla 1987

Hiihdon nuorten sarjojen pitkien matkojen Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1987 Maaningalla. Minä hiihdin siellä yhden elämäni parhaimmista hiihdoista, ollen jaetulla 11.-sijalla. Saman ajan hiihti Sibbo Vargarnan Tim Kankfelt. Suomen mestaruuden voitti Seinäjoen Hiihtoseuran Esa Talvitie, toiseksi tuli Hyvinkään Hiihtoseuran Jukka Hartonen ja Vähänkyrön Viestin Janne Hakala oli kolmas.  Haapajärven Kiilojen Mika Myllylä hiihti kilpailussa 46.-sijalle. 

Vuosien varrella olen huomannut lukuisia kertoja, kuinka "Maailma on pieni"..., tai ainakin Suomi... Tämä vanha sanonta osoittautui hyvin paikkansa pitäväksi silloinkin, kun olin vuonna 1994-1995 rauhanturvaajana Kroatian Zagreb:ssa.

Kahdeksan kuukauden toimialueella oloni jälkeen, osa miehistöstä vaihtui, eli oli rotaatio. Vaihtomiehistön saavuttua Zabreb:iin, tunnistin heti tutun näköisen miehen noin 20 rauhanturvaajan joukosta. Seinäjoen Hiihtoseuran mestarihiihtäjä, Esa Talvitie tuli rauhanturvaajaksi samaan paikkaa, missä minä olin. Se oli hauska yllätys ja tuntui mukavalta saada Esan tasoinen kilpahiihtäjä työ-, harjoittelu-, ja juttukaveriksi. 

Työtehtäviä Zagreb:ssa oli joskus jopa viikon jokaisena päivänä, mutta aika usein oli vähän rauhallisempaa. Vaikka sotatoimialueella olimmekin, pystyimme halutessamme kohtuullisen hyvin ja monipuolisesti urheilemaan. Minä ja uskon vahvasti, että Esakin viihtyi rauhanturvaajana Zagreb:ssa kaiken kaikkiaan oikein hyvin.   

Kokoelmani aarteita 80-luvulta.  : )
Järvisen käyttämättömiä RSS ja Carbon kilpasuksia 


Järvinen RSS CARBON: Klister, Electra, Pulver.
Sarja museoitu ! käyttämättöminä ja siteettöminä.





Kaikenlaista vanhaa tarinaa...... ; )

Aki

Suksitalli on myös Instagram:ssa !!!