torstai 14. maaliskuuta 2019

Kotkan Poikii...



Lukuisia virheitä on tullut elämässä tehtyä... Monia asioita olisin voinut jättää kokonaan tekemättä... Käyttäytyä paremmin, tehdä toisin... Mutta sellaista se elämä ehkä on ollut kaikilla... Kukapa meistä on ihan täydellinen... En ala tässä sen enempää synkistelemään, vaan päin vastoin... Joitakin vanhoja juttuja on mukava muistella ja vähän niitä naureskellakin... Joistakin jutuista olen ottanut ehkä vähän opiksenikin....

Tammikuussa julkaistuani "Hiihtoleiri Levillä vuonna 2018" blogikirjoituksen, sain siitä yhden palautteen sähköpostilla... Täytyy tunnustaa, että luettuani palauteen tunsin piston sydämessäni, pienen piston sydämessäni... Palautteen antaja kirjoitti: "Hyvään saunakulttuuriin kuuluu kysyä kanssasaunojilta lupa löylyn heittämisee. Kohteliaisuus on hyve myös saunassa."

Palautteen antaja on täysin oikeassa. Käyttäydyin sopimattomasti saunoessani vuonna 1997 Bosniassa Bulgarialaisten rauhanturvaajien, sekä vuonna 2018 saunoessani hiihtoleirillä Levillä Kroatialaisten alppihiihtäjien kanssa. 

Erityisesti silloin, kun ulkomaalaisia on saunomassa samassa saunassa, olisi Suomalaisten syytä ottaa kanssasaunojat huomioon... Kohteliaisuus ei maksa mitään, vaan se on hieno piirre, hyve myös saunassa... !  Miten saatoinkaan olla niin epäkohtelias, että höyrystytin Bulgarialaiset rauhanturvaajat, sekä Kroatialaiset alppihiihtäjät julmasti ulos saunasta... Olen pahoillani....



Reilu vuoden ajan olen kirjoittanut Suksitalli blogiani ja Instagramissakin olen ollut viime vuoden elokuulta asti... Aika monta blogijuttua ja Instagram kuvaa on tullut jo julkaistua... Onneksi negatiivinen,...... rakentava palaute on jäänyt tuohon yhteen... 

Muutamat ihmiset ovat lähettäneet palautetta Suksitallin sähköpostiin, toiset ovat kirjoittaneet kommentteja muutamiin Facebook ryhmiin laittamieni linkkieni jatkoksi...
On ollut hieno huomata, minkä verran blogikirjoitukseni ja niissä olleet valokuvat, sekä Instagramissakin olleet  valokuvat ovat herättäneet minulle tutuille ja tuntemattomille ihmisille erilaisia mukavia hiihtomuistoja... Niitä on ollut kiva lukea, sekä huomata, kuinka välillä kommentit lisääntyvät ketjukirjeen lailla.... 

Viime keväänä, lähes vuosi sitten oli kiva käydä pitkästä aikaa tapaamassa omalla paikkakunnallani Myllykoskella  asuvaa  olympiavoittajaa Heikki Hasua ja kirjoittaa hänestä blogikirjoitus... Eräältä minulle tuntemattomalta mieheltä tuli sähköpostiviesti tämän vuoden helmikuussa:  "Hieno kertomus lapsuuteni ihanteesta. Meillä Ruovedellä oli 50-luvun alussa jopa tavoitteena saada oikean näköinen Hasun pipo. Se oli sininen ja alaosaa kiersi valkoinen reunus. Hasulla oli hieno urheilu-ura." ....    Mukavia hiihtomuistoja lähes 70-vuoden takaa...! Minullakin oli muutama vuosi sitten tavoitteena saada Suksitallini kokoelmaan pipo, legendaarinen Järvisen J-pipo... Taisin siitäkin kirjoittaa blogiini pienen tarinankin... ; )



Tämän vuoden helmikuussa sain myös viestin: "Voin lahjoittaa sun kokoelmaan ainakin Peltosia, jos kelpaa...."  Viestin lähettäjä oli 80-luvun Suomen edustushiihtäjä, Karhulan Urheilijoita seuratasolla edustanut Ari Hynninen. Tuntui mukavalta saada tällainen suksitarjous kokoelmaani Arin tasoiselta kilpahiihtäjältä... Arilta tulleesta suksitarjouksesta erityisen hienon tekee se, että silloin joskus aikanaan 80-luvulla hiihdettiin muutamia kertoja samoissa kansallisissa ja piirinmestaruus kilpailuissa, sekä  Maakuntaviesteissä. Hänen hiihtoa ja vauhtia oli kiva päästä vierestä näkemään, paikan päältä... Muistan joskus Arin kilpahiihtoa vierestä katsellessani haaveileeni hiihtää joskus isona yhtä kovaa... Hän oli tuohon aikaan yksi esikuvistani... "Kotkan poikii." : )  Muutamia kertoja muistan olleeni Arin kanssa juttusillakin. Itävallan Ramsaussa ja Saariselällä leireilimme jonain vuonna samaan aikaan ja satuimme olemaan vielä samassa hotellissakin.

Kymenlaaksosta ei 80-luvulla kovin montaa kilpahiihtäjää ollut, jotka saavuttivat SM-mitaleita yleisessä sarjassa, kiersivät maailman cup:a säännöllisesti, sekä tullut valituksi arvokilpailuihin... Ari saavutti vuonna 1986 SM-kilpailuissa pronssia 30 km:n ja 50 km:n hiihtomatkoilla... Yhteensä Ari hiihti yli kahdessakymmenessä maailman cup:n osakilpailussa, yltäen parhaimmillaan 14-sijalle. Ari valittiin Suomen joukkueeseen Oberstdorfin MM-kilpailuihin vuonna 1987 ja hiihti siellä hienosti 16-sijalle perinteisen tyylin 15 km:n hiihtomatkalla. Maailman mestaruuden voitti Italian Marco Albarello, jolle Ari hävisi 1 min 14 sek yhdellä kuperkeikalla. Ruotsin Thomas Wassberg oli toinen ja Neuvostoliiton Mihail Devjatjarov kolmas.... Ari hiihti myös Suomen viestijoukkueessa, joka sijoittui kuudenneksi. Joukkueessa olivat: Jari Laukkanen, Ari Hynninen, Harri Kirvesniemi, Kari Ristanen.


Signature:  Ari  Hynninen


Vastasin heti Arin lähettämään viestiin: "kyllä sun Peltosen kilpasukset kelpaa, kiitos tosi paljon.... Milloin voisin tulla sukset hakemaan ?" ... Ari pääsi pari vuotta sitten sotilaseläkkeelle merivartijan tehtävästä, niin hänelle sopi tapaamisemme milloin vain... 

Eräänä maanantai-iltana lähdin ajelemaan Arille, joka asuu Kotkassa, niinkuin on aina asunut...Puhelimen navigaattori ilmoitti saapumiseni kohteeseen ja sen olevan vasemmalla. Käänsin autoni omakotitalon pihaan ja samalla katselin isoa veneen hahmoa, joka oli pressun alla. "Oikeassa osoitteessa ollaan", koska olen nähnyt muutamia valokuvia, joissa Ari veneilee juuri tuon mallisella veneellä.... Nousin ylös autosta ja otin mukaani kassin, jossa oli pienet kilisevät tuliaiset.  ; ) Kävelin talon ulko-ovelle ja soitin ovikelloa... Ulko-ovi avautui ja hämärässä valaistuksessa tervehdin oven avannutta miehen hahmoa ja samalla taisi jo melkein vasen käsi alkaa  ojentamaan kilisevää kassia, kunnes suustani päästyi ehkä hieman epävarmalla äänellä "Ari Hynninen."...  Pikkasen nolotti... "Hynniset asuu naapurissa"... Kassi äkkiä tiukasti kainaloon ja siirtyminen naapuriin, jonka etupihalla Ari jo  minua odottikin.... 

Paiskattiin Arin kanssa kättä, hymyiltiin, tavattiin pitkästä aikaa... 


                      Kouvolan Sanomat, 1990. PM-viestit Kotkan Honkalassa.

TUL, SVUL, FSS

Ari edusti hiihtäjänä seuratasolla Karhulan Urheilijoita, joka on Työväen Urheiluliiton, eli TUL:n alainen jäsenseura. Työväen Urheiluliitolla oli 90-luvun alkuvuosille asti omat valmennus ryhmänsä jäsenseurojensa huippuhiihtäjille. Tuohon samaan aikaan Suomen Valtakunnallisen Urheiluliiton, elin SVUL:n jäsenseurojen Suomen parhaat kilpahiihtäjät pääsivät Hiihtoliiton valmennusryhmiin. Lisäksi on  FSS, eli Finlands Svenska Skidförbund, johon kuuluvat ilmeisesti Suomen Ruotsinkieliset hiihtoseurat.

Työväen Urheiluliiton antamaan valmennus- ja leiritystukeen Ari oli erittäin tyytyväinen. TUL leiritti huippuhiihtäjiään kauteen valmistaumisessa yhteensä lähes 2-3 kuukautta. Leirejä järjestettiin mm. Norjassa, Itävallassa, Suomen Lapissa. Itävallassa pidettiin jopa kolme kahden viikon leiriä kaudessa... Huippukilpahiihtäjänä  Ari uskoo saaneensa yhtä hyvän tuen TUL:ta valmentautumiseen, kuin Hiihtoliiton valmennusryhmiin tuohon aikaan kuuluneet kilpahiihtäjät.
Ari kuului myös siihen huippu-urheilijoiden joukkoon, jota olympiakomitea tuki antamallaan apurahalla.

Kotkan alueella oli 80-luvulla monia valtakunnan tasollakin mitattuna kovan tason kilpahiihtäjiä, mutta ne jakautuivat alueen lukuisiin urheiluseuroihin: Karhulan Urheilijat, Karhulan Veikot, Karhulan Katajaiset, Kotkan Into, Kymin Koskenpojat... 

Tuohon aikaan oli ollut keskusteluja Kotkalaisten kilpahiihtäjien yhdistymisestä yhden hiihtoseuran alaisuuteen, mutta se ei kuitenkaan toteutunut. Ari kertoi joskus katselleensa SM-viestien jälkeen Karhulan Urheilijoiden ja Karhulan Veikkojen hiihtäjien osuusaikoja. Jos kahden Kotkalaisen TUL:on kuuluvien seurojen neljä parasta osuusaikaa hiihtänyttä hiihtäjää olisi ollut samassa viestijoukkueessa,  joukkue olisi voittanut Suomen mestaruuden yli minuutilla! 



Arin ollessa 21-vuotiaana hiihtoleirillä Norjassa, hän seurasi tarkasti siellä samaan aikaan leireilevien maailman huippuhiihtäjien harjoittelua. Siellä Ari oivalsi, kuinka hiljaisella vauhdilla maailman huippuhiihtäjät harjoittelevat peruskestävyys harjoitukset! Norjan hiihtoleirin jälkeen Ari pudotti reilusti peruskestävyysharjoituksiensa vauhteja, jolla oli merkittävä vaikutus hänen kilpahiihto vauhtinsa paranemiselle. 

Kilpailukaudella 1987-1988 Ari oli alkukaudesta hurjassa kunnossa. Kauden ensimmäiset kilpailut olivat menneet loistavasti ja hänen selkeä tavoitteensa oli Galgaryn olympialaiset. 
Mikkelin Varsavuoressa järjestettiin hiihdon yleisen sarjan SM-kilpailut, jotka olivat tietysti samalla yksi tärkeimmistä näyttöpaikoista valittaessa joukkuetta olympialaisiin... Alkukauden erittäin hyvien hiihtojen perusteella Ari oli tv-selostajienkin mielestä yksi suurimmista ennakkosuosikeista perinteisen hiihtotyylin 15 km kilpailussa... Jossain vaiheessa kilpailua Aria ei enää viralliselle väliaikapaikalle saapunut... Minäkin muistan elävästi katsoneeni kilpailua televisiosta ja sen, kuinka tv-selostajat ihmettelivät, missä on Ari?... Arin suksi oli lipsahtanut vuorohiihdossa niin pahasti, että hänen nivusensa oli revähtänyt. Hän joutui keskeyttämään kilpailun ja koko loppukausikin oli pilalla...  



Jonkin aikaa Arin kanssa juteltuamme ja hänen kilpasuksiaan katseltuamme puhelimeni soi. Poikani Aleksi soitti: "milloin sie iskä tulet kotii, kun mie olen jo syöny iltapalan ja käymässä nukkumaa..."  Voi hyvänen aika miten aika olikin rientänyt nopeasti, lähes kaksi ja puoli tuntia olimme muistelleet Arin kanssa vanhoja hiihtojuttuja... Niitä oli mukava muistella:

Karhulassa Tampsan kisamontussa järjestettiin aikanaan Karhuntalja hiihdot, jotka olivat varmasti joka vuosi yhdet Suomen suurimmat kansalliset hiihtokilpailut. Miesten yleisessä sarjassa oli aina pääpalkintona oikea karhuntalja, joka oli arvoltaan nykyvaluutassa peräti noin 1700 €. Lukuisat Suomen maajoukkuetason hiihtäjät ympäri Suomea tulivat tavoittelemaan arvokasta pääpalkintoa... Useana vuonna urheiluselostaja legenda Anssi Kukkonen oli Tampsan kisamontussa hoitamassa kenttäkuulutuksen ja piti yleisön hyvin tietoisena kilpailun kulusta kertomalla ammattitaisoisesti ja tarkasti väliaikoja... Urheiluruudun toimittaja ja kameraryhmäkin oli melkein aina paikalla... Ari voitti Karhuntalja hiihdot kolme kertaa. Kolmesta voitetusta karhuntaljasta hänellä on vielä yksi talja muistona... Lukuisten Suomen huippuhiihtäjien saapuminen kilpailemaan Karhulan Tampsan montulle kiinnosti myös Kotkalaista yleisö. Ari muisteli, että eräissä iltahiihtoina järjestetyissä Karhuntalja hiihdoissa olisi ollut yleisöä paikalla peräti kolmisen tuhatta ja tunnelma oli ollut tietysti tosi upea, ikimuistoinen !

Kilpasuksistakin tietysti juteltiin.... Ari oli Peltosen tallihiihtäjä ja muistelee lämmöllä yhteistyötä suksitehtaan kanssa. Peltonen tarjosi hänelle kilpailukykyisen kaluston ja mikäli tarvetta ilmeni, tehtaalta toimitettiin nopeasti lisää suksia... 

Ensimmäisen kerran Ari kävi isän kanssa ostamassa kilpasuksia Peltosen suksitehtaalla Hartolassa jo 70-luvun loppupuolella... Sopivat kilpasukset Arille oli valinnut olympiavoittaja Arto Koivisto, joka sattui olemaan käymässä tehtaalla samaan aikaan... Innsbruckin vuoden 1976 olympialaisten jälkeen Arto Koivisto hiihti neljä vuotta Peltosen tallissa... 
Samaisella reissulla Hynniset tapasivat suksitehtaan johtajan, itse Toivo Peltosen, joka perusti  suksitehtaan jo 40-luvulla. 
Peltosen tallihiihtäksi Ari pääsi vuonna 1986, jolloin tallipäällikkönä toimi legendaarinen August Kiuru, hiihdon maailmanmestari ja olympiamitalisti... Kiurun jälkeen tallipäällikkönä toimi Asko Lahdelma, jonka kanssa Ari oli paljonkin tekemisissä ja kertoi yhteistyön sujuneen oikein mukavasti...       

Pari vuotta sitten jäätyään merivartijan tehtävästä sotilaseläkkeelle, Ari sai mieleisen läksiäislahjan työkavereiltaan. Työkaverit olivat tilanneet Peltosen suksitehtaalta hänelle erittäin hienot erikoisvalmisteiset sukset.  PELTONEN WCR Skating HYNNINEN teksti koristaa suksen etuosaa... Koska  Ari valvoi Suomenlahden meriliikennettä ja meriturvallisuutta vuosikymmenien ajan Haapasaaren merivartioasemalla, suksien kantaan on upeasti oivallettu  laittaa Haapasaaren karttakoordinaatit: HAAPASAARI 60°17'12.39"N, 027°11'06.06"E. : )



Ari vähän yllytettiin kilpailemaan noin kymmenen vuotta sitten ikämiesten hiihdon SM-kilpailuihin, joissa hän "taisi jopa voittaa" Suomen mestaruuden...  Viime vuosina hän on urheillut, liikkunut, ulkoillut päivittäin sen verran, kuin on mukavalta tuntunut... 


24h Viestihiihto Tapahtuma, Anjala / Kouvola, 9.3.2019, Puusuksi Team



Kiitos Ari ! 


Maaliskuun Kuvagalleria

 








Suksitalli-Myllykoski-Finland: Peltonen Collection. ; )

 Made in Heinola-Finland

MUKAVAA KEVÄTTÄ KAIKILLE !   t. AO


torstai 7. helmikuuta 2019

Paluu Tulevaisuuteen - Back to the Future



Kyllä tuo aika vaan rientää.... Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulee, aina nopeammin vuodet, vuoden ajat ( erityisesti kesästä syksyyn), kuukaudet ja viikot vaihtuvat ! 

Täytyy kyllä tunnustaa, että vähän kummalliselta se tuntuu, kun ensi keväänä täytän jo 50-vuotta. Yksi tuttu on jo kerinnyt sanomaan, että "sinäkin saavutat sitten miehen iän".
Kiitos kohteliaisuudesta, mutta ei se nyt hirveästi lämmittänyt... Eikä sekään, että 50-vuotis syntymäpäivä on palkallinen vapaapäivä töistä.... Täytyykin pyytää pomolta, että merkitsee oikein pitkän työvuoron tuolle päivälle, onhan ne kaikki "tehdyt" työtunnit pois jakson kokonaistuntimäärästä... ; )

Kaikenlaista sitä on kerinnyt tähän ikään mennessä näkemään, tekemään ja kokemaan....
Sekin täytyy tunnustaa, että ihan kaikki ei ole mennyt vuosien varrella niinkuin Stömsössä... Monia asioita tekisin toisin, paremmin, mutta toisaalta, voin olla joihinkin tekemiini asioihin ja valintoihin hyvin tyytyväinen... 

Monet asiat ovat muuttuneet valtavasti siitä, kun olin pikkuinen poika.... Puusukset vaihtuneet hiilikuitusuksiksi, rottinkisauvat 100 % carbonsauvoiksi, suksien parafiinivoitelu fluoripulveri voiteisiin , suksien sidemallit vaihtuneet tasalta ja puolelta,....yms...
On keksitty kännykät, tabletit, mikrot, Cerat, pelit ja pensselit.... Mitähän kaikkea sitä vielä ehtii nähdäkään....




Lähes kaikki Myllykosken Kilpa-Veikkojen kilpahiihtäjät olivat aikanaan suksimerkkiuskollisia Järvisen valmistamille kilpasuksille. Myllykoskelaisten kilpahiihtäjien suksimerkkiuskollisuus ja hyvät  suhteet Järvisen suksitehtaalle sai alkunsa jo 50-luvulla. Myllykoskelainen mestarihiihtäjä, maailmanmestari Arvo Viitanen  loi omilla saavutuksillaan ja varmasti myös omalla upealla persoonallaan alun vuosikymmeniä kestäneelle yhteistyölle, joka kesti ihan Järvisen suksitehtaan konkurssiin asti, eli 90-luvun alkuvuosille.

Useana syksynä haimme suoraan Järvisen tehtaalta kilpasuksia edulliseen hintaan, melkein puoli-ilmaiseksi. Tuntui mukavalta, kun itse tallipäällikkö Erkki Jääskeläinen puristeli ja valitsi sukset  myös minulle.  Järvinen teki liukkaita, hyviä suksia... Silloin ei käynyt edes mielessä, pitäisikö kokeilla myös  muiden  suksivalmistajien  kalustoa...  

Näin vuosikymmeniä noista ajoista myöhemmin, täytyy sekin tunnustaa, kun kaikenlaista näissä blogikirjoituksissa on jo vuoden aikana tullut tunnustettua, että  minusta tuntui aikanaan vähän siltä, kuin Fischerin, Rossignolin,      Kneisslin ja Atomicin suksissa olisi ollut jotain vähän tarunhohtoisempaa, kuin kotimaisissa Järvisissä, Karhuissa ja Peltosissa. Saati sitten Kuusistoissa, Valtosissa, Harjuissa.... Kaikella kunnioituksella Suomalaista suksenvalmistusta kohtaan....! 

Myllykosken suunnalla laduilla näkyi vielä 80-luvulla hyvin vähän ulkomaalaisten suksivalmistajien suksia. Eikä lähialueen urheiluliikkeiden suksivalkoimissakaan niitä ollut tarjolla kovinkaan monia pareja, eikä merkkejäkään. Muistan joitakin kertoja Kuusaankoskelaisessa urheiluliikkeessä tutkiskelleeni ulkomaalaisia kilpasuksia. Mieleeni tuli Kneisslin sukset, joiden päällä oli kierrettävä säädin, jolla saatiin ilmeisesti suksen jäykkyyttä säädettyä portaattomasti. Se oli ihmeellistä... Sekä se, kun Fischerin suksissa oli teräskantti, kuin laskettelusuksissa...


Useat tutut kilpahiihto kaverini kehuivat jo 80-luvun loppupuolella Peltosen kilpasuksia hyviksi suksiksi. Televisiossa näin useiden Suomalaisten maajoukkuehiihtäjienkin hiihtävän Peltosen suksitehtaan valmistamilla kilpasuksilla. Muistan ainakin maajoukkuehiihtäjistä Ari Hynnisen, Aki Karvosen, Johan Lind:n, Marjut Lukkarisen, Pirkko Määtän, Timo Kuorelahden ja Jari Räsäsen hiihtäneen Peltosen kilpasuksilla. Minäkin, uskollinen Järvisen mies innostuin ostamaan ensimmäiset muun merkkiset kilpaukset syksyllä 1989. Ostin heti alkuun kolme paria Peltosen Supria, luistelukilpasuksia: Wet Snow Base, mustapohjan, valkopohjan. Ne olivat erittäin hyviä kilpasuksia kaikki... On tosi hienoa, että Peltonen, Suomalainen kilpasuksien valmistaja pystyy valmistamaan edelleen erittäin liukkaita ja toimivia kilpasuksia, joita käyttävät myös ihan maailman huipulla kilpailevat hiihtäjät.     

Ensimmäiset ulkomaalaisvalmisteiset kilpasukset Fischerit ostin vuonna 1995. Kahdenkymmenenviiden vuoden aikana olen hiihtänyt lukuisilla Fischerin kilpasuksilla, mutta samanlaista tunnesidettä niihin ei kuitenkaan ole syntynyt, kuin syntyi nuorella Akilla Järvisen kilpasuksiin. : )  Viime keväänä voitin sotilaiden Suomen mestaruuden partiohiihdossa, joka on upein saavutukseni kilpahiihtäjänä. Hiihdin tuossa kilpailussa loistavasti toimineilla Fischerin RCS kilpasuksilla. Tuota kilpasuksiparia ei tietenkään ole vielä museoitu Suksitalliini, mutta veikkaan, että sinne ne päätyvät joskus kunniapaikalle... !

Kneisslin, eikä Rossignolin kilpasuksia minulla ole ollut koskaan, enkä ole ikinä edes niitä kokeillut. Kaksi vuotta sitten satuin saamaan kolme paria vanhoja Kneisslin kilpasuksia 70- ja 80-luvulta, sekä yhden Rossignolin kilpasuksiparin 80-luvulta Suksitallini kokoelmaan.  Kauniita suksia, tosi kauniita... Sekä ihan uuden veroisia....


Keltaisista Kneisslin kilpasuksista tulee heti mieleeni Ruotsalainen suosikkihiihtäjäni Gunde Svan. Elävästi muistan, kuinka hän hiihti ja taisi melkein aina voittaa  juuri samanlaisilla keltaisilla 80-luvun Kneisslin kilpasuksilla, kuin nyt kokoelmassani olevat kilpasukset ovat. Elävästi muistan myös senkin, kuinka upeilta näyttivät Svanin käyttämät kirkkaan keltaiset Salomonin monot.  

Suksitallini kokoelmassa on ainoastaan yhdet Rossignolin kilpasukset.  Norjalainen Pål Gunnar Mikkelsplass hiihti silloin joskus muistini mukaan samanlaisilla Rossignolin kilpasuksilla, jotka on nyt kokoelmassani. Mikkelsplass oli aikanaan kova kilpahiihtäjä, hänen  sukunimi oli  minusta nuorena  vähän kummallinen  lausua, sitäkin muistan vähän aikanaan ihmetelleeni.   Muistan kummastelleeni myös Mikkelsplassin poskessa olevaa suurta punaista syntymämerkkiä, joka on samanlainen, jollainen oli  Neuvostoliittolaisella päämiehellä Mihail Gorbatsovilla otsassa.... Kaikenlaisia vanhoja juttuja sitä tuleekin tässä mieleen.... 

Kneisslin ja Rossignolin kilpasukset, sekä vielä samoihin aikoihin kirkkaankeltaiset Salomonin kilpamonot "vihdoin satuani" ajattelin, että jonain päivänä näillä kilpasuksilla ja kilpamonoilla on ihan pakko mennä hiihtämään, sillä olihan juuri nämä vuosimallit "salainen haaveeni" noin 12-15-vuotiaana. : ) Niin se aika on vaan  rientänyt tämänkin asian suhteen, melkein kaksi vuotta, enkä ole saanut aikaiseksi mennä kokeilemaan hiihtää näillä kilpasuksilla...


Tämän talven hiihtokauden pääsin aloittamaan jo marraskuun ensimmäisenä päivänä Kouvolan Valkeassa, tykkilumiladulla. Hiihtokilometrejä on kertynyt aika mukavasti jo tässä vaiheessa talvea. On ollut mukava käydä hiihtämässä myös senkin takia, koska tänä talvena on pystytty tekemään Kouvolankin suunnalla erittäin laajat ja hyväkuntoiset latuverkostot runsaan luonnonlumen ansiosta useamman huonolumisen talven jälkeen. 

Yksin hiihdellessä on aikaa funtsailla kaikenlaisia asioita. Silloin tällöin ajatukseni pyörivät näissä blogikirjoituksissani. Jossain vaiheessa hiihtokautta sain ajatuksen, voisinko kirjoittaa peräti jonkinlaisen blogijutun, jos jonakin päivänä tänä talvena kävisin hiihtämässä ensimmäistä kertaa elämässäni Kneisslin ja Rossignolin kilpasuksilla.

Muutaman viikon aikana silloin tällöin asiaa pohtineena, sain ajatuksen testihiihdosta...  Suksitallissani on kaiken merkkisiä kilpasuksia ja talon vintillä on jonkin verran lisää....  Aloin tutkimaan ja suunnittelemaan testihiihtoa, johon ottaisin mukaan Kneisslin ja Rossignolin kilpasuksien lisäksi muunkin merkkisiä kilpasuksia:  Löytyy Järviset, Karhut, Peltoset, Fischerit..... Testihiihto alkoikin tuntumaan entistä mielenkiintoisemmalta ja upeammalta ajatukselta, kun keksin vielä senkin, että pystyn testaamaan  suksia peräti kahdelta eri vuosikymmeneltä, 70- ja 80-luvulta. 

Suksitestin suunnittelin toteuttaa yksinkertaisella ja toimivalla tavalla: Luistotesti pitkässä laskussa, jossa sekunttikellolla kellotan ajan lähtöpisteestä laskun kohtaan, johon kaikki testisukset liukuivat vielä hyvällä vauhdilla. Vanhempien kilpasuksien, eli 70-luvun kilpasuksien sarjassa testilaskua hankaloitti hieman se, että tuon ajan siteet, eivät mahdu tämän päivän latuihin. Kaikilla kilpasuksilla suoritin varmuuden vuoksi kaksi testilaskua, mutta sillä ei ollut lopputuloksen kannalta merkitystä... Yritin tehdä vaan kaikelta osin huolellisen suksitestin. 
      : ) 

Suksitestini suksien profiilit ovat sellaiset niinkuin ne ovat, ja painoni on se mikä se on..... Mielenkiintoisen ja tosi hauskan suksitestin tein näillä kokoelmassani olevilla suksilla erittäin kauniina  talvisena pakkaspäivänä....  Kivaa oli... !   : )


SUKSITESTIT



Kilpasuksisarjan tulokset: 70-luku

1.  Sisu-Peltonen Glasfiber 2000,   Hartolan Suksi, Made in Finland
2.  Järvinen Glass Micro,   Made in Finland
3.  Kneissl Racing Super,   Made in Austria
4.  Fischer Europa Racing,   Made in Austria 
5.  Karhu Fiber Racing,   Made in Finland




Kilpasuksisarjan tulokset: 80-luku

1.  Fischer RCS Pulver Racing,   Made in Austria
2.  Rossignol Equipe K/S,   Made in France
3.  Peltonen Kollen,   Made in Finland
4.  Kneissl Super Star WM,   Made in Austria
5.  Järvinen RSS Carbon Pulver AFC,   Made in Finland
6.  Karhu Racing Matrix 1190,   Made in Finland

TESTISUKSIEN VOITELU


Silloin joskus ennen kilpasuksien voiteleminen oli helppoa, yksinkertaista, sekä huomattavasti paljon edullisempaa, kuin nykyään. Kilpailuihin voitelin aina pakkaskelillä sinistä Rexiä ja vesikelillä keltaista Tokoa. Vesikelillä taisin lisäksi painaa suksen pohjiin viilalla pienet urat... Kyllä luisti.... 

Suksivoiteet ovat viime vuosina kehittyneet aivan valtavasti. Voiteet ovat liukkaita ja likaa hylkiviä. Nestemäisillä luistovoiteilla on tosi helppoa voidella sukset liukkaiksi, eikä suksen pohjista tarvitse siklata suuritöisesti ylimääräisiä parkkuja pois, niinkuin ennen vanhaan tehtiin...Pelkkä harjaus riittää... Nykyään vesikelillä saa sukset kohtuullisen liukkaiksi pelkästään putsaamalla suksen pohjat fluoripitoisella puhdistusaineella, joka jättää suksen pohjaan jonkinlaisen likaa hylkivän fluorikalvon... Helppoa ja luistavaa....

Suksitestini kaikki kilpasukset, peräti yksitoista paria voitelin luonnollisesti entisajan tapani mukaan Rexin sinisellä luistovoideparkulla. Aika iso urakka, mutta ainakin luistovoitelun osalta kaikki sukset olivat tasavertaisia. : )


SUKSITESTISSÄ EXELIN KILPASAUVAT


Nykyään on lukuisia huippukilpahiihtosauvojen valmistajia, tai ainakin on lukuisia eri merkkisiä huippukilpahiihtosauvoja:  Rex, OneWay, Swix, Yoko, Exel,  Salomon, Madshus, Fischer, Rossignol, Leki, ...

Silloin joskus ennen "kaikki" hiihtivät Suomalaisilla, Suomen Mäntyharjulla valmistetuilla Exelin sauvoilla. Jopa kaikki maailman huippuhiihtäjät, paitsi ei tietenkään Norjalaiset, jotka käyttivät Swixin kilpahiihtosauvoja.

Suksitestiini etsin talomme vintiltä vanhat Exelin hiilikuitusauvani, mallinimeltään Championit.  Huippusauvat: erittäin kevyet ja jäykkyysominaisuudeltaan loistavat....


Vuosikymmenien aikana olen ehtinyt haaveilemaan monista asioista... Lottovoitosta  useitakin kertoja... Kaksitoista-viisitoista vuotiaana haaveilin Kneisslin ja Rossignolin kilpasuksista, sekä Salomonin kirkkaankeltaisista kilpamonoista... Silloin en niitä saanut... Pari vuotta sitten, noin kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin sain juuri sellaiset 80-luvun kilpasukset ja kilpamonot, joista aikanaan haaveilin. Tänä talvena suksitestissä niillä   muutaman  kilometrin jopa hiihdin... Niin ne haaveet joskus toteutuvat, vaikka vähän aikaa se saattaakin viedä... : )  : )  ; )  !



KUVAGALLERIA PALUU TULEVAISUUTEEN KUVAUKSISTA....









Hiihdon MM-kilpailut 21.2. - 3.3.2019 Seefeldissä




Vuonna 1976 Matti Pitkänen, Juha Mieto, Pertti Teurajärvi ja Arto Koivisto voittivat olympiakultaa viestinhiihdossa Innsbruckissa, jonka lähellä Seefeld sijaitsee. Suksitallin suksitestissä vuonna 2019 oli mukana samanlaiset Järvisen kilpasukset, jotka ovat Matti Pitkäsen kädessä, sekä Kneissl:n kilpasukset, jotka ovat Arto Koiviston kädessä.



Kari Härkönen hiihti / luisteli maailmanmestariksi Seefeldissä vuonna 1985 samanlaisilla Fischer RCS kilpasuksilla, jotka olivat mukana Suksitallin testissä.



Innsbruckin vuoden 1964 talviolympialaiset järjestettiin Seefeldissä. Kilpailujen hiihtokuningas oli Suomen Eero Mäntyranta, joka hiihti Järvisen Erikoiskilpa puusuksilla... Pitäisikö joskus tehdä suksitesti 60-luvun puusuksille?.... No, ei ehkä kuitenkaan, mutta Suksitallista ja talomme vintiltä löytyy lukuisia erimerkkisiä Erikoiskilpa puusuksia, kaikki Suomalaisia: Järvinen, Karhu, Hartolan Suksi, Sisu-Peltonen, Manne Korpelainen Mäntyharju, Lampinen, Harju Finn Ski,  Siva, Kyötikin Suksiliike Hamina Ristiniemi...



SUKSITALLI on Instagramissa

AKI Ooo






perjantai 4. tammikuuta 2019

Hiihtoleiri Levillä vuonna 2018



Viime marraskuun puolen välin paikkeilla lomailin vaimoni ja poikani kanssa Teneriffalla. Vietimme jo viidettä kertaa viikon mittaisen aurinkoloman Los Gigantesin kylässä ja samassa mukavassa hotellissa... Hotellissa järjestetään kaikenlaista ohjelmaa ja kilpailuja lomailijoille pitkin päivää, joihin on ollut aina kiva osallistua. Ruoka on erittäin hyvää ja lomapäivät on joka ilta hienoa päättää upeisiin taikuri, akropaatti, musiikki, lintu-show, yms. esityksiin hotellin yökerhossa.... Olotilani oli vain koko lomaviikon hyvin väsynyt, nuhainen ja  flussainen... Olisinko vilustunut menomatkalla lentokoneessa, koska jossain vaiheessa tunsin t-paitaan pukeutuneena oloni vähän viluisaksi ja lentokoneen ilmastoinnin puhaltavan kylmää ilmaa tällä kertaa yllättävän voimakkaasti...?... Kyllä harmitti palata kotiin, koska loma Teneriffalla meni melkein kokonaan auringossa makoilemiseksi hotellin uima-altailla... Ja olinhan odottanut lomaa koko pitkän syksyn, sekä suunnitellut kaikenlaisia urheilujuttuja tälle Teneriffan lomamatkalle enemmän, kuin koskaan aikaisemmin... 

Teneriffalta palattuamme kotiin lauantai-sunnuntai välisenä yönä, ei ollut seuraavana päivänä kiva alkaa katsomaan työvuorolistasta, miten tulevien päivien työvuorot menevät...Työvuorolistaa vähän aikaa katseltuani, siinä olikin mukavia yllätyksiä!...Pari seuraavaa päivää oli vielä vapaata, eikä seuraavalla viikollakaan ollut kuin kaksi työvuoroa, jonka  jälkeen olikin harvinaisen pitkä, peräti kuuden päivän vapaa... 

Vähän vanhoja juttuja muistellessani, olisiko ollut marraskuussa vuonna 1992, kun viimeksi kävin ensilumen hiihtoleirillä Lapissa ? ! ... On siitä aikaa... 

...Miten satuin sunnuntaina-maanantaina vapaapäiviä viettäessäni saamaan ajatuksen, lähtisinkö viikon päästä alkavalla pitkällä vapaalla Leville hiihtämään, ensilumen leirille ? Katselin sitten mielenkiinnolla lentoja Kittilään ja hotelli vaihtoehtoja Levillä... Laskeskelin sitten, että viiden yön reissubudjetti olisi ihan kohtuullinen... Pitäisikö lähteä..?... Maanantai-iltana rohkenin sanoa ääneen vaimoni kuullen, mitä olen pari päivää mietiskellyt... Vaimoni tokaisi, "senkus menet, kerran on vapaata.".... Mitä hemmettiä... Voisinko ihan oikeasti lähteä yksin Leville lähes viikoksi hiihtämään...  Edellisestä ensilumen hiihtoleiristä on kulunut vuosikymmeniä... Melkein pelästyin tätä mahdollisuutta. : )  Tunnemyrskystä toivuttuani, varasin lennon Kittilään  lauantaille, ja hotellihuoneen Levin keskustasta... Sitten alkoi vähän jopa jännittämään, miltä tuntuu tehdä kaksi hiihtoharjoitusta päivässä vuosikymmenien jälkeen... Nyt kuitenkin tuntui siltä, että halusin ainakin kokeilla harjoitella oikein kahdesti päivässä... 


Lensin Leville sinivalkoisin siivin lauantain iltakoneella. Vaikka ilta oli jo aika pitkällä päästyäni hotelliini, oli kuitenkin hienoa lähteä hiihtämään noin puolentoista tunnin lenkki Levin tykkilumiladulle... Kahtena ensimmäisenä leiripäivänä hiihdin kahdesti päivässä, mutta hiihtäminen kolmen kilometrin mittaisella tykkilumiladulla kävi hieman yksitoikkoiseksi, sekä vähän rankaksikin... Seuraavina päivinä urheilin niin, että aamupalan jälkeen tein kävelylenkin ja illalla kävin hiihtämässä...

Toiseksi viimeisenä leiripäivänä lähdin jälleen aamupalan jälkeen kävelylenkille. Kiipesin ensin eturinteen vieressä olevia rappusia pitkin Panorama hotellille, ja katselin sitten vähän aikaa maisemia. Sää oli aurinkoinen ja taivas upean punainen Levin maailman cup laskettelurinteen suunnalla..... Koska eihän minulla ollut mihinkään kiire, päätin kävellä tietä pitkin kisarinteen huipulle...

Kisarinteen huippua kohti kävellessäni huomasin, että tien päässä olevasta autosta nousi ulos kolme miestä, jotka lähtivät myös kävelemään tunturin huippua kohti. Yhdellä heistä oli videokamera, yhdellä tavallinen kamera ja yhdellä sukset, sekä sauvat...."Mitähän porukkaa tuolla on", ajattelin itsekseni ja jatkoin matkaa...Tavoitin heidät lähes tunturin laella yhden heistä laittaessa lumipenkalla istuen monoja jalkaansa... Katseeni oli vahvasti  lukittuneena erikoisen näköiseen videokameran kehykseen, kun monoja laittava mies sanoi kohteliaasti, että "ylöspäinkin saa mennä..."... Sehän on Jauhojärven Sami !.... Moikkasin Samia ja kysyin, "saanko katsella, mitä te puuhailette".... Kuka heistä vastasikaan, vai vastasiko kaikki kolme miestä yhteen ääneen, "totta kai saan seurata heidän työskentelyä"... "Reippaan ja mukavan oloisia kavereita kaikki, koko porukka," ajattelin itsekseni kävellessämme hissiasemaa kohti, sekä jutellessamme niitä, näitä ...


Sami ja kameramiehet taisivat tehdä jonkinlaista hiihtotekniikoiden opetusvideota. Sami hiihti pientä lenkkiä, vaihtoi välillä tekniikkaa ja kertoi siinä välissä videokameralle tärkeimpiä huomioon ottettavia asioita... Minä annoin heille työrauhan, katselin kuvauksia vähän kauempaa ja pidin itseni lämpimänä kävelemällä rinnettä ylös ja alas, mutta ei tietenkään ihan sinne alas... : ) .... 

Kuvauksien päätyttyä liityin kuvausporukkaan uudelleen mukaan... Videokamerakuvaajan kanssa jutellessani hän kertoi, että kuvaukset sujuvat heiltä hienosti, koska ovat kaikki vanhoja hiihtomiehiä... Katsoin sitten tarkemmin hänen kasvojaan ja  mietin samalla, että toisenkin kameramiehen olemus on hieman tutun oloinen... Kun videokamerakuvaaja kertoi heidän nimensä, totesin siihen,  "televisiosta tuttuja miehiä"... : ) ... Videokamerakuvaaja oli entinen maajoukkue hiihtäjä Niclas Colliander ja toinen kameramies oli Vancouverin olympialaisissakin vuonna 2010 hiihtänyt Jesse Väänänen... Oli kiva paiskata kättä ja jutella näiden miesten kanssa... 


Ehdin vielä viimeisenä leiripäivänä käydä hyvin hiihtämässä tykkilumiladulla, jota oli saatu pidennettyä golf-kentälle asti. Sami, Niclas ja Jesse olivat tällä kertaa siellä kuvaamassa .... Hetken aikaa juteltuamme totesimme, että illalla lennämme samalla Finnairin lennolla Helsinkiin.. : )

Kittilän lentokentän lähtöterminaalin kahviossa istahdin samaan pöytään Samin, Niclaksen ja Jessen kanssa... Edellisenä päivänä tunturin huipulla oli jo kavereiden kanssa vähän puhetta, että keräilen kilpasuksia autotalliini... Kysyin heiltä, "kiinnostaisiko heitä  nähdä valokuvia Suksitallini  kokoelmista mukanani olevalta tietokoneeltani, kun koneemme lähtöaikakin vähän viivästyi..." Sami, joka oli nähnyt muutaman kuvan Järvisen kokoelmastani tunturin huipulla edellisenä päivänä kommentoi heti,  "on aika vaikuttava kokoelma"....  : )

Valokuvat Järvisen suksi-  ja hiihtovarustekokoelmastani herättivät miehissä suurta mielenkiintoa ja muistoja... Esim. Jessen kilpahiihtäjä isä oli ollut aikanaan Järvisen miehiä... Näyttäessäni heille valokuvan Fischer:n kilpasuksikokoelmastani, he innostuivat tosi tarkkaan katsomaan mitä malleja suksirivistä löytyy. Sami, Niclas ja Jesse olivat  kaikki hiihtäneet aikanaan kilpaa Fischer:n kilpasuksilla... Muistelivat kenen huippuhiihtäjän nimellä mitäkin kilpasuksimallia aikanaan  kutsuttiin, sekä mistä malleista heillä oli ollut oikein superhyviä pareja...  Aikataulusta myöhässä olevaa paluulentoa oli mukava odotella tässä porukassa.... !

Lentokoneessa istuimme koneen vastakkaisissa päädyissä... Lennon aikana ajattelin, että  olipa kahtena päivänä upeaa juttuseuraa, sekä mielenkiintoista seurata kuvauksia... Helsinki-Vantaan lentokentällä odotellessani laukkuja, en Samia enää nähnyt... Kiitin Jesseä ja Niclasta mukavasta seurasta ja siitä, että he piristivät minun, yksin hiihtoleirillä olleen päiviä mukavasti....  Niclas ja Jesse toivottivat minulle hyvää hiihtokautta, sekä kertoivat minunkin olleen heille seuraa Suksitalli juttuineni ja  valokuvineni..... : )


Laskuja, Laskuja, Sananlaskuja....

On lukuisia vanhoja sananlaskuja, viisauksia, jotka aina silloin tällöin arkisessa elämässä osoittautuvat paikkansa pitäviksi: ympäri käydään ja yhteen tullaan,  minkä taakseen jättää, sen eestään löytää,  rakennettuja siltoja ei kannata purkaa.... Nämä vanhat sananlaskut osuivat aika hyvin kohdalleen jälleen kerran Levin hiihtolomallani. 

Eräänä aamuna lähdettyäni hotellilta kävelylenkille, oli aikomukseni kiivetä rappusia pitkin Panorama hotellille. Pysähdyin kuitenkin heti alkumetreillä katsomaan kiinteistövälitystoimiston ikkunaa, minkälaisia loma-asuntoja Levin keskustassa olisi myytävänä. Katselin ja vertailin loma-asuntojen hintoja. Ajatuksiini heräsi muutama kysymys loma-asunnoista, mutta en meinannut rohjeta kuitenkaan mennä sisään kysymään. Parin hassun pyörähdyksen jälkeen rohkenin, tai ehkä se oli kuitenkin kiinni vaan viitsimisestä, menin sisään kiinteistövälittäjän toimistoon.

Sisällä kiinteistövälitystoimistossa oli paikalla kolme työntekijää, jotka kaikki tervehtivät minua ystävällisesti. Esitin kysymyksen eräästä myynnissä olevasta loma-asunnosta. Miespuolinen kiinteistövälittäjä pyysi minua kohteliaasti istumaan viereensä  ja sanoi, että katsotaanpa kohteen tiedot tietokoneelta. Kun olin istahtanut hänen viereensä, hän kysyi nimeäni, jonka tietysti kerroin. Samalla me oikein kättelimme, niinkuin hyviin kaupanteko tapoihin tietysti kuuluukin. Sitten hän kysyi minulta, että tunnenko hänet? Sekunnin-kahden ajan ajatuksissani pyörittelin, että kuka tämä kiinteistövälittäjä voisi olla ? Yleensä aina vastaavissa tilanteissa henkilö osoittautuu vanhaksi intti-, tai rauhanturvaaja kaveriksi...  
Tällä kertaa suustani lipsahti kuitenkin, etten nyt kyllä muista, kuka hän voisi olla ? Vaikka samalla hetkellä siitä olikin vahva tunne! Kiinteistövälittäjä kertoi sitten nimensä. Kyllä... Jos olisin muistellut hetken pidempään, niin olisin muistanut kaverin ja kaverin nimenkin, sekä tietysti sen, mistä tunnemme toisemme. : ) .... Vuonna 1989 suoritimme varusmiespalvelusta samaan aikaan Vekaranjärvellä, Karjalan prikaatissa. "Kiinteistövälittäjä" oli Sissikomppanian miehiä ja minä suoritin varusmiespalvelusta Esikunta- ja Huoltokomppaniassa, varuskunnan hiihtovalmennettavana.  Aliupseerikoulussa olimme samalla sissilinjalla ja olimme ihan hyviä juttukavereita.

Jälleen kerran voin todeta; maailma on pieni, tai ainakin Suomi ! Siitä on lähes kolmekymmentä vuotta aikaa, kun edellisen kerran näimme toisemme. Kyllä tuo aika rientää... Tuntui kuitenkin mukavalta, kun hän kertoi, etten ole muuttunut kyllä yhtään vuosien varrella....No, kauppamies on kauppamies ja loma-asunnon hän olisi tietysti myynyt minulle asevelihintaan ! ; )


Ilta-Sanomat 20.2.2014. Lööppi museoitu Suksitalliini.  : )

Hotellin pimeässä saunassa

Majoituin Levin keskustassa olevassa hotellissa. Hotellihuoneeni oli oikein viihtyisä ja tilava. Kylpyhuoneessa oli kylpyamme, jossa rentouduin pitkään kuumassa kylvyssä kahtena ensimmäisenä iltana. Kolmannen  hiihtoleiripäivän iltana tuntui kuitenkin mukavalta mennä hotellin alakerrassa sijaitsevaan  saunaan. Saunan oven avattuani yllätyin, koska löylyhuone oli lähes pimeä. Saunan seinät olivat värjätty mustaksi ja katossa oli ainoastaan muutama pieni, himmeä led-lamppu. Hieman lisävalaistusta saunaan tuli ovessa olevasta pienestä ikkunasta. Istuttuani saunan lauteille, vastakkaisesta nurkasta kuului aikamoinen pulina. Heidän puheensa kuullosti siltä, että he taisivat olla Kroatialaisia alppihiihtäjiä, joita oli majoittunut samassa hotellista. 

Hetken aikaa pimeässä saunassa istuttuani, katseeni alkoi hapuilemaan löylyvesiämpäriä. Täytyyhän saunassa saada lämpöä lihaksiin, sekä hikeä pintaan... Kuten aina, niin tietysti tälläkin kertaa, vesiämpäri oli tyhjä.... Koska hieman viluinen oloni voimistui käytyäni täyttämässä vesiämpäri viileältä tuntuvassa pesuhuoneessa, aloin heittämään vettä kiukaalle perisuomalaiseen tapaan, hikeä pintaan.... 

Joitakin löylykauhallisia vettä kiukaalle heitettyäni, pulina saunan vastakkaisessa nurkassa alkoi hiljenemään ja saunojat alkoivat istua hämärässä saunassa entistä kumarammassa asennossa..... Hetken päästä he poistuivat saunasta yksi toisensa jälkeen....

Hetken aikaa istuin saunassa yksin, kunnes ovi avautui. Lähes pimeään saunaan astui hahmo, joka Suomea puhuen ihmetteli myös vähän saunan valaistusta.

Saunaan tullut henkilö antoi varsin mukavan ja sosiaalisen ensivaikutuksen itsestään, ja kun keskustelu yhteys oli saatu, kerroin hänelle ulkomaalaisista saunojista, jotka olivat juuri poistuneet ennen hänen tuloaan.


                                       Suksitallille, Sami Jauhojärvi, 28.11.2018.  : )

Innostuin sitten muistelemaan vastaavanlaista tilanne talvella vuonna 1997, jolloin olin Bosniassa rauhanturvaajana. Toimin siellä varastonhoitajana pataljoonan keskusvarastolla. Suomalaisten rauhanturvaajien leirissä asui talvikuukausien ajan myös Bulgarialainen lumityöryhmä, joka teki lumityöt leirissä, sekä läheisessä Doboj:n kaupungissa.

Eräänä synkkänä ja pimeänä arkipäivän iltana, kun työpäivä varastolla oli päättynyt ja päivällinen syöty, oloni oli hyvin väsynyt, eikä huvittanut lähteä edes urheilemaan millään tavalla. Päätin mennä suoraan saunaa ja siitä sitten ajoissa nukkumaan. 

Koska menin saunaan melkein päivälliseltä suoraan, sain saunoa aluksi isossa saunassa ihan yksin. Huh, huh...Saunan lämpö, rauha ja hiljaisuus tuntui tosi mukavalta, erityisesti nyt, koska olotilani oli lisäksi hieman alakuloinen... Sitten alkoi saunan ovesta ramppaamaan porukkaa sisään... Saunaan saapui toistakymmentä Bulgaarialaista rauhanturvaaja... Voi hemmetti minkälainen pulina heistä läksi..... Tämäkin vielä..... : (  !

Sitten huomasin löylyvesiämpärin lähelläni, jossa oli tälläkertaa vielä reilusti vettäkin. Aloin viskaamaan vettä kiukaalle oikein kunnolla... Oli mukava huomata, mitä enemmän heitän vettä kiukaalle, sitä vähemmän kuului saunan toisesta kulmasta Bulgarialaisten pulinaa... Vettä vaan lisää kiukaalle, ei tunnu missään.... Sauna, Sisu ja Sibelius..... 


Levi, 28.11.2018

Sitten alkoi saunan ovi käymään, Bulgaarialaiset alkoivat poistumaan aika vauhdikkaasti saunasta.... Eikä siinä mennyt kauan, kun sain jälleen istua saunassa ihan yksin, omassa rauhassa... Mielialanikin kummasti piristyi, melkein alkoi hymyilyttämään....

Kun sain tarinan kerrottua loppuun Levillä hotellin pimeässä saunassa vuonna 2018,  vieressäni istuva henkilö kertoi olleensa aikanaan myös Bosniassa rauhanturvaajana... Hetken aikaa keskusteltuamme: olimme olleet samaan aikaan Bosnian Doboj:ssa vuonna 1996-1997, asuimme samassa leirissä, olimme samassa komppaniassa, asuimme viereisissä majoitusparakeissa ja  saunoimme sielläkin samassa saunassa....  

Pukuhuoneen puolelle mentyämme jäähdyttelemään, katseemme kohtasivat ja hauskasti totesimme yhteen ääneen, että sinähän se siinä... Oli tosi kiva nähdä ja paiskata kättä mukavan, vanhan rauhanturvaaja kaverin kanssa !

Toisen kerran tällä hiihtoleirillä sain todeta; maailma on pieni, tai ainakin Suomi, sekä ympäri käydään ja yhteen tullaan... : )  ! Siitä on yli kaksikymmentä vuotta aikaa, kun edellisen kerran näimme rauhanturvaaja kaverin kanssa toisemme.... Kyllä tuo aika vaan rientää..  : )



Mukavia hiihtomuistoja vuosikymmenien takaa !

Maakuntaviesti hiihdetään perinteisesti loppiaisena

Myllykosken Kilpa-Veikot voitti Maakuntaviestin Kouvolassa vuonna 1987 vuosikymmenien tauon jälkeen. 



Suksitalli on Instagramissa

Aki O


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Mr Seefeld - Eero Mäntyranta - Järvinen Erikoiskilpa



Vuoden 2019 pohjoismaiden hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 19.2. - 3.3.2019 Seefeldissä, Itävallassa. Seefeldissä hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään nyt toista kertaa, ensimmäinen kerta oli vuonna 1985.

Seefeldissä on järjestetty myös Innsbruckin olympialaiset vuonna 1964. Kilpailujen ehdoton hiihtokuningas oli Eero Mäntyranta, joka voitti olympiakultaa 15 km ja 30 km matkoilla ylivoimaisesti. Viestissä Mäntyranta saavutti hopeaa Väinö Huhtalan, Arto Tiaisen ja Kalevi Laurilan kanssa. Mäntyranta hiihti lisäksi 50 kilometrin kilpailun, sijoittuen siinä kilpailussa yhdeksänneksi.

Innsbruckin olympialaisten aikana Eero Mäntyranta oli ollut paikallisessa ravintolassa, jossa järjestettiin miesten kauneuskilpailut. Mäntyranta oli valittu kauneuskilpailussa Mr Seefeld:ksi, josta hän sai myös lempinimensä.

Vanhoja valokuvia katseltuani, olen huomannut, että Eero Mäntyranta hiihti Innsbruckin olympialaisissa Järvisen Erikoiskilpa puusuksilla. Suksitallini kokoelmasta löytyy useita eri vuosimalleja puisista Järvisen Erikoiskilpa suksista. Omasta mielestäni kokoelmani arvokkaimpia kilpasuksia ovat kolme Järvisen Erikoiskilpa puusuksiparia, joissa ei ole ollut koskaan edes siteitä kiinni. 


Lapin ensilumen lumileirit

Useana vuonna 80-luvulla ja vielä 90-luvun alkuvuosina kävin marraskuun lopulla, joulukuun alkupuolella ensilumen hiihtoleirillä Saariselällä Myllykosken Kilpa-Veikkojen hiihtäjien kanssa. Ensimmäisillä lumileireillä latu-urat olivat hyvin kapeita ja valaistua latua ei alueella ollut kuin muutama kilometri. Myllykoskelaisesta nuoresta hiihtäjästä Saariselän ja Kiilopään tunturialueella oli omanlainen, upea Lapin tunnelma hiihdellä. 

Vuosien vieriessä eteenpäin, hiihtourat alkoivat leventyä luisteluhiihdon yleistyessä ja valaistut ensilumen latukilometrit lisääntyivät vuosi vuodelta. Saariselällä Lapin erityinen taika ja tunnelma alkoi pikku hiljaa muuttua. 

Innostukseni hiipuessa kilpahiihto harrastukseen 90-luvulla ja siirtyessäni muihin urheiluharrastuksiin, Lapin ladut eivät houkutelleet minua vuosikausiin, ei edes Lapin keväthanget. 

Olisikohan ollut kevät-talvella vuonna 2004, kun lomailin Saariselällä vajaan viikon jalkapallojoukueeni mukavan pelikaverini kanssa. Saariselän alue oli muuttunut noin kymmenessä vuodessa aika paljon. Mökkejä, hotelleja ja ravintoloita oli rakennettu valtavasti lisää. Hiihto- / luistelu-urat olivat muokattu moottoritien levyisiksi ja valaistu latu ulottui Saariselältä Kiilopäälle asti. Kasvaneet Lapin turistimäärät ovat tietysti vaatineet suuria muutoksia. 


Kaisport:n valmistama Järvinen Ski Team kilpahiihtopuku 70-luvulta.

Vuonna 1987 olin Saariselällä ensilumen hiihtoleirillä poikkeuksellisesti vanhempieni ja enoni kanssa. Enoni, jolla oli hieman kilpahiihto kokemusta nuoruusvuosilta, oli innokkaasti mukana minun kilpahiihtoharrastuksessani ja se tuntui minusta mukavalta, vaikka hän välillä tiesikin kaikesta ihan kaiken....

Majoituimme koko porukka tutun myllykoskelaisen hiihtomiehen viihtyisässä ja tilavassa rivitaloasunnossa.  Nyt vuosikymmeniä myöhemmin mietiskellessäni tuota hiihtoleiriviikkoa, se oli aika hienoa aikaa elämässäni.  Minulla oli upea, mieleinen kilpahiihtoharrastus, jossa läheiseni elivät vahvasti mukana..... Elämä oli melko huoletonta aikaa..... 

Leiriviikon ensimmäiset hiihtopäivät sujuivat hienosti ja hiihtokunto tuntui hyvältä.  Eräänä iltana kävelin Saariselän pääkadun varressa olevalle puhelinkopille soittamaan valmentajalleni Purhon Artsille kertoakseni, että tosi hyvin kulkeee. : ) 

Artsi oli tietysti tyytyväinen kuullessaan valmennettavansa kuulumiset ensilumen leiriltä. Hän ehdotti, että voisin seuraavana viikonloppuna kotimatkatkalla aloittaa halutessani kilpailukauden Rukalla hiihdettävissä Kaamoshiihdoissa, mikäli jälki-ilmoittautuminen vaan onnistuu ?

Artsi soitti puhelimella Rukalle ja sai ilmoitettua minut mukaan kilpailuun. Me Saariselällä aloimme suunnittelemaan kotimatkan ajoreittiä ja majoittumista Rukalla. Enoni oli tuolloin töissä vakavaraisessa valtion yrityksessä Neste:llä, joka nykyään tunnetaan nimellä Gasum. Neste:llä oli Rukalla valtavan iso kelohonka mökki, jonka enoni sai vuokrattua meille kilpailuviikonlopun ajaksi. Asiat järjetyivät siis hienosti...

Hiihtokilpailun alku sujui hienosti ja johdin nuorten sarjaa alkumatkasta isäni ja enoni väliaikapisteellä. Maalissa sijoituin tosin vasta kuudenneksi, mutta Ihan hyvä kauden avaushiihto kuitenkin.


Järvisen tallihiihtäjän Frank Shorter kilpahiihtopuku vuodelta 1989


Nämä vuoden 1987 Rukan Kaamoshiihdot ovat tulleet vuosien saatossa useita kertoja mieleeni. Melkein aina, kun Rukalla hiihdetään kilpaa. : )

Kun valmentajani Artsi ilmoitti minut kilpailuun soittamalla puhelimella, olisikohan hän artikuloinut nimeni hieman epäselvästi, olisiko puhelinlinja ollut vähän huono, vai mistä sitten johtuikaan.... ?  Rukan vuoden 1987 Kaamoshiihtojen lähtöluettelossa oli poikien 18-vuotiaiden sarjaan ilmoittautunut:   AGI  ONATZU   Suomi.  : )

Omasta mielestäni sukunimeni ei nyt niin erikoinen ole, mutta lukuisia kertoja olen saanut tavata sitä kirjain kerrallaan sinne, sun tänne, kuinka se kirjoitetaan.

Ennen kuin pääsin puolustusvoimille töihin, olin useita kertoja kertausharjoituksissa, joista useat järjestettiin Karjalan prikaatin ampuma-alueella Pahkajärvellä.  Eräissä kertausharjoituksissa reserviläiskavereillani oli hauskaa, kun joku intin kapiainen, eli kantahenkilökuntaan kuuluva yritti saada minuun huutamalla yhteyttä ampuma-alueella, kun kävelin muusta joukosta vähän kauempana.  "SITSU".  Reserviläiskaverini olivat pyöritelleet päitään vinkiksi kapiaiselle, ettei nimi osunut kohdalleen.... "VATSU".  Reserviläiskaverini pyörittivät kapiaiselle jälleen päitään, ettei vielä toisellakaan kerralla osunut nimi ihan nappiin...... Joku reserviläisistä vinkkasi sitten kapiaiselle, että "se nimi on muuten Onatsu" .......  "Niii just.......  Onatsu !!!!!!!!!"


Suomen Itsenäisyyspäivä 6. joulukuuta 

Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. joillekin ansioituneille ihmisille annetaan kunniamerkkejä,  sekä kunnostautuneille reserviläisille ja puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluville sotilaille myönnetään sotilasarvon ylennyksiä... Minulle kävi aikanaan niin, että minun sotilasarvoani laskettiin peräti kahden sotilasarvon verran.... Ei tosin itsenäisyyspäivänä. 

Kävi nimittäin niin..... Pääsin puolustusvoimille töihin aliupseerin virkaan tammikuussa 2011. Menin sovittuna päivänä, oikeaan kellonaikaan uudelle työpaikalleni. Työtehtävä tuntui erittäin mielenkiintoiselta ja vuorossa olevat työkaverit ottivat minut hyvin vastaan.  Oli mukava aloittaa uudessa työpaikassa. 

Ensimmäinen työpäiväni aloitettiin rauhallisesti jutustellen ja aamukahveja juoden. Siirryin sitten varusvarastolle vastaanottamaan varusteeni. Kun varastomies oli antanut minulle kaikki listanmukaiset varusteet, hän kysyi lopuksi, mikä on sotilasarvoni ?  Hetken mietin asiaa, todeten sitten olevani vääpeli. Olenhan reservin sotilasarvoltani vääpeli.... 

Puolustusvoimien virassa olevien kantahenkilökuntaan kuuluvien sotilaiden sotilasarvot ja reservin sotilasarvothan ovat kaksi eri asia, mutta tätä minä en uutena työntekijänä tiennyt. 



Varusteet saatuani pukeuduin maastokuviolliseen pukuun, johon laitoin varusvarastolta saamani vääpelin arvomerkit. Tämän jälkeen lähdin varuskuntakierrokselle, sekä ilmoittautumaan esimiehilleni. Puolustusvoimissa on nimittäin sellainen tapa, että uusi työtekijä ilmoittautuu kaikille esimiehilleen. 

Aloitin ilmoittautumisen osastoni ylimmästä johtajasta alkaen..... "Vääpeli Onatsu ilmoittautuu"..... Päästyäni kolmannen esimieheni toimistoon ja siinä vähän aikaa jo jutusteltuamme, hänen puhelimensa  soi.... Toinen niistä esimiehistäni, joille olin jo ilmoittautunut oli soittaja. Hän ilmoitti, että "Onatsun palvelusarvo on muuten kersantti !"

Näinhän se menee, että aliupseerin sotilasvirka aloitetaan aina kersantin sotilasarvolla...  Jälkeenpäin työkaveri kertoi vähän ihmetelleensä vääpelin sotilasarvoani. Olihan hän ollut jo yli kymmenen vuotta aliupseerin sotilasvirassa ja oli vasta ylikersantti...... : )



Uuno Turhapuro armejan leivissä elokuvassa, Uuno ylennetään varusmiespalveluksen aikana majuriksi, vai peräti everstiluutnantiksi. Uunolla oli hieno rakettimaisesti nousujohteinen varusmiespalvelus.... Minulle kävi toisin...Minä aloitin aliupseerin sotilasurani vuonna 2011 tammikuussa hienosti vääpelinä, mutta jo ennen ensimmäisen työpäiväni ruokatuntia, sotilasarvoni oli pudotettu kersantiksi. : )  

Vuodet ovat vierähtäneet ja töitä tehty ahkerasti puolustusvoimilla. Sen verran  sotakoulujakin kerinnyt käymään, että olen saanut yhden ylennyksen, ylikersantiksi. : ) 

Suksitallin aarteita: käyttämättömät, siteettämät Järvisen kilpasukset. 



Suksitalli on nyt myös Instagramissa



 Kaamoshiihdot 1987, P 18, 10 km, IV.  Pokaali museoitu Suksitalliin. : ) 


Agi Onatzu,  Suomi, Myllykoski