Kuplan kone

Aika paljon olen kesän aikana töitä tehnyt, vaivaa nähnyt ja muutaman kympin eurojakin käyttänyt, saadakseni suksitallini kokoelmaan uusia suksia. Aika tyytyväisenä voin sanoa, ettei tehty työ ja siihen uhrattu aika ole ihan hukkaan mennyt. Olen nimittäin saanut hankittua kokoelmaani useita siteettömiä, käyttämättömiä Järvisen suksia, jopa 60-luvulta olevat puiset Erikoiskilpasukset. 

Kauppoja olen tehnyt kolmen yksityishenkilön kanssa, sekä kaksi ja puoli paria : ) Järvisen suksia sain ostettua Ristiinan Realisointikeskuksesta. Realisointikeskuksessa olleet sukset olivat tulleet heille noin vuosi sitten konkurssiin menneestä urheiluliikkeestä, jonka varastosta oli vielä löytynyt vanhoja Järvisen suksia  70- ja 80-luvulta.  

Aloitin aikanaan suksien keräilyn Järvisen kilpasuksista, mutta olen myös hankkinut tilaisuuden tullen Järvisen muitakin suksimalleja, mikäli ne ovat siteettömiä, käyttämättömiä suksia. Viime vuosina olen  kokoelmaani hankkinut myös vähän muunkin merkkisiä kilpasuksia. 

Juhannuksen jälkeisellä viikolla kävimme poikani Aleksin kanssa kahdestaan matka-autolla lomailemassa Punkaharjulla. Paluumatkalla poikkesimme Ristiinan Realisointikeskuksella tekemässä pieniä hankintoja mökille. Siellä tulikin sitten hauska tilanne, kun pääsin tekemään suksikauppoja Järvisen "uusista" ja käyttämättömistä suksista keskellä helteistä kesää. 

Realisointikeskuksessa Järvisen sukset olivat  sekaisin kahdessa rullakossa. Vaikka kuinka etsi ja etsi, löysin vain yhden Järvisen kilpasuksen, josta tietysti veloitettiin täysi hinta. : (   
Tosi mukavalta kuitenkin tuntui saada edes toinen suksi juuri tästä Järvisen kilpasuksimallista, koska mielestäni se on yksi kauneimmista Järvisen lasikuitukilpasuksimalleista.

Kilpasuksista puheen ollen, Hollolassa järjestetään jälleen rullasuksihiihtokilpailut 19.8.2018.
Aikomukseni on osallistua kilpailuihin, kuten viime vuonnakin,  jolloin 10-vuotias poikani Aleksi oli mukana huoltajana. : )

Aleksi seurasi  ja vähän kannustikin minua vuosi sitten, kun kiersin kilpailussa Hälvälän rullahiihtoradan  muistini mukaan kolme kierrosta. Parhaani yritin, hiihdin tietysti niin kovaa kuin pystyin ja  lopussa puristin myös hyvän loppukirin. Maaliin päästyäni hengitin aika kiivaasti ja nojasin sauvoihini jonkin aikaa. Aleksi käveli hiljaa luokseni ja selvästi mietiskeli jotakin. Hetken aikaa vierelläni seistyään hän sanoi: " iskä, kun sie alat olemaan kuitenkin jo aika vanha, niin pitääkö sun enää hiihtää noin kovaa ! "  
Täytyy myöntää, että kommentti tuli pikkasen "puskista" ja kyllä se vähän kirpaisikin. : ) 

Iästä puheen ollen....Muutama vuosi sitten, menin kahden työkaverini kanssa kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni sotilasesterataa Vekaranjärvellä. 
Oli huhtikuu. Sää oli aurinkoinen, mutta tosi kylmä. Aloitimme esteradan kiertämisen rauhallisesti, mutta korkean, betonisen seinäesteen tullessa vastaani, innostuin spurttaamaan ja ponnistamaan ylöspäin melkein pystysuoralle seinälle ihan liian voimakkaasti kylmillä lihaksilla. Reväytin toisen jalan pohkeeni tosi pahasti. Monta seuraavaa päivää pohje oli tosi kipeä ja aivan sininen, sekä liikkuessani jouduin hakea tukea kyynärsauvoista. Sairaslomalla taisin loppujen lopuksi olla peräti 2-3 viikkoa.  
Palatessani töihin, juttelin tapaturmasta jo vuosikymmeniä sitten hiihtoympyröissä tutuksi tulleen hyvän työkaverini kanssa.  Hän sanoi minusta hienosti: "Aki, katsoppas mitä numeroita siinä sun sosiaaliturvatunnuksessasi on , niin osaisit ehkä ottaa jo vähän rauhallisemmin !".  : ) 

Ristiinan Realisointikeskuksesta sain ostettua Järvinen Montana sukset, joiden uskon olevan peräti 70-luvun mallistoa ! Sukset eivät ole kilpasuksimallia, mutta ne ovat karvapohjasukset, eli Skinit ! 
Pitokarvat ovat Järvisen Montana suksissa ehkä vähän pidenpää karvaa, kuin nykysuksissa käytettävät. Materiaalitkin ovat mitä luultavammin aivan toisenlaisia. 

Vuosien varrella olen lukuisilta henkilöiltä saanut ja ostanut  Järvisen suksia, vaatteita ja  varusteita. Hyvin monella Järvisen suksensa minulle antaneella, tai myyneellä on ollut mukavia ja ikimuistoisia hiihtotarinoita, joita he ovat kertoneet kauppoja tehdessämme. Kerran jopa yksi mies vuodatti hieman kyyneleitä muistellessaan myymiensä suksien historiaa. 

Aika usein olen maininnut olevani Järvisen suksien ja varusteiden keräilijä, joskus olen myös maininnut, että on minulla Suksitalli blogisivutkin. : ) Monta kertaa on tuntunut siltä, kuin ihmiset olisivat tyytyväisiä ja iloisia siitä, että heidän Järvisen suksensa pääsevät keräilijän suksitalliin.   

Kuvissa keskimmäiset Järvinen FIBER-STEP sukset sain hankittua noin 50-vuotiaalta naiselta alkukesällä. Hän kertoi setänsä ostaneen upeat, punavalkoiset Järvisen sukset, hänen ollessa noin 13-vuoden ikäinen. Saadessaan sukset, olivat ne olleet hänestä niin kauniit, ettei hän ollut raaskinut ottaa aluksi edes niitä käyttöönsä, vaan hiihteli vanhoilla suksilla.
Vuodet vierähtivät ja sukset jäivätkin kokonaan käyttämättä. : (  Vuosikymmenien aikana sukset ovat kulkeutuneet useiden muuttojen mukana aina heidän uuteen kotiinsa, mutta nyt hän oli päättänyt luopua ja lahjoittaa suksensa ilmaiseksi. 
Minä satuin olemaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja sain sukset kokoelmaani. : )

Kuplan kone

Hiihtäessäni kilpaa nuorten sarjoissa 80-luvulla, kuuluin useamman vuoden ajan Kymen piirin hiihtovalmennusryhmiin. Nuorempaa ikäluokkaa kutsuttiin valtakunnallisesti Hopeasompa, vanhempaa ikäluokkaa Kultasompa valmennusryhmiksi ja kilpailuissa ikäsarjoiksi. Leirejä järjestettiin kesäisin ja syksyisin: Tanhuvaaran urheiluopistolla Savonlinnassa, Vierumäen urheiluopistolla, Luumäen Latukartanossa, Vuokatin urheiluopistolla, Valkealassa, Inkeroisissa....  

Leirit olivat pituudeltaan viikonlopusta, noin viiteen päivään. Minusta oli aina kiva olla leireillä ja harjoitella porukan mukana, koska Myllykosken Kilpa-Veikoissa ei ollut ketään muita tosissaan kilpaa hiihtäviä nuoria tuohon aikaan. 

Ollessamme Vuokatin urheiluopistolla leireillä, meidän valmentajinamme toimi mm. Reijo Jylhä, Vesa-Pekka Sarparanta, Kenneth Penttinen... Kerran Luumäen Latukartanossa järjestetyllä useamman piirin yhteisleirillä yksi valmentajista oli Jari Piirainen, joka myöhemmin toimi mm Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtajana. 

Erään Vuokatin leirin jälkeen oli tullut jotain puhetta kotona äitini kanssa Vuokatin urheiluopiston valmentajista. Äitini kertoikin, että Vesa-Pekka Sarparanta on Kouvolasta kotoisin. Enään en muista, oliko Vesa-Pekka lapsuudessa / nuoruudessa ollut äitini naapuri, vai koulussa luokkakaveri. Äitini lähetti kuitenkin vanhalle kaverilleen terveisiä, kun menin seuraavan kerran Vuokattiin leirille.

Kerran menin Vuokatin urheiluopistolla järjestetylle hiihtoleirille vuonna 1984 Myllykosken Kilpa-Veikkoihin siirtyneen Petri Ahon kanssa kahdestaan hänen vanhalla, tummanpunaisella Volkswagen Kuplalla. Pete taisi kuulua tuohon aikaan Hiihtoliiton B-maajoukkueeseen ja lähti Vuokattiin pitämään omaa henkilökohtaista harjoitusleiriä. 

Leirille lähdettäessä, Pete haki minut meiltä kotoa kyytiinsä. Varusteitani autoon pakatessamme, Pete kertoi hänen isänsä Eeron antaneen sellaisen ohjeen, että Kuplan koneeseen on reissun aikana lisättävä öljyä ! Minäkin ymmärsin tilanteen "vakavuuden", öljyä on lisättävä reissun aikana ! 

Liikkeelle lähdettiin ja matka Vuokattiin sujui ihan hienosti vanhalla VW Kuplalla. Juttua riitti puolin toisin. Autoradiosoitinta ei autossa ollut, mutta minulla oli mukana valtavan iso Philips:n patterikäyttöinen MegaBasso C-kasettiradiosoitin ja nippu kasetteja, joita kuuntelimme. 

Ajellessamme kohti Vuokattia, muistutimme vuorotellen toisiamme, että seuraavalla kahvitauolla lisäisimme Kuplan koneeseen öljyä. Jokaisen tauon jälkeen, havahduimme aina vasta liikkeellä ollessamme, että niin se vaan jäi Kuplan koneeseen öljyä lisäämättä. 
Perille Vuokattiin pääsimme hienosti aikataulussa, fiilis oli korkealla ja Pete sai  majoituksen samasta mökistä, jossa minä olin. 

Vajaan viikon mittaisen leirin harjoitukset sujuivat erittäin hyvin. Leirin aikana muistutimme Peten kanssa vuorotellen toisiamme useita kertoja, että Kuplan koneeseen on lisättävä öljyä, ennen kuin lähdemme ajelemaan kotia kohti.

Leiri päättyi... Kotiinpäin ajellessamme kuuntelimme jälleen poppia C-kaseteilta, höpötimme niitä, näitä ja havahduimme jälleeen, että emme olleet kuitenkaan muistaneet lisätä öljyä Kuplan koneeseen Vuokatissa. MITEN SE ÖLJYN LISÄÄMINEN VOI OLLA NIIN VAIKEAA ! 

Kotimatka Vuokatista sujui oikein hienosti hyvän kaverin kanssa. Kesäilta oli jo vaihtunut yöksi, kun pääsimme Kouvolan Käyrälammen kohdalla olevaan Tykkimäen suureen nousuun. SE OLI SITTEN SIINÄ.... ! Kuplan kone päästi sellaisen äänen, ettei ollut epäilystäkään mitä tapahtui. Kone leikkasi kiinni ! Pete käänsi auton tien sivuun ja auto pysähtyi siihen. Hän yritti vielä käynnistää moottorin, mutta kone oli totaalisen  jumissa. Sitten kaksi auton moottoreista mitään ymmärtämätöntä, minä ja Pete, avasimme Kuplan konepellin. Syy siihen, miksei öljyn vähyydestä hälyttävä merkkivalo syttynyt auton mittaristossa selvisi.  Merkkivalon johdon pää oli irronnut koneesta. : (

Onni onnettomuudessa... Onneksi olimme juuri Käyrälammen leirintäalueen kohdalla. Pete kipitti keskellä yötä leirintäalueen vastaanottoon ja sai sieltä soitettua isällensä, joka tuli hetken päästä hinaamaan Kuplan pois. Peten isä Eero antoi pojille "vähän rakentavaa palautetta !", mutta samalla kyydillä kuitenkin päästiin kotiin. 

Peten isä Eero, oli myöhemmin avannut Kuplan koneen ja yrittänyt korjata sen. Moottorin männät olivat sulaneet niin tiukasti moottoriin kiinni, ettei siitä enää toimivaa konetta saanut tehtyä. Siinä kävi sitten niin, että koko auto meni hylkyyn, tai se myytiin ja Pete osti "uuden auto", Ford Taunuksen. 

" Pojat on poikia ! "

Puolustusvoimien Mestariluokan hiihtomerkki

Tilaisuus oli mukavasti ajoitettu ja se tuli kivasti yllätyksenä, kun minulle ojennettiin 9.7.2018 Vekaranjärvellä puolustusvoimien Mestariluokan hiihtomerkki viime talven partiohiihto menestyksestä sotilaiden Suomen mestaruuskilpailuissa Kajaanissa. 
Sotilaiden Suomen mestaruuskilpailuissa, B-sarjan partiokilpailussa oli mukava 23 joukkuetta. Minun johtamani Karjalan prikaatin partio voitti Suomen mestaruuden ! 
Voiton arvokkuutta nostaa se, että joukkueessani oli lisäkseni kolme varusmiestä. Kilpailussa oli mukana useita joukkueita, joissa kaikki partion jäsenet olivat kantahenkilökuntaan kuuluvia.

"Vielä on kesää jäljellä....."  : )

AKI