Paras kaverini Pete

Petri "Pete" Aho: hiihdon Suomenmestari 20-vuotiaiden sarjassa,  maailmancup hiihtäjä, Myllykosken Kilpa-Veikot, ....

Myllykosken Kilpa-Veikkoja edustaneen hiihdon maailmanmestarin Arvo Viitasen kilpailu-uran päättymisestä vierähti peräti kolmekymmentä vuotta, ennenkuin saman seuran seuraava kilpahiihtäjä Petri Aho, edusti Suomea maailmalla.

Vuonna 1986 Pete edusti Suomea nuorten MM-kilpailuissa Lake Placidissä, sijoittuen hienosti 16.-sijalle 30 kilometrin kilpailussa. Pete hiihti aikuisten sarjassa yhden maailmancup osakilpailun Tsekkoslovakian Nove Mestossa, vuonna 1989.

Inkeroisten Marinkylästä kotoisin oleva Pete sai kilpahiihto oppinsa Inkeroisten Terhossa. Hänen kilpahiihto uransa alkuvuosien valmentajana toimi Lauri "Lasa" Juura. Myllykosken Kilpa-Veikkoihin Pete siirtyi vuonna 1984, jolloin hänen valmentajana aloitti Arto Purho. Artsi Purho oli myös minun valmentajani. Olisikohan Pete ollut Artsin ensimmäinen valmennettava ja minä sitten toinen. Artsin ja Peten kanssa oli mukava harjoitella ja viettää muutenkin vapaa-aikaa heidän kanssaan. Se oli hienoa aikaa....

Meillä oli kolmestaan mukava tekemisen meininki useita vuosia. Muistan kuinka yhtenä vuonna jouluaattona teimme kaksi hiihtoharjoitusta: aamupäivällä, sekä illalla. Uskoimme saavamme etumatkaa jouluaattoiltana harjoittelusta muihin kilpailijoihin, koska kaikki muut kilpahiihtäjät viettävät mitä todennäköisemmin aattoiltaa joulukuusen ympärillä.  

Ensi tapaamisesta alkaen olimme Peten kanssa heti tosi hyviä kavereita. Useamman vuoden ajan harjoittelimme usein kahdestaan, kävimme yhdessä leireillä, kilpailimme samoissa kilpailuissa ja tehtiin kahdestaan kaikenlaista.

Hiihdon kesäharjoittelulajeina Peten kanssa aloitimme 80-luvulla triathlonin, sekä Savolaismallisella veneellä kilpasoudun. Ne oli mukavia juttuja tehdä hyvän kaverin kanssa.

Pete oli reipas ja mukava kaveri, paras kaveri !

Yhdysvalloissa on urheilupainotteisia yliopistoja, jotka haluavat mainetta ja  kunniaa yliopistojen välisissä kilpailuissa.  Kauden tärkeimmät kilpailut ovat tietysti yliopistojen väliset mestaruuskilpailut. Petelle taidettiin tarjota hyvää opiskelustipendia Yhdysvaltalaiseen St. Lawrence yliopistoon nuorten maailmanmestaruus hiihtokilpailuissa Lake Placid:ssä vuonna 1986.  Pete tartui tähän mahdollisuuteen, jossa yliopisto-opiskelu ja kilpahiihtoon panostaminen olivat molemmat mahdollisia. Peten yliopisto-opiskelujen alkamisvuotta en muista, mutta meidän vuosien aika tiivis yhteityömme alkoi saada vähän etäisyyttä.

Pete kävi Yhdysvalloista Suomessa opintojen kesälomien aikana, jolloin luonnollisesti harjoittelimme paljon kahdestaan ja teimme muitakin juttuja välillä isommallakin porukalla. Eräänä kesänä kävimme jopa Itävallan Ramsaussa  hiihtoleirillä. 

Vuonna 1989 Lahdessa järjestettiin hiihdon maailmanmestaruus kilpailut. Pete oli alkutalvesta Suomessa ja antoi vahvan näytön erityisesti Lapuan MM-tarkkailukilpailuissa luistelutyylin kilpailussa. Pete valittiin Tsekkoslovakian Nove Mestossa hiihdettyyn maailman cup:n osakilpailuunkin ja hänen mahdollisuuksista luistelutyylin specialistina tulla valituksi MM-kotikisoihin puhuttiin kovasti.  Lahden 1989 MM-hiihtojen Suomalaisten  tärkein tarkkailukilpailu oli juuri Lahdessa järjestettävät SM-hiihdot. Varmasti monelle hiihdon seuraajalle oli suuri yllätys, kun Pete lähtikin ennen SM-kilpailuja jatkamaan opintojaan Yhdysvaltoihin. 

Vähitellen 90-luvun alussa opiskelujen päätyttyä Yhdysvalloissa, Pete alkoi panostamaan täysillä business alan työuraansa. Petestä tuli maailman kansalainen ja on  asunut ja tehnyt töitä vuosien varrella ympäri maapalloa: New York, Rooma, Malesia, Budapest, Venäjä, Hampuri,.....

Vuonna 2003 kävin Peten luona kylässä Roomassa. Se oli kiva reissu. Viikon mittaisen matkani aikana kiersimme Rooman nähtävyydet, tutustuimme Vatikaaniin ja junalla kävimme Monacossa katsomassa Formula 1  kilpailun... Voi hemmetti, miten tuo aika on rientänyt, kun taas pitää kirjoittaa, että vuosikymmenien aikana olemme kuitenkin vain hyvin satunnaisesti nähneet ja vaihtaneet Peten kanssa kuulumisia.

Skilom 155 Carbon Racing, vm 1984-85

SKILOM

Peten noustessa nuorten sarjassa Suomen huipulle, hän hiihti Norjalaisilla Skilom suksilla. Hiihtoliiton valmennusryhmään päästyään hänen täytyi vaihtaa Hiihtoliiton suksipooliin kuuluvaan suksimerkkiin. Suksipooliin kuulumattomilla Skilom suksilla Pete ei olisi saanut hiihtää Suomen edustustehtävissä. Pete vaihtoi Skilom:n sukset Järvisen suksiin, joka oli Myllykosken Kilpa-Veikkojen hiihtäjälle luonnollinen ratkaisu. : )

Saadessani ajatuksen tehdä vanhasta hyvästä hiihtokaveristani blogijuttu, menin heti katsomaan kotimme ullakolle, löytyisikö Skilom sukseni vielä sieltä ? Onneksi yksi pari oli  vielä tallessa, joka on taas osoitus siitä, ettei ikinä pitäisi myydä, tai heittää mitään pois, koska ei voi tietää mitä tulevaisuudessa vielä tarvitsee. 

Voi olla, etten enää ikinä hiihdä näillä suksilla, mutta mukavasti vanhat Skilomin sukset tuovat muistoja mieleeni. Minulla oli aikanaan kolmet erilaiset Skilomit: punaiset, siniset ja mustat. Ostin nämä sukset Peteltä edullisesti, kun hän pääsi Järvisen tallihiihtäjäksi. Blogijutun suksien kuvauksen jälkeen laitoin Skilomin suksiparista toisen suksen autotallimme kokoelmaani esille, jonne se ehdottomasti kuuluu.  

Varusmiespalvelus Karjalan prikaatissa

Karjalan prikaati oli aikanaan erittäin urheilumyönteinen varuskunta, joka halusi menestyä puolustusvoimien urheilukilpailuissa, erityisesti hiihdossa. Prikaatin hiihtäjät kilpailivat: prikaatin mestaruudesta, sotilasläänin mestaruudesta, puolustusvoimien mestaruudesta, Oltermanni viestissä, Kymenlaakso viestissä,...

Karjalan prikaatilla oli 80-luvulla niin hyvässä urheilumyönteisen varuskunnan maineessa, että Suomen parhaat asevelvollisuusikäiset kilpahiihtäjät  halusivat suorittaa asepalveluksen ennemmin Vekaranjärvellä, kuin Lahden Urheilukoulussa !!!

Pete on vuosien varrella lukuisia kertoja muistellut lämmöllä omaa varusmiesaikaansa Karjalan prikaatissa vuonna 1986-87. Erityisesti hän on korostanut, kuinka hyviä ja mukavia jätkiä palveluskaverit olivat olleet: Lippojoki, Manninen, Koho, Teitto, Hokkanen.... Prikaatin varusmies hiihtovalmennettavien ryhmä oli tuolloin varmasti Karjalan prikaatin historian yksi kovatasoisimpia. Pete esimerkiksi voitti puolustusvoimien hiihdon Suomen mestaruuden henkilökohtaisella matkalla ja viestissä. 

Kilpailumatka Lappeenrantaan Rinkelihiihtoihin

Lappeenrannan Hanhijärvellä järjestettiin aikanaan perinteikkäät kansalliset Rinkelihiihdot. Niistä kilpailuista ei ikinä tarvinut lähteä ajelemaan kotiapäin tyhjin käsin. Rinkelihiihdoista sai nimittäin kaikki maaliviivan ylittäneet kilpahiihtäjät valtavan ison Viipurin rinkelin. Hanhijärven hiihtoja sponsoroi paikallinen leipomo, joka taitaa olla edelleen toiminnassa. 

Joskus 80-luvulla lähdettiin Petrin kanssa Rinkelihiihtoihin mun isän toimiessa autokuskina.

Matka sujui mukavasti miesporukassa. Mun isä ja Pete ovat ehkä vähän samanlaisia luonteeltaan. He innostuvat usein porukassa sellaiseen äijämäiseen uhoamiseen ja melskaamiseen. Minä taas vähän rauhallisempana kaverina olin usein tässä porukassa sivusta kuuntelijan roolissa. 

Ajellessamme kohti Lappeenrantaa, Kaipiaisten kohdalla leveäkaistatie osuudella saimme autojonon kiinni. Mun isä ajoi tarkasti 100 km / h olevan nopeusrajoituksen mukaan. Porukalla ihmeteltiin miksi jono liikkui niin hiljaista vauhtia eteenpäin. Sitten huomasimme, että pitkän autojonon kärjessä menee poliisiauto. " Mitä hemmettiä, eikö kukaan uskalla ohittaa poliisiautoa ? " 

Mun isä ja Pete olivat aivan varmoja siitä, että tällä leveäkaista tieosuudella on 100 km / h oleva nopeusrajoitus. Kaikkien jonossa edelläajavien autojen kuljettajat tietysti haukuttiin, koska eivät uskalla ohittaa alinopeutta ajavaa poliisiautoa. Isälläni ja Petrillä oli juuri heille tyypillistä äijämäistä uhoamista ja melskaamista tässä tilanteessa. Vähän aikaa  ajettuamme jonossa alinopeutta,mun isäni tokaisi: " PERKELE, kyllä minä uskallan poliisiauton ohittaa ! "

Ja niinhän mun isä läksi leveäkaistatie osuudella ohittamaan, jolla on tietysti  oikein hyvä suorittaa pitkänkin autojonon ohitus poliisiautoa myöten. Jonon keulille päästyämme siihen poliisiauton eteen, arvaattekin varmaan mitä seuraavaksi tapahtui....

Aivan, poliisiautosta vilautettiin meille punaista pysähtymisvaloa ! Isäni tietysti kirosi ja melskasi olevansa aivan varmasti oikeassa, että tällä tieosuudella on 100 km / h nopeusrajoitus. Hän ajoi auton tien sivuun ja pysähtyi siihen. Sitten poliisi tuli pyytämään isäni siirtymään poliisiautoon ajokortti ja rekisteriote mukana. 

Hetken päästä isäni palasi autoomme. Hän oli poliisiauton takapenkillä ottanut omien sanojensa mukaan ns. seinäkiisto taktiikan. Hän oli pitänyt poliisin 80 km / h nopeusrajoituspuheita tällä tieosuudella vääränä ja sanoi varmasti nähneensä 100 km / h nopeusrajoitus liikennemerkin aikaisemmin tienvarressa. 

Poliisi oli kehoittanut  isääni menemään optikolle, kerran hän ei enää näen oikein tienvarressa olevia nopeusrajoitus liikennemerkkejä.

Isäni palasi autoomme, laittoi sakkolapun taskuunsa, eikä siitä sen enempää sitten puhuttu. 
... Ylinopeus-sakosta, eikä nopeusrajoituksista....

Salpausselkä 25.3.2018

Pete asuu vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa tällä hetkellä Saksassa, Hampurin satamakaupungissa. Tällä kertaa Peten vaimon työpaikka Wärtsilän Hampurin konttorissa on määrittänyt perheen asuinpaikan. Pete pystyy tekemään nykyistä työtään kotonaan, mutta jonkin verran hänellä on edelleen työmatkoja maailmalle.

Talvella vaihdoimme Peten kanssa kuulumisia tekstiviestien välityksellä. Maaliskuun lopulla Pete oli suunnitellut seuraavan kerran tulevansa Suomeen hoitamaan henkilökohtaisia asioitaan Inkeroisiin ja työasioita Helsinkiin, niin sovimme, että voisimme silloin nähdä  pitkästä aikaa. 

Petellä oli noin viikon Suomen matkan aikana tiukka aikataulu ja minulla oli omat työvuoroni Vekaranjärvellä.  Vanhojen hiihtokavereiden tapaaminen sopi molemmille kuitenkin minusta juuri oikealle päivälle. Olin ilmoittautunut Lahden Salpausselällä järjestettyihin kansallisiin Halton hiihtokilpailuihin ja Pete lähti mukaan mun kaveriksi. 

Kilpailu meni minulta tosi huonosti, koska en ollut vajaassa viikossa palautunut puolustusvoimien mestaruuskilpailuista, yhdestä jalkapallopelistä ja työvuoroista. Oli kuitenkin kiva hiihtää Salpausselän vaativalla radalla, kun vanha, paras hiihtokaverini kannusti ladun varressa pitkästä aikaa !

Vote,  niinkuin Pete minua kutsuu....