SUOMEN MESTARIT

Puolustusvoimien Suomen mestarit

Vuonna 2005  voitin puolustusvoimien hiihdon Suomen mestaruuskilpailuissa hopeaa partiohiihdon B-sarjassa, Kymen reserviläisten joukkueessa. Se oli hieno suoritus joukkueelta. Sarjassa oli kymmeniä reserviläis- ja puolustusvoimien kantahenkilökunnan joukkueita. 

Tuohon aikaan olin vielä töissä Myllykosken paperitehtaalla. Kilpailumatka Joensuussa järjestettyihin puolustusvoimien hiihdon Suomen mestaruuskilpailuihin oli minulle käsketty sotaharjoitus. : ) 

Vuosien varrella olen monta kertaa vilkaissut kodinhoitohuoneemme seinällä olevaa kunniakirjaa, jonka sain vuoden 2005 partiohiihtokilpailusta. Toinen sija tuossa kilpailussa on   hyvä saavutus, mutta näin se vaan on, että hopea hävitään !!! 

Useita kertoja vuosien varrella, etenkin sen jälkeen, kun pääsin puolustusvoimille töihin, on yksin harjoitellessa tullut mieleeni, olen haaveillut; olisi hienoa voittaa puolustusvoimien Suomen mestaruus partiohiihdossa Karjalan prikaatin joukkueen partionjohtajana. 

Puolustusvoimien partiohiihtokilpailu on hieno, vaativa ja arvostettu kilpailu. Partiossa on neljä jäsentä. Joukkueen kokoonpano muodostuu nykyään: 

- A-sarjassa: 2 kantahenkilökuntaan kuuluvaa sotilasta + 2 varusmiestä.

- B-sarjassa: Kaikki  4 partion jäsentä voivat olla kantahenkilökuntaan kuuluvia sotilaita, rajavartijoita, tai varusmiehiä. Partiossa voi olla myös kantahenkilökuntaan kuuluvia sotilaita, sekä varusmiehiä. 

 - C-sarjassa: 4 reserviläistä.

Kilpailussa hiihdetään omilla suksilla, monoilla, sekä sauvoilla. Hiihtoasuna käytetään "intin" lumipukua, sekä "intin" pipoa. Selässä pidetään "intin" reppua, sekä "intin" rynnäkkökivääriä.

Partiohiihdon B- ja C-sarjassa  kilpailun kulku menee seuraavanlaisesti: partio hiihtää noin 12 km, jonka jälkeen suoritetaan rynnäkkökivääri ammunta. Ammunnan jälkeen hiihdetään noin 6 km "pikataival" maaliin. A-sarjassa hiihtomatka on yhteensä noin 10-12 km pidempi. 

Hiihtotyyli partiokilpailussa on aina perinteinen.

Ammunnassa partion jäsenet käyvät makuuampuma-asentoon ampumapenkalle rinnakkain. Matkaa kaatuviin maaleihin, laikkoihin on 150 m. Jokaiselle partion jäsenelle on yksi 20 cm halkaisijaltaan oleva laikka ja kolme patruunaa. Jokaisen partion jäsenen täytyy ampua vähintään yksi laukaus. Mikäli tulee ohilaukauksia, partion paras, tai parempi ampuja voi yrittää paikata jäljellä olevilla omilla patruunoilla. Jokaisesta ohilaukauksesta tulee 3 minuuttia sakkoa ja partion kaikki patruunat tulee tarvittaessa käyttää. Mikäli  kaikki joukkueen jäsenten patruunat on käytetty ja laikkoja on vielä ylhäällä, tulee jokaisesta ylös jääneestä laikasta vielä 3 minuuttia sakkoa. 

Partiohiihtokilpailussa ammunnalla on hyvin suuri merkitys !

Vuoden 2018 puolustusvoimien hiihdon Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin Kajaanissa 13.-16.3.2018.  Minut oli ilmoitettu 5 km maastohiihto kilpailuun, sekä 8,5 km rynnäkkökivääri ampumahiihton. Kajaaniin lähtöä edeltävänä päivänä kerrottiin, että minun olisi hiihdettävä myös kolmen varusmiehen kanssa Karjalan prikaatin B-sarjan partiohiihtokilpailun joukkueessa sairastapauksen takia.  

Ensimmäiseksi ajatuksiini tuli, että kolmena peräkkäisenä päivänä hiihtokilpailu on minulle aika kova urakka. En ole pystynyt jalkojen lihasvaivojen takia harjoittelemaan ja kilpailemaan viime syksynä ja tänä talvena niin paljon, kun olisin halunnut. 

Minulle on kunnia asia päästä edustamaan Karjalan prikaatia puolustusvoimien hiihdon Suomen mestaruuskilpailuihin maastohiihdossa, rynnäkkökivääri ampumahiihdossa ja nyt myös sitten partiohiihdossakin. Rankka kisareissu tulossa, mutta muutaman välivuoden jälkeen on mukava päästä taas mukaan näihin sotilaiden Suomen mestaruuskilpailuihin. 

Kajaaniin kisoihin lähtöä edeltävänä iltapäivänä, kävimme partioon kuuluvien varusmiesten kanssa Vekaranjärven varuskunnan ampumaradalla kohdistamassa rynnäkkökiväärimme prikaatin liikuntakasvatusupseerin johdolla. 

Harjoittelimme myös hieman partion ampumapenkka toimintaa, sekä kaatuviin maaleihin, eli laikkoihin ampumista. Aseiden kohdistaminen ja harjoittelu sujui minusta kaikilta varsin hyvin. Harjoittelun päätyttyä ajattelin itsekseni, että näiden poikien kanssa on kiva lähteä hiihtämään partiokilpailua Kajaanissa. 

Kajaanissa kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä ei kukaan Karjalan prikaatin joukkueeseen kuulunut urheilija yltänyt mainittaviin saavutuksiin sotilaiden mestaruushiihtokilpailuissa.

Kolmantena, partiohiihtokilpailu päivänä, Karjalan prikaatin joukkueenjohtaja / "huoltopäällikkö" lähti totutusti aikaisin aamulla suksenvoiteluhallille laittamaan päivän kilpailuun osallistuvien hiihtäjien kilpasukset kuntoon. Partiohiihtokilpailuun osallistuvat, minä ja kolme varusmiestä, lähdimme kohdistamaan aseita aamupalan jälkeen, kokeneen ja sotilaidenkin mestaruushiihtokilpailuissa menestyneen joukkuekaverin johdolla.

Aseiden kohdistamiseen partiolla on aikaa 20 minuuttia ja jokaisella kilpailijalla on käytössä kohdistusammuntaan 20 patruunaa. Kohdistusammunnassa ammutaan pahvitauluun. Partiomme kolmelle jäsenelle  riitti yksi, neljän laukauksen kohdistusammunta sarja, niin hyviä olivat osumat olleet. Joukkuekaverimme, joka oli auttamassa kohdistusammunnassa meitä kilpailijoita, osoitti kaukoputken takaa hyvää "pelisilmää" ja rautaista kokemusta. Hän ei alkanut kehumaan kolmea hyvän kasan ampunutta partion jäsentä, vaan kertoi eleettömästi, kuka vielä jatkaa. Antoi vielä muiden rauhassa maata ampuma-alustalla odottamassa kohdistusammunnan jatkumista omalta kohdalta. 

Partion kolmen jäsenen aseet todettiin siis hyvin olevan kohdistettuina heti 4 ensimmäisen laukauksen jälkeen. Yhden partion jäsenen asetta kohdistettiinkin sitten koko kohdistusajan loppuaika. Tähtäintä siirrettiin ylös-alas, ylös-alas, jonka jälkeen kohdistusaika umpeutui ! Tähtäimen useista siirtämisistä huolimatta, tämän yhden partion jäsenen aseen viimeisen kohdistusammunnan sarjan osumat jäivät reilusti alle taulun keskustasta, joka on partiokilpailussa olevan laikan kokoinen. Siinä meidän piti tehdä vaan niin, että kiersimme etutähtäintä sisäänpäin peräti puoli kierrosta, eli osumat siirtyisivät peräti 12 cm ylöspäin. Raju siirto, jonka vaikutusta emme enää ehtineet testaamaan kohdistusampuma-ajan umpeuduttua.

Kohdistusampumapaikalta partio siirtyi keskittyneen oloisesti testaamaan joukkueen johtajan valmiiksi voideltuja suksiamme. Suksien testaaminen jokaiselta partion jäseneltä jäi hyvin lyhyeksi. Kaikkien sukset olivat aivan loistavassa kunnossa, joten pystyimme heti aloittamaan alkulämmittelyn levollisin mielin.

Päivän hiihtosää oli mitä parhain. Pakkasta oli hieman yli 10 astetta, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ladut olivat loistavassa kunnossa. Minusta oli hienoa lähteä kisaan mukaan, eikä kahden edellisen päivän kovat kilpailutkaan pahemmin painaneet jaloissani. 

Lähtöluvan hiihtämään saatuamme, minä lähdin vetämään partiota. Pyrin hiihtämään tasaisella, hyvällä ja kaikille sopivalla vauhdilla. Useita kertoja tiedustelin pojilta, miltä heistä vauhti tuntui, ettei vaan hiihdetä liian kovaa. On tosi ikävä tilanne, jos joku hiihtää alkumatkasta partion mukana ylikovaa vauhtia ja sitten väsähtää pahasti. B-partiokilpailussa hiihtomatkaa kertyy kohtuullisen paljon, noin 18 km. Ennen ammuntaa, 12 km hiihto-osuuden aikana, minulle tuli yhden kerran mieleeni toive: hiihtovauhti tuntuu olevan partiolla kohtuullisen hyvä, toivottavasti ammunta sujuisi kaikilta hyvin. 

Ampumapenkalle päästyämme, asetuimme makuuampuma-asentoon sovittuun järjestykseen, minä oikeaan reunaan. Sovitusti minä ammuin ensimmäisenä ja laikka tippui. Käänsin katseeni vasemmalle, seuraavaan ampujaan. Hänellä oli aseen kanssa ongelma... "Laukeamaton" patruuna. Tilanne näytti olevan hänellä hallinnassa ja käskin seuraavien partion jäsenten ampua . Vieressäni oleva partion jäsen sai aseen häiriötilan korjattua ja ladattua uuden patruunan piippuun. Hän kertoi maalissa, että oli ollut aika tiukka paikka, kun  oli nostanut katseensa ampumamaalien suuntan ja huomannut, että vain hänen laikkansa on enää pystyssä. Kovahermoinen nuorimies, laikka tippui !    NOLLA-AMMUNTA !!!!

Aseet tarkastettiin ja partio pomppasi pystyy. Mahtava suoritus ! Sitten ammunnan valvoja ilmoittaa, että "käytitte 5 patruunaa." Ilmoitin hänelle heti, että 4 vain ammuttiin. " 5 patruunaa käytitte", ilmoitettiin uudestaan. Voi hemmetti, täydellinen nolla-ammunta oli niin lähellä. Ammunnan valvoja laski ilmeisesti laukeamattoman patruunan ammutuksi ?

Ampumapenkalta lähdettyä oli väliaika piste. Kenttäkuulutus kertoi, että väliajoissa menimme toiseksi, ainoastaan noin 50 sekunttia kärkeä jäljessä. B-sarjassa joukkueita oli yhteensä 23. 

Saakeli, olisimme reilussa johdossa, jos yksi patruuna ei olisi ollut viallinen. 

Minä vedin partiota myös viimeisen 6 km kierroksen ajan. Kannustin kovasti poikia ! Toisaalta oli mukava hiihtää, kun arvasin puolustusvoimien hiihdon Suomen mestaruuskilpailujen mitalin olevan nyt lähellä, vaikka yksi sakko meille penkalla ilmoitettiinkin. Pari kertaa hiihdon aikana mieleeni tuli pieni harmitus. Miksi yksi patruuna ei voinnut laueta ? Mestaruus olisi voinnut olla tänään lähellä ilman viallista patruunaa. 

Hyvää kilpahiihto vauhtia pystyimme pitämään koko viimeisen 6 km kierroksen ajan maaliin asti. Olin maaliviivan ylitettyämme ylpeä pojista!  Erinomainen ammunta  ja pojat hiihtivät 18 km hiihto-osuuden harjoittelukilometreihinsä nähden uskomattoman hyvin. Kovia poikia !

Maalissa menimme toiseksi. Uskoimme, että mitali on nyt hyvin lähellä, koska partiomme lähti kilpailuun sarjan loppupäässä. 

Maaliviivan tuntumassa oli muutama kantahenkilökuntaan kuuluva sotilas kilpailujen järjestävästä organisaatiosta. Kerroin heille, mitä ampumapenkalla tapahtui. Lisäksi käskin heti varusmiestä, jolla oli ollut laukeamaton patruuna, kertoa tarkasti, mitä ampumapenkalla oli tapahtunut ja miten hän oli toiminut. 

Järjestävästä organisaatiosta olevat sotilaat lupasivat heti selvittää asian ampumapenkalla olevan ammunnan valvojan kanssa. Karjalan prikaatista kaikki kilpailupaikalla olleet, olivat tosi iloisia partion loistavasta suorituksesta, nyt vain kovasti jännättiin ja toivottiin, että  ampumapenkalta löytyisi meidän yksi laukeamaton patruuna ? 

Odotimme ja odotimme... Ainakin minulle odottamisen aika oli tällä kertaa pitkä ja piinallinen...

Kilpailujen järjestäjän edustaja saapui luoksemme ja sanoi laukeamattoman patruunamme löytyneen ampuma-alustalta !  Hän kertoi, että meille merkattu yksi sakko poistetaan lopputuloksista ja loppuaikamme korjataan ! 

Minä innostuin niin kovasti asian selvittyä, että otin uutisen tuoneen nuoren miespuolisen liikunnan ohjaajan "isälliseen" halaukseen ja kiitin häntä kovasti !  

PERKELE, ME OLLAAN SUOMEN MESTAREITA !!!!!

Karjalan Prikaatin lippu

KAARTI PÄÄLLE - YHDESSÄ VOIMA  !

POIKANI ALEKSIN TEKEMÄ PÄÄSIÄISKORISTE VUODELTA 2015

Mukavaa pääsiäistä kaikille !

Aki 

Torgny Mogren

Meillä päin on sanonta: ulkomailla Utissa, kaukomailla Kaipiaisissa. Utissa olen pari kertaa vuosien varrella käynyt hiihto- ja ampumahiihtokilpailuissa. Kaipiaisten urheilukentällä järjestettiin noin 30-vuotta sitten kevät-talvella Anjalankosken kaupungin hiihtomestaruuskilpailut. Muuten en ole ulkomailla kilpaa hiihtänyt. 

Ainoan kerran eläissäni, kun olen Kaipiaisten urheilukentän maastossa hiihtänyt kilpaa, jäi siitä aika huonot muistot. Olin voidellut luistelusukseni kilpailuun huolellisesti. Lähtiessäni kotoa Kaipiaisiin, nappasin vielä kaapista silikoni sprayn mukaan, koska oli keväinen vesikeli. Kilpailupaikalla oli uutta, märkää, pehmoista lunta ja latupohja upottava. Suihkutin siliconi spraytä kilpasukseni pohjiin keltaisen Tokon luistovoiteen päälle. Luisteluhiihtokilpailu sujui isolta mieheltä nihkeästi upottavalla latu-uralla. Kilpailun kuluessa muutama kilpakumppani meni ohitseni huomattavasti liukkaammilla suksilla, kuin itselläni oli. Maaliin tultuani ajatukseeni tuli, että minun keltaisella Tokolla voidellut Järvisen suksien olisi pitänyt luistaa paremmin ! Kaivoin auton takapaksista spraypullon, josta suihkutin ennen starttia Järvisen suksien pohjiini. No, ei tarvinut sen pidempää ihmetellä, miksi sukset eivät kilpailussa luistaneet. Kotoa "kiireessä" lähtiessäni, olin vahingossa ottanut autotallin työkalukaapista rasvanpoisto sprayn. Hemmetti mitä huolimattomuutta. Turha selitellä tapahtunutta, mutta molemmat:  siliconi ja rasvanpoisto sprayt olivat vihreitä pulloja.

Kahtena kesänä kävin  80-luvulla Itävallan Ramsau: ssa hiihtolumileirillä. Ne olivat upeita reissuja, jollaisia olisi mukava tehdä vielä uudestaankin.

Jälkimmäisen harjoittelumatkan aikana, vuonna 1989, suoritin asevelvollisuuttani Vekaranjärvellä, Karjalan prikaatissa. Siihen aikaan Karjalan prikaatissa oli  varusmiesten kilpahiihtovalmennusryhmä, johon minäkin kuuluin. Ryhmään kuuluneilla urheilijoilla harjoitus-, leiri- ja kilpailuvapaat pyörivät ihan uskomattoman hyvin. Olimme lähes ammattiurheilijoita. Minä olin ehkä prikaatin valmennusryhmästä niitä hiihtäjiä, joilta seuraavan talven puolustusvoimien hiihtokilpailuista prikaati odotti ehkä vähän enemmän menestystä. Kilpahiihto myönteinen varuskunta myönsi minulle kesällä lähes kahden viikon harjoitteluvapaan Myllykosken Kilpa-Veikkojen Ramsaun kesälumileirille asepalveluksen aikana. 

Leirille lähti Myllykosken Kilpa-Veikoista: minä, Kimmo Turkia ,Petri Aho, sekä Peten amerikkalainen opiskelu- ja hiihtokaveri, John Farra. Farra  oli  reissun jälkeen jossakin vaiheessa USA:n edustushiihtäjä. Viime vuosina John Farra on toiminut kuulemma USA:n hiihtoliitossa merkittävässä johtotehtävässä. Hyvällä tuurilla olisi voitu nähdä viime talvena Lahden maailmanmestaruuskilpailuissa ?

Leirillä oli tosi hyvä, äijämäinen, tekemisen meininki ja kaverithan ovat mitä parhaimpia.  Vieläkin on mukava muistella Ramsaun kesälumileiriä vuonna 1989 tuon porukan mukana, jopa vähän haikeakin.    

Harjoittelimme leirillä kahdesti päivässä. Aamulla menimme aina ylös jäätikölle hiihtämään. Iltapäivisin teimme jalkalenkkejä, sauvarinnettä, kuntopiirejä, yms.

Eräänä aamuna menimme jälleen tavanmukaisesti Ramsaun kylästä, jossa majoituimme, autolla  alahissiasemalle. Katselimme matkalla alppien huipuille, todeten, että ylhäällä taitaa olla tänään "hieman" pilvistä ! Rempseällä asenteella ja päättäväisesti jatkoimme hissillä matkaa ylös kohti  hiihtopaikkaa. "Kyllä Myllykosken miehet menee tänään hiihtämään".... Se oli porukan tiukka, päättäväinen asenne. : )

Päästyämme hissillä perille ylähissiasemalle, oli vastassamme valtava määrä hiihtäjiä jo tuohon aikaan aamusta pyrkimässä takaisin alaspäin. Joku suomalainen hiihtäjä kertoi meille, että hiihtopaikalla on niin kova sumu ja tuuli, ettei siellä kukaan pysty tänään hiihtämään. Osoitti siinä vielä meille, että ruotsalainen huippuhiihtäjä Torgny Mogren: kin oli jo jonottamassa hissiin lähteäkseen alas hiihtopaikalta käymättä hiihtämässä.

Meillä oli tiukka, tekemisen meininki pilke kuitenkin silmäkulmassa. Åijämäisesti teimme hissiasemalla oleville selväksi, että kyllä Myllykosken miehet menee hiihtämään tänään ja tässä kelissä. Reippaalla, miehekkäällä ja rempseällä tyylillä  huutaa kajautimme taisteluhuudonkin sisällä ihmisiä täynnä olevalla hissiasemalla. MYYY KOOO VEEE,  MYYY KOOO VEEE,  MYYY KOOO VEEE !!!!

Vaihtaessamme hiihtomonoja jalkaan, samalla, kun pidimme pientä show:ta hissiaseman sisällä, oli hauska huomata, että jo poispäin lähdössä ollut ruotsalainen mestarihiihtäjä Torgny Mogren kääntyi jonossa ympäri ja läksi meidän mukana hiihtämään jäätikölle.  

Ulos mentyämme sää hiihtopaikalla oli selkeytynyt turvalliseksi, täydelliseksi, aurinkoiseksi hiihtosääksi. Hissiasemalta alkoi Myllykosken miesten ja Torgny Mogrenin perässä pikkuhiljaa valumaan muitakin hiihtäjiä. 

MYYY KOOO VEEE,   MYYY KOOO VEEE, MYYY KOOO VEEE  ! ! !     ; )

AKI

Salpausselän kilpailut

Puusuksi Team, Lahden MM-kilpailut, 2017,

Salpausselkä

Muutkin mokaa

Kaikkihan me joskus tehdään virheitä, epäonnistumme, vähän mokailemme. Hommat ei mene aina ihan putkeen,  eivätkä asiat suju niin kuin Strömsö:ssä. Näitä sanontojakin on vaikka kuinka paljon. Pauli Hanhiniemikin laulaa, "Muutkin mokaa".

Lahden 1978 maailmanmestaruus hiihtokilpailujen 70 cm pitkät kisamuisto sukset. 

 

 

Lahden Talvikisat , Salpausselkä, 2014,

  kansalliset hiihtokilpailut, luistelutyylin kilpailu

Epäsäännölliset työvuorot, välillä huonosti nukuttuja öitä, kotona takan lämmitystä, ruoan laittoa, kaupassa käyntejä, siivoukset, pojan harrastukset...... Täytyy myöntää, että kyllä mulla menee välillä vähän hommat häsläämiseksi. NO JOO. . . Selitykset sikseen ja varsinaiseen tarinaan.

Lauantai aamu. Sanna ja Aleksi lähtivät sovitusti kahdestaan Lappeenrantaan anopille ja appiukolle, vai  menivätkö he Juhalle tai Kaisalle. Mie läksin luistelutyylin hiihtokilpailuihin Lahden Salpausselälle, joka on varmasti yksin maailman kuuluisimmista murtomaahiihdon MM-kilpailujen ja Maailman cupin järjestämis paikoista.

Fischer Carbon Lite Skating, 2018

Omat kilpamonot

Menin Lahteen silloisella kakkosautollamme, joka oli matkailuauto. Talvikelillä isolla matkailuautolla ajaminen, niin onhan se aika suhailemista, mutta meneehän se siinä. Kilpailualueelle päästyäni, pysäköin auton Messukeskuksen suurelle parkkialueelle ja läksin kävelemään kohti stadionin katsomoa. Katsomon uumenissa on aina ollut kisatoimisto, josta kilpailunumerot haetaan. Kävellessäni katsomoa kohti, tein havainnon, jonka seurauksena mieleni valtasi suuri epäuskoinen olotila. Ihmiset levittelivät nimittäin pitoliistereitä suksien pohjiin. Ei voi olla totta... Taisin  häkeltyneenä tilanteesta, ehkä joltain satunnaiselta liisterin levittäjältä vielä kysyäkkin ja varmistaa päivän kilpailun hiihtotyylin. 

Salomon S-Lab Skating, vm. noin 2008

Omat kilpamonot, museoitu. : )

Nyt täytyy vielä nolona myöntää, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun mulla on väärän tyylin hiihtovälineet mukana kilpailupaikalla. Joskus kymmenkunta vuotta aikaisemmin menin Sulo Nurmelan kansallisiin kilpailuihin ainoastaan luistelusukset mukana, vaikka silloinkin kilpailussa hiihdettiin perinteisellä tyylillä. Hätä keinot keksii... Silloin sain tutulta kotkalaiselta hiihtokaverilta, Kiljusen Mikalta, hänen lämmittelysuksensa kisakäyttööni. Ruokosen Heikki kävi nopeasti hakemassa kotoaan vanhat perinteisen hiihtotyylin mononsa minulle lainaksi, että pääsin hiihtämään kilpailun perinteisellä hiihtotyylillä. Kiitos vielä heille avusta ja anteeksi.  

Nolo ja harmittava tilanne Lahdessa ei siis ollut minulle uusi. Tein jälleen rauhallisesti, niin rauhallisesti, kuin tuossa olotilassa voi tehdä, tilannearvion.  Lähdenkö saman tien kotiin.  >  Lähden.

Lahden MM-kilpailujen vaativassa maastossa ei ilman pitovoiteita perinteisen tyylin kilpailussa hiihtämisestä tule multa yhtään mitään. Lähden kotiin. Voi perhana....Matka-autolla suhailin Lahteen asti turhan reissun.

Mutta hei...Olisiko täällä joku tuttu kilpahiihtäjä, joka voisi lainata minulle liisterisuksia. Samalla hetkellä huomasin valkealaisen Kolarin Jannen kävelevän kisa-alueella. Menin hänen luokseen ja kerroin nolosta tilanteestani. Janne olisi mielellään auttanut, mutta hänen suksissaan oli eri sidejärjestelmä, kuin mulla. Ei onnistunut sekään vaihtoehto. OK, lähden kotiin. Perhana... Olisi ollut kiva hiihtää kisa Salppurilla, mutta ei. Turha reissu...

Ehkä joskus, jossakin asioissa, mulla voi olla piirteitä pieneen jääräpäisyyteen. Kotiinlähtö hiihtämättä Salpausselän kilpailua, kun kerran oli paikanpäällekin vielä tultu, alkoi tuntua vastenmieliseltä. Luovuttamiselta !!!



Salomon Skating Pilot, vm. noin 2000

Omat kilpamonot, museoitu. : )

Viimeisten parin vuoden aikana on hiihdon kansallisella tasollakin  pelkällä tasatyönnöllä hiihtäminen yleistynyt perinteisen tyylin kilpailuissa. 

Mie tykkään tosi paljon hiihtää perinteistä hiihtotyyliä, perinteiseen tapaan. On tosi hienoa vetää vuorohiihtoa ylämäkeen hyvin toimivilla suksilla. Pelkästään tasatyönnöllä hiihtämisestä en ole ollut  yhtään innostunut.

Salomon 911 Equipe Skate, vm noin 1990

Lahjoitettu museoon.  :)

Nyt tässä nolossa tilanteessa jo vuonna 2014 mieleeni kuitenkin tuli, pystyisinkö  kiertämään kilparadan, 2 x 2,5 km Salpausselällä pelkästään tasatyönnöllä ??? 

Voi hemmetti,  katoin hiihtostadionilla, että ei voi olla totta. Tänä vuonna rata oli tehty niin, että latu lähti kisamontusta suoraan siihen isoon ylämäkeen, joka on Lahden ison betonihyppyrimäen vasemmalla puolella. Latukartasta katsoin, että kisalatu nousee "Ison Betonin" alle asti ja vielä siitä eteenpäin ylös ylikulkusillalle. Ylikulkusillalta laskettiin takaisin alaspäin vähän matkaa, ja sitten noustiin iso nousu Intiaanikukkulalle. Lasku alas stadionille. Tämä rata siis kaksi kierrosta.

Ensimmäinen nousu on niin pitkä ja jyrkkä, että ei onnistu multa millään. Mie lähden kotiin....
 

Vai voisiko se kuitenkin onnistua ?

Adidas SDS Skating, vm.  1989

Omat kilpamonot, museoitu : )

Lahteen asti ollaan tultu, niin voisinhan kuitenkin yrittää työntää tasatyönnöllä kaksi kierrosta ympäri. Todella epätoivoiselta ja hölmöltä ! hommalta se tuntui, mutta SISU ei antanut periksi lähteä kotiin. Keskeytetään kilpailu, jos ei onnistu.

Ennen kilpailua kävin mielessäni läpi, millaisella tasatyöntötekniikalla pitää yrittää rata kiertää. Pumppaamalla vatsalihaksilla, kädet tiukasti koukussa, jotenkin niin, luulisin. 

Jalas Skater, kilpaluistelumono, vm. noin 1985

Ostettu 2018, hinta: 2 euroa + 5,90 euroa postimaksu  : )

museoitu

Työntö, työnnöltä läksin rataa nöyrästi kiertämään. Onhan ne Salppurin nousut aivan mielettömät vetää tasatyönnöllä. Niin vaan kuitenkin selvisin kaksi kierrosta ympäri maaliin asti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin sijoitukseltani M-40 sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta lopputuloksissa olin viimeinen.

Kokemus oli hurja, mutta jälkeenpäin on muutaman kerran ollut kiva muistella kilpailua.

Viime talvena olin viitenä päivänä Puusuksi Team:n kanssa kannustamassa kilpailijoita, viihdyttämässä yleisöä ja samalla sai itsekin katsella hiihtoja Lahden MM-kilpailuissa. Yhtenä kilpailupäivänä kävelimme siihen ensimmäisen pitkän nousun puoleen väliin seuraamaan kilpailua. Katselin mäkeä ja muistelin menneitä.... On se vaan kova nousu !

Vieläkin kuitenkin vähän nolottaa ja hävettää oma huolimattomuuteni ! 

AKI O